Taiteiden yössä Kouvolatalolla tarjolla tulta, tanssia, sirkusta ja musiikkia monilla sävyillä

Kouvolan kaupunki on mukana Taiteiden yössä pe 19.8.2022 monipuolisella taide- ja kulttuuriohjelmalla. Kulttuuripalveluiden järjestämä osuus toteutuu Kouvolatalolla ja sen lähiympäristössä klo 17-22 välisenä aikana. Lisäksi omaa ohjelmaa tarjoavat Poikilo-museot ja pääkirjasto.

Tänä vuonna yleisö pääsee nauttimaan Kouvolatalolla monipuolisesta lastenohjelmasta, tanssi-, sirkus- ja taikuriesiyksistä sekä klassisemmista ohjelmanumeroista slaavilais-, romani- ja ranskalaisilla sävyillä. Kulttuuripalvelujen ohjelma keskittyy illan aikana Kouvolatalon sisätiloihin (Simelius- ja Honkasali), ulkonäyttämöön sekä puistoalueelle, joissa kaikissa esitykset käynnistyvät klo 17. Monipuolisessa ohjelmistossa on nähtävää ja koettavaa eri-ikäisille kävijöille ja perheille.

Puistoalueella yleisöä viihdyttävät fillaripianisti sekä Tykkimäen sirkuskoulu, joka tarjoaa sirkusvälineiden kokeilua kaiken ikäisille. Tonttuorkesteri Mikä Lie viihdyttää lapsia ja aikuisia metsästä ja luonnosta kertovilla tarinoillaan ja lauluillaan. Ahvion soittokunta tarjoaa puolestaan katutansseja soittaen perinteistä tanssimusiikkia.

Kouvolatalon ulkonäyttämön ohjelman juontaa Matias Husgafel, jolta on odotettavissa illan aikana myös oma tulishow. Illan alussa lavalla kuullaan ohjelmaa Kouvolan musiikkiluokilta sekä oopperaa Pohjois-Kymen musiikkiopistolta. Myöhemmin esiin astuvat mm. taikuri Elmo Huovila, Sirkus Bravuuri sekä flamenco-tanssiryhmä. Ulkolavan ohjelmisto huipentuu moderniin maailmanmusiikkiin uuden kouvolalaisen Lunaria-yhtyeen esittämänä, jossa kuullaan niin romanisävelmiä, slaavilaisia helmiä kuin karjalaista etnomusiikkia.

Simelius-salin ohjelmasta löytyy taikuriesityksiä, lastenesityksiä, sirkusta ja tanssia. ”Tanssia Aallon jäljillä” on kolmen ammattitanssijan pienoistanssiteos, ja kunnianosoitus Alvar Allolle. Illan kruunaa Marco Lundberg ja Jasse Varpaman ”Seasons of the Year” –duoesitys, joka toteutuu edesmenneen ranskalaisen säveltäjäsuuruuden Michel Legrandin musiikin hengessä. Simelius-salin juonnosta vastaa Aatu Itkonen. Honka-salissa nähdään Kouvola-aiheisia lyhytelokuvia.

Poikilo-museot tarjoaa museoihin ilmaisen sisäänpääsyn Taiteiden Yönä klo 16–21.30. Taidemuseon ja kaupunginmuseon ohjelmasta löytyy mm. valokuvien nonstop-näyttelyä ja tanssiesityksiä. Museokaupassa on erikoistarjouksia.

Taidetta ja meditaatiota kirjastolla

Kouvolan pääkirjaston näyttelysalissa on klo 16–20 Kouvolan taideseuran näyttelyn avajaiset, joissa pääsee keskustelemaan taideseuran jäsenten kanssa. Tuntemuksia kuvataiteesta voi kertoa myös kirjoittamalla. Kahden taidemuodon vuoropuhelua ohjaa kirjallisuusterapiaohjaaja Raija Hasu. Pääkirjaston mediamajassa voi puolestaan oppia rentoutumaan meditaation avulla – tarjolla on kaksi maksutonta 30 min mittaista Suomi Meditoi -tapahtumaa klo 18 ja 19.

Taiteiden yö -tapahtumasta kokonaisuudessaan vastaa Kouvolan Ydinkeskusta ry, jonka koordinoimalla verkkosivustolla voi tutustua koko kaupungin alueella järjestettävään ohjelmatarjontaan.

Lisätiedot: Kulttuurituottaja Helena Jetsu, helena.jetsu@kouvola.fi, p. 020 6157420

Kouvolan kulttuuripalveluiden ohjelma Taiteiden Yössä kaupungin verkkosivuilla: Taiteiden yö – Kouvolan kaupunki

Taiteiden Yön koko ohjelma Kouvolan Ydinkeskusta ry:n verkkosivuilla: TAITEIDEN YÖ 19.8.2022 – KouvolanSome

Sivun alkuun