Tapahtumateollisuus löysässä hirressä – mistä valo?

Jos korona tai sen kaltaiset ”pöpöt” sotkevat kuvioita myös tulevaisuudessa, niin voisiko tapahtumien, konserttien ja muiden elämyksien yhtenä osana olla mahdollisuus virtuaaliseen kokemukseen?

Konsertti

Oletko koskaan miettinyt, mitä kaikkea liittyy tapahtumien järjestämiseen? Mitä, kuka, miten, milloin, missä, millä rahalla, kenelle, kenen kanssa… Kun Covid-19 poisti listasta kenelle, niin lähes koko teollisuus pysähtyi.

Toimin nyt huhtikuun 2022 loppuun kestävän Kasvua tapahtumiin e-työkalupakilla –hankkeen projektipäällikkönä Kouvolan kaupungin Viestintä ja VisitKouvola –tiimissä. Siis minkä kasvun, kun reiluun vuoteen ei ole ollut tapahtumia? Hyvin surullista on se, että monet tapahtuma-alan ihmiset ovat joutuneet hakeutumaan muiden alojen töihin selvitäkseen tulojen kadottua kuin veitsellä leikaten. Itse olen ollut mukana tapahtuma-alalla vuosikymmeniä, siksi toimeentulonsa menettäneiden tilanne koskettaa kovasti. Ja löytyykö tekijöitä, kun tapahtumat saadaan taas vauhtiin?

Mistä valoa putken päähän? Olisiko teknologiasta apua? Se pitää selvittää, ja siksi hankkeessa on käännetty katsetta myös tulevaan. Jos korona tai sen kaltaiset ”pöpöt” sotkevat kuvioita myös tulevaisuudessa, niin voisiko tapahtumien, konserttien ja muiden elämyksien yhtenä osana olla mahdollisuus virtuaaliseen kokemukseen. Kaikki ymmärtävät, että pihvi maistuu parhaalta suoraan grillistä ja kun sen syö itse. Kyllähän konsertti livenä paikan päällä on aivan ehdoton. Mutta jos rahat ei riitä pihviin, niin löytyisikö korvike?

Miten saadaan tapahtuma kannattavaksi, jos ihmismääriä joudutaan rajoittamaan ja tapahtumien kustannustaso ei hevillä laske. Esiintyjien, ääni-, tehoste- ja valoihmisten, kokkien, tarjoilijoiden, järjestyksen valvojien, mainossuunnittelijoiden, laitemyyjien, managerien, stailaajien, somistajien, siistijöiden, jätteiden kuljettajien, ensiavun ym. ihmisten palkat pitää maksaa tapahtumien tuotosta. Osalle kuukausipalkkana. Nyt myydään jo lippuja striimattuihin konsertteihin, ja 360° kameratekniikan käyttö lisääntyy tekniikan kehittyessä. Korvikepihvi on siis jo olemassa, mutta miten se saadaan riittävän maukkaana ja kustannustehokkaasti vastaanottajille? Jättifirmat tekevät tuotekehitystä jatkuvasti ja uusia innovaatioita odotetaan jatkuvasti.

Sen lisäksi, että kokoamme tapahtumien järjestäjille e-työkalupakin tapahtuman järjestämisen helpottamiseksi Kouvolassa, olemme alkaneet selvittämään aikataulua sille, milloin kouvolalaisten yritysten kannattaa ottaa virtuaalisen konserttielämyksen tarjoaminen paikan päällä koetun elämyksen rinnalle lisätienistien saamiseksi. Jos ja kun tämä hetki koittaa, niin kannattaa huomioida, että kuidussa valo kulkee ympäri maapallon valtavalla nopeudella, jolloin Kouvolassa järjestetyllä tapahtumalla voi olla seuraajia missä valoputken päässä tahansa – vaikka Teneriffalla, jos korvikepihvi on riittävän hyvä. Sisältö ja vastaanoton helppous sekä laatu ratkaisevat. Ja laadukasta sisältöähän meiltä Kouvolassa löytyy niin kulttuurin, liikunnan, matkailun, kuin myös monen muun huippuosaamisen aloilla.

Reijo Saksa

asiantuntija

Kasvua tapahtumiin e-työkalupakilla – hankkeen projektipäällikkö

Tapahtumajärjestäjän e-työkalupakki, – e-työkalupakki (kouvola.fi)

Sivun alkuun