Kouvola mukana miljoonan roskapussin tavoitteessa

Tänä keväänä koko Suomi kerää miljoona pussillista roskia. Kouvolan lisäksi kaksi kuukautta kestävissä siivoustalkoissa on mukana 129 kuntaa tai kaupunkia, joukko järjestöjä ja yhteisöjä sekä Ylen tunnettuja kasvoja.

Yhteisen ponnistuksen tavoitteena on kerätä ympäristöstä miljoona pussia roskia. Kerätyt roskapussit merkitään reaaliaikaisesti 13.4.2023 avautuvaan laskuriin yle.fi/miljoonaroskapussia-sivulla sen paikkakunnan kohdalle, mistä roskapussit on kerätty.

Ylen organisoimassa kampanjassa on mukana roskia keräämässä Ylen tutut kasvot, toimittajat Mikko “Peltsi” Peltola, Inka Henelius ja Olli Haapakangas sekä meteorologit Anniina Valtonen ja Kerttu Kotakorpi.

Miljoona roskapussia alkaa suorassa lähetyksessä Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa 13.4. klo 20.00. Tulos julkistetaan Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa 14.6. klo 20.00.

Kouvolan kaupunki kannustaa Siisti Sitin hengessä kaikkia kuntalaisia yksin tai yhdessä osallistumaan miljoonan roskapussin haasteeseen. Roskia voi kerätä ympäri kuntaa. Talven jäljiltä roskia paljastuu erityisesti teiden ja katujen varsilta. Kaupungin yhdyskuntatekniikan kunnossapito ja kiinteistöpalvelut huolehtivat keskustojen lisäksi mm. kaupungin leikki- ja liikuntapaikkojen, puistojen sekä omistamiensa kiinteistöjen ympäristön siisteydestä.

Roskien keruu kyykistymisineen ja noukkimisineen käy hyvästä arkiliikunnasta. Avuksi voi lainata myös roskapihtejä kaikista Kouvolan yhdeksästä kirjastosta sekä kirjastoautosta. Roskapihtien lainausaika on yksi viikko.

Näin osallistut kampanjaan

  1. Ota mukaan hanskat ja tyhjä pussi, sekä halutessasi roskapihdit
  2. Lähde ulos – yksin tai porukalla
  3. Kerää roskia ympäristöstä
  4. Vie keräämäsi roskat sekajätteeseen, kun roskapussi on täysi. Yleisiltä alueilta kerätyt roskat voi laittaa kaupungin kiinteistöjen ja puistojen roska-astioihin.
  5. Merkitse keräämiesi roskapussien määrä sen paikkakunnan kohdalle, josta olet roskat kerännyt osoitteessa yle.fi/miljoonaroskapussia
  6. Haasta ystäväsi mukaan!

Siisti Siti on mukana kampanjassa

Kouvolan oma siisteyskampanja Siisti Siti toteutuu tänä vuonna osana Miljoonan roskapussin haastetta. Ilmoittaudu mukaan Siisti Sitin verkkosivulla ja osallistut roskapihtien arvontaan.

Lisätietoa:

Siisti Siti – Kouvolan kaupunki

Ympäristöasiantuntija Timo Martikainen, p. 020 615 6755, timo.martikainen@kouvola.fi

Sivun alkuun