Kouvolassa julistetaan valtakunnallinen Koulurauha torstaina 20.8. teemalla Yhteishengen puolesta! Oppilaiden suunnittelema tapahtuma nostaa esiin sen, että turvallinen kouluarki rakentuu pienistä teoista, muiden huomioonottamisesta ja siitä, ettei ketään jätetä yksin.
Koulurauhatyöryhmään kuuluvat kouvolalaiset oppilaat ovat valinneet tämän vuoden teemaksi Yhteishengen puolesta! – För gemenskapen!. Se kiteyttää jotain tässä ajassa koskettavaa: yhteenkuuluvuus ei ole itsestäänselvyys, vaan yhteinen valinta, jossa jokaisen osallistuminen on tärkeää.
– Voi vaikka kehua jotakuta tai huomioida muita. Ja että ei jätetä ketään yksin, vaan otetaan kaikki mukaan, miettii Jade Sipola, 15, Naukion yhtenäiskoulusta.
Kouvolalaisista oppilaista koostuva Koulurauha-työryhmä on valmistellut valtakunnallista julistustapahtumaa koko edellisen lukuvuoden. Oppilaat ovat itse kirjoittaneet julistustekstin, valinneet teeman ja suunnitelleet kouluille tehtäviä, joiden avulla yhteishenkeä rakennetaan läpi koko lukuvuoden. Yhteishenki rakentuu arjen pienistä teoista. Hyvä ilmapiiri vaatii jatkuvaa työtä koko kouluyhteisöltä: ystävällisyyttä, toisten huomioimista, kuuntelemista, arvostamista ja avuliaisuutta.
Yhteishengen vaaliminen on jokaisen vastuulla
Koulujen kiusaamisen vastainen työ tarvitsee tuekseen vahvaa yhteisöllisyyttä. Tuoreimman Kouluterveyskyselyn (2025) mukaan lähes joka kymmenes perusopetuksen oppilas kokee kiusaamista viikoittain. Samalla kehityksessä on myös myönteisiä merkkejä: oppilaiden ja opettajien väliset suhteet ovat vahvistuneet, ja yhä useampi oppilas kokee, että opettajat ovat kiinnostuneita heidän kuulumisistaan.
– Hyvä yhteishenki on arjen tekoja ja vastuunottamista – sitä, että huomioimme toinen toisemme, emmekä jätä ketään yksin. Koulurauha on meidän kaikkien yhteinen asia, johon jokainen voi vaikuttaa, painottaa poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäki. Poliisihallitus on yksi Koulurauha-ohjelman yhteistyökumppaneista.
– Yhteishenki ei ole vain mukava lisä, se on turvallisuutta. Kun oppilas kokee olevansa osa yhteisöä, hänellä on rohkeutta olla oma itsensä, kertoa vaikeista asioista ja ottaa muita mukaan. Koulurauha on parhaimmillaan juuri tätä: konkreettinen muistutus siitä, että jokainen meistä rakentaa sitä ilmapiiriä, jossa lapset ja nuoret kasvavat, toteaa lasten ja nuorten osallisuuden kehittämispäällikkö Paula Aalto Mannerheimin Lastensuojeluliitosta.
Koulurauha-ohjelma ei pääty julistuspäivään, vaan jatkuu koko lukuvuoden ajan kouluissa eri puolilla Suomea. Valtakunnallinen Koulurauha julistetaan nyt jo 36. kerran.
Koulurauhan julistusta voi seurata Yle Areenassa
Lukuvuoden 2026–2027 valtakunnallinen Koulurauha julistetaan torstaina 20.8. kello 10–11 Kouvolasta MLL Areenalta (Huovihongantie 5). Ohjelmassa on Koulurauhan julistuksen lisäksi oppilaiden esityksiä, tasavallan presidentin tervehdys, poliisin puheenvuoro sekä tähtiartistina Maustetytöt.
Tapahtuma striimataan, ja sitä voi seurata kouluissa ja kodeissa ympäri maan. Verkkolähetys on nähtävissä Yle Areenassa. Linkki löytyy Koulurauhan verkkosivuilta: mll.fi/koulurauha.
Koulurauha-vanhempainilta Valkealan yhtenäiskoululla klo 18–19.30
Koulurauha-vanhempainilta järjestetään Valkealan yhtenäiskoululla 20.8. klo 18–19.30 ja striimataan Yle Areenassa.
Tervetuloa paikan päälle vanhemmat, lapsia ja nuoria kohtaavat työntekijät sekä muut
aiheesta kiinnostuneet! Tapahtumassa kuullaan, miten kasvattajien välinen yhteistyö tukee yhteishengen rakentumista ja kiusaamisen ennaltaehkäisyä. Illan paneelikeskustelussa pohditaan keinoja toimivaan yhteistyöhön kodin, koulun ja muiden lapsia ja nuoria kohtaavien tahojen välillä. Miten me aikuisina yhdessä varmistamme jokaiselle lapselle turvallisen koulun ja vapaa-ajan?
Koulurauha-vanhempainillan järjestää Suomen Vanhempainliitto yhdessä Kouvolan vanhemmat ry:n kanssa. Lisätietoa: Koulurauha-vanhempainilta – Suomen Vanhempainliitto ry
Koulurauhaa jo vuodesta 1990
Koulurauha julistetaan aina lukuvuoden alussa niin, että tapahtumapaikka vaihtuu vuosittain. Valtakunnallinen Koulurauhan julistus on oppilaiden suunnittelema: oppilaista koostuva työryhmä suunnittelee julistustekstin, julistustapahtuman ja teemaa tukevia tehtäviä kouluille.
Koulurauhan tavoitteena on edistää hyvää ilmapiiriä, turvallisuutta ja yhdessä tekemistä sekä lisätä iloa ja intoa koulutyöhön kaikissa Suomen kouluissa.
Koulurauha-ohjelma toteutetaan yhteistyössä Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Poliisihallituksen, Opetushallituksen, Folkhälsanin ja Suomen Vanhempainliiton kanssa. Se on vahvistanut koulujen hyvää ilmapiiriä ja turvallisuutta jo vuodesta 1990 lähtien.
Lisätietoa: Koulurauha – Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Kuva: Markus Råman