Kotoutumista edistetään Kouvolassa yhteisölähtöisesti

Ulkomaalaisasioiden keskittäminen Synergiakeskus Kohoaan on selkeyttänyt ja tehostanut toimintaa. Lisävirtaa haetaan uudella kehittämishankkeella.

Kouvolan kaupungin kansainvälisen työn koordinaattori Kaisa Spies rakentaa yh­teistyöverkostoa, jolla parannetaan maa­hanmuuttajien kotoutumista, osallisuutta, koulutusta ja työllistymistä. Kouvolassa on monella alalla pulaa työntekijöistä. Samaan aikaan ulkomaalaisten työttömien osuus on suurempi kuin Suomessa keskimäärin.

– Kouvolassa asuvat maahanmuuttajat kokevat, etteivät kuulu joukkoon ja joku muu tekee päätökset heidän puolestaan. Siksi haluamme luoda yhteisölähtöisen kotoutu­misen mallin, jossa asioita tehdään maa­hanmuuttajien kanssa, ei heidän puolestaan, Spies selvittää.

Ensimmäinen askel on syyskuussa käyn­nistynyt Kotoutumisesta osallisuuteen, kou­lutukseen ja työelämään -hanke. Sen kohde­ryhmänä ovat työikäiset maahanmuuttajat, kansainväliset Kouvolassa tutkinnon suo­rittaneet opiskelijat, kotoutumisen alkuvai­heessa olevat maahanmuuttajat ja kotona olevat maahanmuuttajaäidit.

Hanke tukee Kouvolan kaupunkistrategi­aa, jossa yhtenä tavoitteena on koulutus- ja työperusteisen maahanmuuton edistämi­nen. Kun palveluita kehitetään asiakkaiden kanssa, niistä tulee oikein mitoitettuja ja tarpeeseen vastaavia.

Lisää kontakteja kouvolalaisiin

Kotoutumista edistää osaltaan vertaistuki. Se voi olla aikaisemmin Kouvolaan muuttaneen samaa kansallisuutta edustavan henkilön tu­kea uudelle maahanmuuttajalle, kolmannen sektorin tuottamaa vertaistukitoimintaa tai ta­vallisen, koko elämänsä Suomessa asuneen kouvolalaisen rinnallakulkijuutta.

– Kyselyjen mukaan maahanmuuttaja­taustaiset toivovat kontakteja suomalaisten kanssa. On tärkeää, että pääsee juttelemaan naapureiden, harrastekaverien tai ystävän kanssa ja harjoittelemaan samalla suomen kieltä, Spies toteaa.

Kotoutumistyötä tarvitaan. Osaltaan asiaan vaikuttaa vuonna 2025 uudistuva kotoutumis­laki, joka muun muassa edellyttää kunnilta toimia maahanmuuttajien työllistämiseksi.

– Kouvola ikääntyy muuta maata nopeam­min. Ikääntyneiden suuri määrä ja hoito- sekä hoiva-ammattien työvoimapula on tulevaisuu­dessa mahdoton yhtälö ilman ulkomaalaista työvoimaa, Spies korostaa.

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 18.10. ilmestyneessä kaupungin tiedotuslehdessä 2/23. Koko lehden pääsee lukemaan pdf-muodossa kaupungin verkkosivuilla: kouvola.fi/julkaisut.

Sivun alkuun