Yrittäjyyden voimaa Kohoassa

Entisestä Manskin kauppakeskuksesta on kuoriutunut Kouvolan ja koko Kymenlaakson elinvoimaa sekä yrittäjyyttä edistävä paikka, jossa uudet alut saavat ilmaa siipiensä alle. Lue tiedotuslehdessä 1/23 julkaistu juttu Kohoa Synergiakeskuksesta. Lisää asiaa Kouvolasta, yrittäjyydestä ja elinvoimasta löydät lehden pdf-versiosta: kouvola.fi/julkaisut.

Toimitusjohtaja Jenni Liikkasen mukaan Kohoan tilat soveltuvat hyvin myös yksinyrittäjille.
– Kohoasta saa työyhteisön, vertaistukea ja mahdollisuuden verkostoitua esimerkiksi yritysalan tai koulutuksen asiantuntijoiden kanssa. Tänne on helppo tulla, sillä entisen Manskin kauppakeskuksen ovi avautuu suoraan kadulta Kouvolan ydinkeskustassa, Liikkanen kannustaa.

teksti: Outi Myllymäki kuva: Marja Seppälä

– Kohoa Synergiakeskus on osoitus yrittäjyyden voimasta ja kyvystä tehdä yhteistyötä. Meillä on nyt seinät, mutta toimintamme tähtää nimensä mukaisesti paljon korkeammalle. Kohoa Kouvolassa! Turha vaatimattomuus saa nyt jäädä historiaan, Kohoa Synergiakeskus Oy:n toimitusjohtaja Jenni Liikkanen sanoo.

Yrittäjäjärjestön aloite yhteisestä elinvoimakeskuksesta muuttui todeksi paikallisten yrittäjien ja Kouvola Innovation Oy:n vauhdittamana. Liikkanen muistuttaa, että maaliskuussa ovensa avanneen Kohoa Synergiakeskuksen matka on vasta alkumetreillä.

– Parhaat ideat syntyvät, kun ihmiset verkostoituvat keskenään. Täällä uusia yhteistyökuvioita syntyy luontevasti koko ajan. On ollut hienoa seurata esimerkiksi kahvitilan hersyvää keskustelua, Liikkanen kertoo.

Keskuksen toiminta on käynnistynyt vauhdikkaasti. Opiskelijoille ja yrittäjille järjestettiin alkukeväästä Kaupunkikampus-tapahtuma osana Kymenlaakson Liiton rahoittamaa yrittäjyyskasvatushanketta. Syksyllä ohjelmassa on esimerkiksi Business Kouvola 2023 -seminaari, jonka järjestävät Raino Kukkosen 70-vuotissäätiö, Kouvolan kaupunki ja useat yhteistyökumppanit.

Yksinyrittäjälle paikka kokea työyhteisön voima

Uudesta keskuksesta voi vuokrata työtilaa lyhyeksi ajaksi, vaikkapa muutamaksi päiväksi tai viikoksi, sekä kokous- ja neuvottelutiloja. Tilat soveltuvat hyvin esimerkiksi yksinyrittäjille.

– Kohoasta saa työyhteisön, vertaistukea ja mahdollisuuden verkostoitua esimerkiksi yritysalan tai koulutuksen asiantuntijoiden kanssa. Tänne on helppo tulla, sillä entisen Manskin kauppakeskuksen ovi avautuu suoraan kadulta Kouvolan ydinkeskustassa.

Liikkanen ei halua linjata, millaiseksi toiminta tulee kehittymään. Hänestä parasta kehitystä on pitää ovet auki kaikkiin suuntiin, sillä rajoja rikkomalla voi syntyä jotain ennalta-arvaamattoman rohkeaa.

– Meillä on avajaiset vasta syksyllä, sillä siihen mennessä täällä työskentelevät ihmiset ovat saaneet aikaan yhteisön. Olemme jättäneet yhden toimitilan vapaaksi, jotta tilaa olisi uusille avauksille: esimerkiksi Kouvolaan tulevalle uudelle järjestölle, media-alan toimijalle tai kansainväliselle yritykselle.

Myös kaupungin palveluita muuttanut Kohoaan

Kouvolan kaupungin palveluista Kohoaan muuttavat työllistämisen ja kotoutumisen edistämisen palvelut. Työllistämisen edistämisen tiimi – työllisyyskoordinaattori, omavalmentaja ja toimistotyöntekijä –  tukee pitkäaikaistyöttömien työllistymistä ja hoitaa kaupungin kesätyöpaikkoihin liittyvät järjestelyt.

Kotoutumisen edistämisen parissa työskentelee Kouvolan kaupungin kansainvälisen työn koordinaattori Kaisa Spies ja hänen viisihenkinen tiiminsä. He palvelevat kansainvälisyyden, maahanmuuton ja kotouttamisen kysymyksissä. 

Tiimin tehtäväkenttä laajeni vuoden alussa, kun kuntien tehtäväksi siirrettiin kotoutumisen tuen palvelut. Muutos oli osa 1.1.2023 voimaantullutta sote-uudistusta. Kotoutumisen tuen palvelut on suunnattu pakolaisina Kouvolaan saapuville maahanmuuttajille. 

Tiimiin kuuluu kaksi kotoutumisen ohjaajaa ja Moona-neuvontapisteen kolme maahanmuuton palveluneuvojaa.

– Kotouttamislain uudistus tulee voimaan vuonna 2025. Se edellyttää toimia maahanmuuttajien työllistämiseksi. Meillä on nyt pari vuotta aikaa kehittää hyviä toimintamalleja, Spies sanoo. 

Hänen tehtävänään on koordinoida kansainvälisiä asioita niin, että mahdollisimman moni kaupunkiin muuttanut ulkomaalaistaustainen löytäisi täältä työpaikan tai ryhtyisi yrittäjäksi. Hän tekee myös töitä sen eteen, että maahanmuuttajat kotoutuisivat Kouvolaan.

– Kouvolan tulee olla paikka, johon on hyvä kotoutua, elää ja tehdä töitä.

Tilat Kohoa Synergiakeskuksessa ovat Spiesin mielestä huippujuttu.

– Näin matalan kynnyksen paikassa saamme yhdessä aikaan hyviä tuloksia. Aion esimerkiksi keskustella yrittäjäjärjestön kanssa siitä, esiintyykö Kouvolassa ulkomaalaisten työllistymistä hidastavia pullonkauloja.

Tämä artikkeli on julkaistu 17.5.2023 ilmestyneessä kaupungin tiedotuslehdessä 1/2023 ja on osa juttukokonaisuutta, jonka voit lukea kokonaisuudessaan kaupungin verkkosivuilta pdf-muotoisesta tiedotuslehdestä: kouvola.fi/julkaisut. Juttukokonaisuuteen sisältyvät tämän artikkelin lisäksi Raino Kukkosen ja Mimosa Koskipuron haastattelut sekä Kouvola Innovation Oy:n palveluesittely.

Kohoa Synergiakeskus

  • Paikalliset yrittäjät, yrittäjäjärjestöt ja Kouvola Innovation Oy:n perustivat vuonna 2022 Kouvolan Yrityspalvelutalo Oy:n. Yhtiö osti Kouvolan keskustasta entisen Kauppakeskus Manskin kiinteistön.  Se sai toimintaa paremmin kuvaavan nimen, Kohoa Synergiakeskus, joka rekisteröitiin myös yhtiön nimeksi helmikuussa 2023.
  • Kohoa Synergiakeskuksen tavoitteena on parantaa yritystoiminnan edellytyksiä ja lisätä elinvoimaa alueelle keräämällä yrittäjien palvelu- ja yhteistyöverkosto saman katon alle.
  • Kohoaan ovat sijoittuneet muun muassa LUT-yli­o­pis­ton Kou­vo­lan yk­sik­kö, Kaakkois-Suomen am­mat­ti­kor­ke­a­kou­lu Xamk, Edu­ko, Kou­vo­lan Rau­ta­tie- ja Ai­kuis­kou­lu­tus Oy KRAO, Kouvola Innovation Oy, Kymen Yrittäjät ry sekä Kouvolan kaupungin työllistämisen ja kotoutumisen edistämisen palvelut.
  • Lue lisää: kohoa.fi 
Sivun alkuun