Alvar Aalto

Tehtaanmäen koululla suuri luokkakokous

Aalto Inkeroinen ry järjestää syyskuun lopussa suuren luokkakokouksen ja kutsuu entisiä ja nykyisiä oppilaita ja opettajia Alvar Aallon suunnittelemalle Tehtaanmäen koululle Kouvolan Inkeroisiin. Yli 80 vuotta toiminut koulu on rakkaiden muistojen paikka tuhansille ihmisille. Rakennukselle etsitään uutta käyttötarkoitusta, sillä koulukäyttö on päättymässä 2025. Nyt on syytä järjestää suuri yhteinen entisten ja nykyisten oppilaiden juhla!

Aikuisten kansainvälinen luovuusleiri järjestetään 18.-20.11. Ankkapurhassa

Tänä viikonloppuna Tehtaanmäen koululla ja Nuorisokeskus Anjalassa Kouvolassa järjestetään Creativity Camp -aikuisten luovuusleiri. Elämyksellinen leiri koostuu taidetyöpajoista, eri kohteisiin kuten Ankkapurhan teollisuusmuseoon ja Mäntylään tutustumisesta sekä yhdessäolosta ja verkostoitumisesta.

InkJazz tuo tänään palan jazzin historiaa Kouvolaan

Tänään perjantaina klo 19 pidettävässä konsertissa on nähtävissä jazzin kehitys ragtimestä bebopiin ja myös yhtymäkohtia klassiseen musiikkiin. Kansainvälisesti ja kansallisesti tunnettuja artisteja estradille tuova InkJazz järjestään tänä vuonna 20. kerran.

Kouvola on ”Yhtä Aaltoa” kun poikkitaiteellinen kulttuurifestivaali valloittaa kaupungin 14.–22.8.2021

Kouvolaan 14.–22.8.2021 saapuva Alvar Aalto -viikko tuo paikkakunnalle poikkitaiteellisen ohjelmiston arkkitehtuurin, muotoilun, kuvataiteen, musiikin ja tanssin ystäville. Kulttuuritarjontaa ja elämyksiä on luvassa kaiken ikäisille ja tapahtumien lomassa voi voi nautiskella vaikkapa herkullisesta Alvar Aalto -viikon juhlamenusta tai tapahtumaviikon ilmeellä keimailevasta leivoksesta.

Alvar Aallon syntymäpäivänä käännetään katse arkkitehtuurin ja muotoiluun

3. helmikuuta vietetään Alvar Aallon syntymäpäivää ja Arkkitehtuurin päivää. Nyt kymmenettä kertaa vietettävä Arkkitehtuurin päivä kutsuu juhlintaan mukaan muotoilun. Alojen toimijat yhdessä esittävät kansainvälisesti tunnetuimman arkkitehtimme ja muotoilijamme akateemikko Alvar Aallon syntymäpäivää arkkitehtuurin ja muotoilun liputuspäiväksi.

Sivun alkuun