Kouvola jatkaa korkeakouluyhteistyön vahvistamista verkostomaisen yliopistokampuksen mallilla

Kouvolan kaupunginhallitus käsitteli korkeakouluyhteistyön kehittämisvaihtoehtoja koskevaa esiselvitystä kokouksessaan 21. syyskuuta. Kouvola jatkaa korkeakouluyhteistyön kehittämistä yhdessä LUT-yliopiston, Xamkin ja muiden koulutuskumppaneiden kanssa.

Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi 31.8.2026 valmistuneen esiselvityksen sekä Lappeenrannan–Lahden teknillisen yliopiston eli LUT-yliopiston hallituksen päätöksen, jonka mukaan LUT ei vie esiselvityksessä tarkasteltuja vaihtoehtoja jatkovalmisteluun. Vaihtoehtoina olivat joko korkeakouluyhteistyön syventäminen nykyisessä rakenteessa tai Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin omistuksellinen liittäminen osaksi LUT-yliopistoa. Kaupunginhallitus kiittää LUT-yliopistoa erinomaisesta valmistelutyöstä esiselvityksen osalta.

LUT:n hallituksen päätös ei muuta Kouvolan tavoitetta vahvistaa kaupungin korkeakoulutoimintaa ja lisätä koulutus-, tutkimus- ja yritysyhteistyötä. Kouvolan painopiste on jatkossa verkostomaisen yliopistokampuksen kehittämisessä. Mallissa yliopistollinen koulutus, ammattikorkeakoulutus, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta sekä yritysten ja julkisen sektorin osaamistarpeet kootaan yhteen useiden korkeakoulujen ja kumppaneiden yhteistyönä.

Kouvola haluaa jatkaa yhteistyötä LUT-yliopiston ja Xamkin kanssa sekä kehittää yhteistyötä myös muiden yliopistojen ja koulutustoimijoiden kanssa. Tavoitteena on kasvattaa opiskelijamääriä, monipuolistaa opintopolkuja, vastata alueen yritysten osaajatarpeisiin ja vahvistaa Kouvolan asemaa korkeakoulu- ja opiskelijakaupunkina.

”Kouvolan tavoitteet eivät ole muuttuneet, vaan haluamme edelleen pitkäjänteisesti vahvistaa korkeakoulutoimintaa kaupungissamme. Kouvola rakentaa verkostomaista yliopistokampusta yhdessä kumppaneidensa kanssa. Meillä on erinomainen ammattikorkeakoulu Xamk sekä hyviä kokemuksia LUT-yhteistyöstä kuin myös uusista tutkinto-ohjelmista ja opiskelijaelämän vahvistumisesta. Tältä pohjalta on hyvä jatkaa työtä Kouvolan aseman vahvistamiseksi korkeakoulu- ja opiskelijakaupunkina”, kommentoi kaupunginjohtaja Marita Toikka.

”Kaupunginhallitus on seurannut korkeakouluyhteistyön valmistelua tiiviisti. Selvitys antoi tärkeää tietoa etenemisvaihtoehdoista. Samalla vahvistui käsitys siitä, että Kouvolan on syytä jatkaa määrätietoisesti koulutuksen ja osaamisen kehittämistä. Paikalleen jääminen ei ole vaihtoehto kaupungin elinvoiman näkökulmasta. Verkostomainen yliopistokampus tarjoaa Kouvolalle keinon koota eri korkeakoulujen, yritysten ja julkisen sektorin osaamista yhteen niin, että se hyödyttää koko aluetta”, sanoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Inka Häkkinen.

Kouvolan tavoitteena on rakentaa korkeakouluyhteistyöstä kokonaisuus, joka tukee kaupungin elinvoimaa, osaavan työvoiman saatavuutta, yritysten uudistumista sekä opiskelijoiden ja valmistuvien osaajien kiinnittymistä Kouvolaan.

Esiselvitys korkeakouluyhteistyön kehittämisvaihtoehdoista käynnistettiin Xamkin omistajakaupunkien Kouvolan, Kotkan, Mikkelin ja Savonlinnan sekä LUT-yliopiston yhteistyönä loppuvuonna 2025. Selvityksen tarkoituksena oli tarkastella vaihtoehtoja korkeakouluyhteistyön kehittämiseksi Kymenlaaksossa ja Etelä-Savossa muuttuvassa toimintaympäristössä.

Sivun alkuun