Treeniä, keikkoja, promokuvia, ammattilaisvieraita ja yhdessäoloa, eli kulttuurista nuorisotyötä parhaimmillaan; sitä oli Rock Academy

Valtakunnallinen kaksivuotinen Rock Academy Finland Kouvola-hanke lähenee loppuaan. Kouvolan nuorisopalvelut juhlistavat rokkitäyteistä matkaa 26.3.2021 NupaTV-livestriimissä klo 18:00 lähtien Nuortenkouvolan Youtube-kanavalla.

Vuonna 2019 NuortenPaikassa järjestettiin bändikatselmus, jossa Rock Academy Kouvola sai lähtölaukauksensa. Kouvolan nuorisopalvelut pääsivät mukaan valtakunnalliseen OKM:n rahoittamaan ja Turun nuorisopalveluiden hallinnoimaan hankkeeseen. Muut hankekaupungit olivat Kemi, Kuopio, Raahe ja Rovaniemi. 

Rock Academy on Turussa kehitetty malli, joka tarjoaa nuorille artisteille kokonaisvaltaista alatuntemusta musiikin maailmasta. Hankkeeseen valituille bändeille tarjottiin kahden vuoden aikana lukuisia tunteja studiovalmennusta ja moninaisia mahdollisuuksia valmistautua musiikkibusinesalalle. Kouvolassa kävi useita ammattilaisia kertomassa omaa tarinaansa. Vieraina oli mm. Tommi Läntinen, Wallu Valpio, rokkitähtien valokuvaaja Ville Juurikkala, Twist Twist Erkinharju, Stam1nan Hyrde Hyyrynen, Kaarle Viikate ja monta muuta.   

Neljä hankeessa ollutta bändiä, Another Hot Spring, Rock-Criminals, Immortal Sorrow ja Late Noir Theater nousevat 26.3. perjantaina lauteille näyttämään keikkakuntonsa! Hankkeen alusta asti mukana olleilta Another Hot Springiltä ja Rock-Criminalsilta julkaistaan myös ensiesityksessä musiikkivideot. Vieraaksi saapuu legendaarisen Peer Güntin laulaja Timo Nikki. Lähetyksen aikana käydään läpi nuorten tuntoja yhteisestä musiikin täyttämästä matkasta.   

Vaikka hanke loppuu, musiikki jatkuu! Kouvolan nuorisopalvelut on yhdistänyt voimansa teatterin, kirjaston ja musiikkiopiston kanssa. Yhteistyön voimin hanketta jatketaan vuoden loppuun, mahdollistaen myös Immortal Sorrowille ja Late Noir Theaterille täysimittainen musiikkimatka. Yhteistyön tavoitteena on luoda Kouvolan oma kulttuurinen nuorisotyön malli, joka tarjoaa kaikille nuorille mahdollisuuden päästä harrastamaan! Toimintamuoto, josta koko kaupunki voi olla ylpeä!   

Lisätietoja: 

Juska Salminen, nuoriso-ohjaaja, kulttuurinen nuorisotyö
020 615 8653 / jussi-mikko.salminen@kouvola.fi 

Maritta Rihu, koordinaattori, Nuorisopalveluyksikön vastaava  
020 615 7794 / maritta.rihu@kouvola.fi