Palvelu: Elinvoima

Hankkeen tiedotteet

Kotoutumisesta osallisuuteen, koulutukseen ja työelämään on Kouvolan kaupungin hanke (1.9.2023–31.8.2025). Hankkeen tavoitteena on vahvistaa työikäisten maahanmuuttajien osallisuutta ja osaamista sekä kehittää työkaluja yrityksille ulkomaisen työvoiman palkkaamiseen. Projekti on EU:n osarahoittama.

Kouvolassa äänestettiin vilkkaasti ennakkoon

Peräti 43 % kouvolalaisista antoi äänensä ennakkoon presidentinvaaleissa. Se on Kymenlaaksossa toiseksi eniten Virojoen jälkeen. Koko maassa ennakkoon äänesti 44,2 % äänioikeutetuista.

Aurinkovoimala suunnitteilla Valkealaan

Ilmatar Solar Development Oy hakee Kouvolan kaupungilta suunnittelutarveratkaisua ja rakennuslupaa aurinkovoimalalle, joka sijaitsee Valkealassa, noin 20 kilometriä Kouvolan keskustasta koilliseen. Hanke on nimetty Hatin aurinkovoimahankkeeksi.

Kuusi keskuskaupunkia vaatii hallitukselta Itä-Suomi-ohjelman toimeenpanoa

Itäisen Suomen keskuskaupungit haluavat Itä-Suomi Foorumin alla muistuttaa, että Itäinen Suomi tarvitsee nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa valtion erityistoimia. Kaupungit esittävät, että Valtioneuvoston kanslian johdolla valmistellaan itäisen Suomen maakuntien keskuskaupunkien kanssa yhteinen ohjelma ja sopimus alueen elinvoiman vahvistamiseksi. Työ tulee käynnistää vuoden 2023 aikana.

Henkilöstösuunnittelulla tasapainotetaan taloutta

Kaupungin henkilöstösuunnitelma vuosille 2024–2027 on kaupunginhallituksen hyväksyttävänä 6.11.2023. Henkilöstösuunnittelu ja henkilöstömenojen hallinta on yksi keskeinen keino talouden tasapainottamisessa. Eläkkeelle on siirtymässä lähivuosina huomattava määrä kaupungin henkilöstöä. Kuntien ongelmat työvoiman saatavuudessa ovat syventyneet, joten osaavan työvoiman saamiseen on samalla panostettava.

Päivitetty edunvalvontasuunnitelma kaupunginhallitukseen

Kaupunginhallituksen hyväksyttävänä 6.11.2023 on Kouvolan kaupungin päivitetty edunvalvontasuunnitelma sekä siihen sisältyvät yksilöidyt edunvalvontakohteet (edunvalvontakortit). Uusina edunvalvontakohteina suunnitelmaan on lisätty puhtaat energianlähteet sekä maa- ja metsätalous.

Porukkatalo tuo yhteen kaikenikäiset

Ikäihmisten yhteisötila muutti Hansasta kesällä Porukkataloon, jossa jo toimivat yhdistykset voivat tarjota yhteisiä aktiviteetteja kaikenikäisille. Porukkataloon vievää palveluliikennettä on lisätty ja sinne pääsee nyt viidellä palveluliikenteen linjalla.

Nyt vietetään energiansäästöviikkoa !

Kouvolan kaupunki on jälleen mukana Motivan Astetta alemmas -kampanjassa energiansäästöviikolla 9.-15.10.2023. Kampanja näkyy kuntalaisille kaupungin some-kanavissa. Kaupunki haluaa myös nostaa esiin vastuullisuuden ja avaa uuden Vastuullinen Kouvola -sivuston verkkosivuillaan. Vastuullisuus on kaikkien kouvolalaisten asia.

Palveluekosysteemin valmistelu

Vaikuttavat työllisyyspolut -hankkeella tuetaan TE24 uudistuksen valmistelua Kouvolan kaupungilla. Hanke koordinoi uusien työllistymistä edistävien palveluiden, palvelupolkujen ja toimintamallien muotoilua osana …

Sivun alkuun