Kouvolan kaupungin yrittäjäpalkinto Ecopulpin Ari Henttoselle

Kouvolan kaupungin yrityspalkinnon vuonna 2022 saa Ecopulp Finland. Yrityksen toimitusjohtaja Ari Henttonen on esimerkillisen yhteistyökykyinen yrittäjä, jonka panos on vaikuttanut koko kiertotaloussektorin kehittämiseen Kouvolassa.

Vuonna 2009 perustettu Ecopulp Finland on ekologisen pakkaamisen uranuurtaja Suomessa, jonka puu- tai kierrätyskuidusta valmistetut Ecopulp -pakkaukset ovat biohajoavia ja 100 % kierrätettäviä. Ecopulp Finland minimoi ympäristövaikutukset myös omassa tuotannossaan. Ecopulp Finland on innovatiivisesti kehittänyt omia tuotteitaan vastaamaan erilaisia pakkaamisen, suojaamisen sekä puutarhan ja metsänhoidon tarpeita.

− Yritystä voi pitää yhtenä kiertotaloussektorin edelläkävijöistä Kymenlaaksossa ja koko Suomessa. Se on myös menestynyt hyvin taloudellisilla mittareilla, toteaa apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell.

Yrityksen liikevaihto ja henkilöstön määrä ovat kasvaneet tasaisesti viime vuosina, ja kannattavuus on selvästi parempi kuin toimialla keskimäärin. Yritys työllisti vuonna 2019 10 henkilöä ja viime vuonna jo 18. Liikevaihto on myös samalla kasvanut tasaiseen. Vuonna 2019 liikevaihto oli 846 000 euroa, mutta viime vuonna jo 1 193 000 euroa. Ecopulp Finlandilla on näin ollen hyvät edellytykset voimakkaalle kasvulle myös jatkossa. Rekrytoinneissaan Ecopulp Finland on esimerkillisesti huomioinut myös maahanmuuttajataustaiset työntekijät.

Vuonna 2009 perustettu yritys on panostanut vihreisiin arvoihin ja tuotteisiin. Henttosen mukaan yhteistyö Kouvolan kaupungin ja Kinnon kanssa on sujunut aina todella hyvin; tarvittava apu on aina saatu ja hyvä keskusteluyhteys on toiminut.

Kouvolan kaupungin vuoden 2022 yritykselle myönnettävän palkinnon saaja määritettiin aktiivisista, työllistävistä yrityksistä, joiden kotipaikka on Kouvola. Arvioinnissa hyödynnettiin tuoreimpia tilinpäätöstietoja sekä niistä tehtyjä analyysejä. Valintaan vaikuttavina merkittävimpinä kriteereinä olivat yrityksen kasvu, kannattavuus, tulos, maksuvalmius, vakavaraisuus ja riskinsietokyky sekä toiminnan kehitys edelliseen vuoteen verrattuna. Liikevaihdon kehitystä ja tulosta tarkasteltiin myös pitkällä aikavälillä. Kouvolan kaupungin vuoden yritykselle myönnettävä palkinto kohdistetaan yritykselle, joka ei ole aiemmin saanut Kouvolan kaupungilta vastaavaa huomionosoitusta.

Kouvolan kaupungin yrittäjäpalkinto luovutetaan Ari Henttoselle Kymen yrittäjien maakunnallisessa yrittäjäjuhlassa lauantaina 26.11.2022, jossa jaetaan Kymenlaakson maakunnalliset yrittäjäpalkinnot sekä Kouvolan ja Valkealan yrittäjien yrittäjäpalkinnot sekä Kouvolan ja Kotkan kaupungin sekä Miehikkälän kunnan yrittäjäpalkinnot. Lisäksi juhlassa jaetaan William ja Ester Otsakorven säätiön erityistunnustus nuorelle yrittäjälle.


Lisätietoja:

apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell@kouvola.fi

Sivun alkuun