Palvelu: Työ ja yrittäminen

Urheilupuiston yleissuunnitelma telaan

Kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokkaan Urheilupuiston puistoalueen saneeraus tulee ajankohtaiseksi lähivuosina. Teknisen lautakunnan hyväksyttävänä on 12.12.2025 kokouksessa Urheilupuiston yleissuunnitelma jatkosuunnittelun ohjeelliseksi lähtötiedoksi. Se antaa suuntaviivat puisto-osan uudistamiselle.

Kaupungin tilinpäätösennuste selvästi arvioitua parempi

Kouvolan kaupungin tilinpäätöksen ennakkotietojen mukaan kaupungin talous on tilikaudelta 2024 noin 2,4 miljoonaa euroa alijäämäinen. Alijäämä on noin kahdeksan miljoonaa euroa vähemmän kuin talousarviossa on ennakoitu. Arviota parempaan tulokseen vaikuttivat verotulojen suurempi kertymä sekä toimintakatteen parempi toteutuma.

Talousarvio 2025: Talouden tasapainotusta ja puskuria tulevaisuuden varalle

Kouvolan kaupungin tiukka talouskuri näkyy ja kustannusten kasvua on pystytty hillitsemään, kasvu onkin pienempää kuin kunnissa yleisesti. Ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta kaupungin taloutta on jouduttu sopeuttamaan enemmän kuin edellisissä talousarviossa on ollut tavoitteena. Eniten negatiivisia talousvaikutuksia on ollut sote-uudistuksesta johtuvilla valtionosuusleikkauksilla. Kouvolan kaupunginhallitus käsittelee päivitettyä kaupunginjohtajan talousarvioehdotusta 25.11. 2024 kokouksessaan.

Menojen hallintaa ennakoivalla henkilöstösuunnittelulla

Kouvolan kaupungin taloutta tulee tasapainottaa vuosien 2024–2028 aikana pysyvästi noin 35 miljoonalla eurolla. Henkilöstömenojen hallinta on yksi keskeinen keino talouden tasapainottamisessa. Tämä vaatii tiukan henkilöstösuunnittelun jatkumista ja vahvaa henkilöstömenojen hallintaa. Samalla on tehtävä toimenpiteitä, joilla varmistetaan osaavan työvoiman saaminen, sillä eläkkeelle on siirtymässä huomattava määrä kaupungin henkilöstöä. Kaupunginhallitus käsittelee Henkilöstösuunnitelmaa vuosille 2025–2028 kokouksessaan 25.11.2024.

Sivun alkuun