Kuusankosken yhtenäiskoulun rakentaminen alkaa
Kouvolan kaupunki ja Varte Lahti Oy ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen Kuusankosken uuden yhtenäiskoulun rakentamisesta. Rakennustyömaan valmistelevat työt alkavat välittömästi. Naukioon rakennettava noin 500 oppilaan koulu valmistuu kesällä 2028.
Haku ensi syksynä alkavaan englanninkieliseen perusopetukseen käynnistyy 2. marraskuuta
Kouvolassa käynnistyy englanninkielinen perusopetus ensimmäisen luokan oppilaille elokuussa 2027. Eskolanmäen koulussa tarjottavaan opetukseen voivat hakea kaikki koulupolkunsa aloittavat kouvolalaiset lapset 2.–12.11.2026.
Englanninkielinen perusopetus
Toiminta käynnistyy lukuvuonna 2027–2028 Eskolanmäen koulussa ensimmäisen luokan oppilaille. Opetuskielenä käytetään sekä suomea että englantia. Englannin kielen osuus opetuksesta kasvaa vähitellen vuosiluokalta toiselle. Tavoitteena on luoda yhtenäinen englanninkielinen koulupolku alakoulusta yläkouluun.
Marjoniemen yhtenäiskoulun rakentaminen etenee Kouvolan keskustassa
Rakennuksen polveileva muoto ja pihojen sijoittelu alkavat jo hahmottumaan. Syksyn aikana työmaalla asennetaan teräsrunkoa ja puuelementtejä sekä tehdään vesikatto- betonilattiatöitä ja asennetaan talotekniikkaa. Keväällä käynnistyneen rakennusurakan etenemistä juhlistettiin peruskiven muurauksella torstaina 8.10.2026. Uudet tilat on tavoitteena ottaa käyttöön syyslukukaudelle 2028.
Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan esityksen perusopetuksen palveluverkosta muutoksin
Kaupunginhallitus on käsitellyt Kouvolan perusopetuksen palveluverkkosuunnitelman vuosille 2027–2035 ja päättänyt esittää kaupunginvaltuustolle suunnitelman hyväksymistä pääosin kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti. Hallitus muutti esitystä Myllykosken yläkoulun oppilasmäärärajan sekä Jokelan toimipisteen lakkauttamisen ajankohdan osalta.
Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti perusopetuksen palveluverkkosuunnitelmasta muutoksin
Kasvatus- ja opetuslautakunta on hyväksynyt esityksen Kouvolan perusopetuksen palveluverkkosuunnitelmasta vuosille 2027–2035 muutoksilla, jotka koskevat Jokelan ja Myllykosken toimipisteitä. Lautakunnan päätös etenee seuraavaksi kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.
Uudet tuulet nuorisotiloissa: lisää aukioloja, nuorten ideoimat nimet ja perjantaisnäksit
Kouvolan nuorisopalvelut on uudistanut nuorisotilojen toimintaa syksystä 2026 alkaen. Nuorisotilojen aukioloaikoja on lisätty niin arkena kuin viikonloppuna, tilat ovat saaneet nuorten ideoimat uudet nimet ja perjantai-iltaisin tarjotaan nuorille pientä iltapalaa, perjantaisnäksejä. Lisäksi Kuusankosken nuorisotila avautuu kokonaan uusittuihin tiloihin Kuusankoskitaloon.
Kouvolassa julistettiin valtakunnallinen koulurauha yhteishengen puolesta
Valtakunnallinen koulurauha julistettiin Kouvolassa torstaina 20.8.2026. Tämän vuoden teema ”Yhteishengen puolesta” muistuttaa siitä, että turvallinen kouluarki rakentuu arjen teoista, toisten huomioon ottamisesta ja siitä, ettei ketään jätetä yksin.
Perusopetuksen palveluverkkoon esitetään muutoksia Kouvolassa – kuntalaisilla mahdollisuus vaikuttaa suunnitelmaan
Perusopetuksen palveluverkkoluonnoksessa vuosille 2027–2035 esitetään verkon tiivistämistä siten, että nykyisen 21 koulun sijaan Kouvolassa toimisi vuonna 2035 yhteensä 15 koulua. Luonnos on nähtävillä kaupungin verkkosivuilla, ja kuntalaiset voivat kommentoida sitä ennen asian etenemistä päätöksentekoon.
Perusopetuksen palveluverkkoesitys 2027-2035
Perusopetuksen palveluverkkoesityksessä vuosille 2027–2035 esitetään verkon tiivistämistä siten, että nykyisen 21 koulun sijaan Kouvolassa toimisi vuonna 2035 yhteensä 14 koulua. Alakouluopetus säilyisi lähes kaikissa Kouvolan taajamissa. Asiasta päätetään eri luottamuselimissä syksyn 2026 aikana.
Koulurauhan teema muistuttaa: yhteishenki syntyy teoista
Kouvolassa julistetaan valtakunnallinen Koulurauha torstaina 20.8. teemalla Yhteishengen puolesta! Oppilaiden suunnittelema tapahtuma nostaa esiin sen, että turvallinen kouluarki rakentuu pienistä teoista, muiden huomioonottamisesta ja siitä, ettei ketään jätetä yksin.
Asukasillassa keskustellaan tulevaisuuden perusopetuksen järjestämisestä Kouvolassa
Kouvolan kaupunki kutsuu asukkaat keskustelemaan tulevaisuuden perusopetuksen järjestämisestä Kouvolassa 25.8. kaupungintalolle. Tilaisuudessa esitellään perusopetuksen palveluverkkoesitystä 2027–2035.