A2-kielivalinnat käynnissä tuleville 4. luokkalaisille

Kouvolassa A2-kieleksi voi valita ranskan, saksan tai venäjän. A2-kieli on neljänneltä luokalta alkava ja peruskoulun loppuun saakka jatkuva vapaaehtoinen kielivalinta.

A2-kielen opiskelu ei vaadi erityistä kielellistä lahjakkuutta, eikä vanhempien tarvitse itse osata kyseistä kieltä. Avainasemassa uuden kielen opettelussa ovat lapsen oma motivaatio ja ahkera opiskelu. Tärkeää on, että vanhemmat kannustavat ja tukevat lasta opiskelussa.

Valinnalla on vaikutusta pitkälle lapsen tulevaisuuteen, ja sen vuoksi vanhempien on hyvä tehdä se yhdessä lapsen kanssa. Neuvoja valintaan voi kysyä luokanopettajalta ja kieltenopettajalta.

A2-kieltä opiskellaan 4.–9. luokilla kaksi tuntia viikossa.

Haku Wilmassa 12.2. asti

Kielivalinta tehdään Wilman verkkoselaimen kautta. Hakuaika käynnistyi 23.1 ja päättyy 12.2.2023.

Hakuajan päättymisen jälkeen selvitetään, onko mahdollista muodostaa etäyhteyksin toteutettavaa A2 kielen opetusryhmää. Etäyhteyksiä hyödyntävässä opetuksessa oppilas on oppitunnin ajan koulullaan, mutta osallistuu valvotusti etäyhteydellä toisessa koulussa pidettävälle oppitunnille.

Lukuvuonna 2022-23 Kouvolan kouluissa käynnistyi viisi saksan kielen ryhmää ja yksi ranskan kielen ryhmä. A2-kielen ryhmäkoko on aloitettaessa 12 oppilasta.

Kielipolku Kouvolassa

  • A1-kieli: englanti, kaikilla 1. luokasta alkaen
  • A2-kieli: ranska, saksa tai venäjä, vapaaehtoinen kielivalinta 4. luokasta alkaen
  • B1-kieli: ruotsi, kaikilla 6. luokasta alkaen
  • B2-kieli: ranska, saksa tai venäjä, kaikilla 8. luokasta alkaen

Lisätietoja

Kieliohjelma – Kouvolan kaupunki

Wilma – Kouvolan koulutoimisto (inschool.fi)

vs. asiakasvastaava Sari Keskinen, sari.keskinen@kouvola.fi

Sivun alkuun