Kouvolan Turvallisuustapahtumassa puhuva Elina Valtonen: Nyt on aika purkaa rajoitukset ja avata yhteiskunta
Kansanedustaja Elina Valtosen mielestä pandemia hoidettiin mallikkaasti, mutta parannettavaakin jäi. Etenkin hallituksen toimia ja päätöksentekoa leimasi hitaus. Valtonen on mukana Kouvolan kaupungin kutsuvieraille suunnatun Turvallisuuskonferenssin paneelikeskustelussa, jossa puidaan Pandemian hoitoa Suomessa.
Kouvolassa tehty kaikkien kahdeksan valtuustoryhmän hyväksymä valtuustosopimus vuosille 2021–2022
Kuntavaalien jälkeen on Kouvolassa käyty valtuustoryhmien välisiä neuvotteluja luottamusmiespaikkajaon ohella myöskin uudesta valtuustosopimuksesta. Neuvotteluiden tuloksena on syntynyt lopulta kaikkien kahdeksan valtuustoryhmän hyväksymä valtuustosopimus, jonka tavoitteena on parantaa poliittisten ryhmien välistä yhteistyötä ja luoda siten paremmat edellytykset asioiden valmistelulle ja päätöksenteolle.
Tulevaisuuden kuntaa rakentamassa
Kouvolan kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina 27. syyskuuta strategiaseminaariin. Esityksissä ja puheenvuoroissa nousivat esiin muun muassa kunnan muuttuva rooli ja elinvoiman edistäminen.
Valtakunnalliset Yrittäjäpäivät Kymenlaaksoon 2024
Suomen Yrittäjät on myöntänyt Valtakunnallisten Yrittäjäpäivien järjestelyt Kymen Yrittäjille vuodelle 2024. Yrittäjäpäivät pidetään Kouvolassa syyskuussa 2024.
Kouvolan Turvallisuusareena: Raitasalon mukaan yhteistyön on viime aikoina korvannut suurvaltakilpailu
Kouvolan kaupungin kaikille avoimen Turvallisuusareenan Jälkiviisaat-keskustelussa mukana oleva eversti, Maanpuolustuskorkeakoulun strategian ja turvallisuuspolitiikan dosentti Jyri Raitasalo ottaa kantaa maailman turvallisuuspoliittisen tilanteen muutokseen. Raitasalon mukaan yhteistyön on viime aikoina korvannut suurvaltakilpailu. Avoin webinaari Kouvolan Turvallisuusareena torstaina 14.10. klo 12.30-15.30.
Houkutteleva työpaikka tarjoaa joustoa työntekijän arkeen
Kouvolan kaupunki haluaa olla mukana vaikuttamassa perhemyönteisen työelämäkulttuurin kehittämiseen. Keskustelua perhemyönteisyyden positiivisista vaikutuksista työntekijöiden arkeen ja yritysten rekrytointeihin herätetään Talenttimagneetti -osaajien houkuttelun käynnistäminen –hankeen puitteissa yhdessä MLL Kaakkois-Suomen piirin ja MIB Kymenlaakson kanssa. Tavoitteena on nostaa esiin Kouvolan ja koko Kymenlaakson monipuolisia uramahdollisuuksia ja seutua lapsiperheille ideaalina asuinympäristö.
Kaupunginhallituksen päätöksiä 20.9.2021
Kouvolan kaupunginhallituksen kokouksessa 20.9.2021 käsiteltäviä asioita olivat mm. talousarviokehyksen tarkistaminen vuosille 2022-2025, Kouvolan hyvinvointikertomus vuosilta 2017–2020 ja hyvinvointisuunnitelma vuosille 2021–2025, Kouvolan kaupungin osallisuussuunnitelma 2021–2025 sekä lausunto Kymenlaakson maakuntaohjelmaluonnoksesta 2022-2025 ja siihen liittyvästä ympäristöselostuksesta.
Lux Like Kouvola! – valotaidetta Kouvolan tapaan
Kouvola saa oman valotaidetapahtuman, kun Lux Like Kouvola! -valotaidetapahtuma järjestetään ensimmäisen kerran 29.10.─7.11. Kaikille avoimessa ja ilmaisessa tapahtumassa esitellään kahdeksan taiteilijan ja ryhmän teosta kolmessa eri paikassa kymmenen päivän ajan klo 18-21 välisenä aikana.
Kaupunginhallituksessa 20.9.2021 käsiteltäviä asioita
Kouvolan kaupunginhallituksen kokouksessa 20.9.2021 käsiteltäviä asioita ovat mm. talousarviokehyksen tarkistaminen vuosille 2022-2025, Kouvolan hyvinvointikertomus vuosilta 2017–2020 ja hyvinvointisuunnitelma vuosille 2021–2025, Kouvolan kaupungin osallisuussuunnitelma 2021–2025 sekä lausunto Kymenlaakson maakuntaohjelmaluonnoksesta 2022-2025 ja siihen liittyvästä ympäristöselostuksesta.
Kouvolan uusi ammattiopisto saa jatkuvaan oppimiseen panostavan toimitusjohtajan
Vuoden alusta käynnistyvän Kouvolan ammattiopiston toimitusjohtajaksi ja rehtoriksi on valittu terveystieteiden maisteri, MBA Petri Tani. Anjalassa asuva Tani aloittaa tehtävässä marraskuun alussa.
Lääkärihelikopterin sijoittuminen Uttiin on yhdenvertaisuusasia
Lääkärihelikopterien tukikohdan sijoittaminen Uttiin parantaa ensihoitopalvelujen kattavuutta. Kouvolan kaupunki korostaa, että tehdyt päätökset sijoittumisesta perustuvat perusteellisiin selvityksiin ja palvelujen saatavuuteen yhdenvertaisemmin.
Lautakunnalle esitetään, että maksuttoman opiskelun piiriä ei laajenneta
Kouvolan kaupunki tukee oppivelvollisuuslain ulkopuolelle jääviä maksuttomalla joukkoliikenteellä. Viranomaisesityksen mukaan maksutonta oppivelvollisuutta ei kuitenkaan laajenneta koskemaan toiselle asteelle valmistavien koulutuksen opiskelijoita.