Lasten jouluviikolla tapahtuu – runsas paketti seikkailua ja puuhaa koko perheelle!

Kouvolassa vietetään ensimmäistä kertaa Lasten jouluviikkoa 26.11.-4.12.2022. Lapsille ja lapsiperheille on tarjolla monenlaista nähtävää, koettavaa ja tekemistä eri puolilla Kouvolaa. Kaikki tapahtumat ovat lapsiperheille maksuttomia.

Lasten jouluviikon avajaistapahtuma on lauantaina 26.11. klo 10.30 kaupungintalon portailla, jossa musiikkiluokat 3-6M esiintyvät. Joulupukki ja -muori ovat paikalla tervehtimässä lapsia, ja mukana hyörivät myös Kääkki, Sisu-Saukko ja Pikku-Lennokki.

Avajaistapahtuma siirtyy joulupukin ja -muorin johdolla kaupungintalolta kävelykatu Manskille, jossa esiintyvät MisseKissa ja Tiernapojat ja kuullaan jouluista musiikkia. Kävelykadun ohjelman järjestää Ydinkeskusta ry ja keskustan yritykset.

Jouluviikon aikana seikkaillaan tonttupoluilla ja lumoudutaan saduista kirjastoissa, ratkotaan joulumysteeriä Varpun ja Naavan kanssa Kouvolatalon puistossa, askarrellaan omia joulukortteja sekä kuunnellaan ja katsellaan huikeita musiikki-, tanssi- ja teatteriesityksiä eri tapahtumapaikoissa.

Pohjois-Kymen Musiikkiopiston musisointia pääsee kuuntelemaan: NuPa Nuorten paikassa maanantaina ja Kouvolatalon aulassa keskiviikkona. Opistolaiset järjestävät konsertteja myös päiväkodeissa.

Lasten jouluviikko päättyy Talviseen balettijuhlaan Kouvolan musiikkisalissa 4.12. klo 14. Satubaletti Pikkuballerina ja Kouvolan Balettikoulu esittävät jouluisia tanssiesityksiä ja otteita baletista Pähkinänsärkijä. Lapsiyleisö pääsee myös osallistumaan tanssiin.

Joihinkin tapahtumiin on ennakkoilmoittautuminen. Tarkemmat tiedot ja aikataulut tapahtuman verkkosivulta www.kouvola.fi/lastenjoulu.

Hyppää mukaan joulun taikaan!

Lisätietoja:

Lasten joulu – Kouvolan kaupunki

Kulttuurikasvatuskoordinaattori Jaana Vuorio-Palmumaa, 020 615 8591, etunimi.sukunimi@kouvola.fi

Sivun alkuun