Kouvola – paikka asumisen mahdollisuuksille

Keltainen omakotitalo, jonka edessä kasvaa puu kesällä kuvattuna

Yksi Kouvolan lyömättömiä etuja on kaupunkimme monipuolisuus. Se näyttäytyy myös erilaisina asumisen vaihtoehtoina: olipa haaveesi oma tupa ja perunamaa, oma rauha taajamissa lähellä palveluita tai moderni kaupunkiasuminen, voit toteuttaa unelmasi Kouvolassa.

Me Kouvolan kaupungilla teemme jatkuvasti töitä Kouvolan tunnettuuden kasvattamiseksi. Lisäksi pyrimme saamaan mielikuvan Kouvolasta vastaamaan todellisuutta: monipuolinen, luonnonläheinen, mahdollisuuksien paikka unelmien aktiiviseen elämään. Asumisen markkinointi ja uusien asukkaiden houkuttelu on osa tätä työtä.

Kouvolassa – aktiivisten kaupungissa – asumisen markkinointi on muutakin kuin vapaiden tonttien listaamista. Haluamme näyttää, miten juuri sinun näköisesi elämä olisi saavutettavissa uudesta kodistasi ja kotikaupungistasi.

Nainen ajaa pyörää omakotitaloalueella ja tervehtii
Osaajien houkutteluun keskittyneen Talenttimagneetti (EARK) -hankkeen puitteissa tehtiin asumisen markkinointia aktiivisten kaupungin tyyliin: kiinnostavaa on, kuinka Kouvolassa voi luoda oman näköisensä elämän. Kuva: Talenttimagneetti (EARK) -kuvapakki.

Kouvolan helmiä esille

Esimerkki Kouvolan kaupungin asumisen markkinoinnista on alkuvuonna 2022 käynnissä ollut digitaalinen kampanja, jossa esiteltiin monipuolisia asumisen mahdollisuuksia Kouvolassa viiden erilaisen alueen kautta, keskusta-alueista taajamiin ja kyliin. Kampanjaan kuului etuovi.com-asuntosivustolla julkaistu hieno artikkeli ”Haaveiletko idyllisestä asumisesta? 5 x Kouvolan helmi” sekä digitaalista display-mainontaa sivustolla, josta ohjattiin Kouvolan muuttajille suunnatulle sivulle kouvola.fi/nakoisesipaikka.

Kouvola on täynnä helmiä, mutta tällä kertaa esitellyt alueet – Kasarminmäki, Mielakka, Inkeroinen, Anjala ja Sippola – valittiin esimerkiksi opiskelija-asumisen näkökulmasta sekä palkitun Kymijokilaakson kulttuurimaisemamme ja Alvar Aalto -kohteiden vuoksi. Lisäksi alueilla oli vapaita tontteja, joita markkinoitiin samassa yhteydessä.

Kampanjalla pyrimme tavoittamaan juuri oikeaa kohderyhmää: ihmisiä, jotka etsivät asuntoja, loma-asuntoja tai tontteja Kymenlaakson alueelta, ja erityisesti uusimaalaisia. Nämä henkilöt olisivat lähtökohtaisesti kiinnostuneita Kouvolan mahdollisuuksista juuri heille. Olimme kaupungilla kampanjan tuloksiin oikein tyytyväisiä: uuden mediavalinnan eli etuovi.com-sivuston avulla tavoitimme oikeaa kohderyhmää hyvin tuloksin.

Oman näköisesi koti – myös vuokralla

Mutta entä jos asunnon tai talon osto ei kiinnosta tai ole ajankohtaista? Kouvola tarjoaa asumisen ja elämisen mahdollisuuksia kaikissa elämäntilanteissa, ja tämä otetaan myös markkinoinnissa huomioon. Alkuvuoden digikampanjassa nostettiin esiin myös vuokra- ja opiskelija-asumisen mahdollisuuksia ja kaupungin markkinointi on tiiviissä vuoropuhelussa Kouvolan kaupungin vuokrataloyhtiö Kouvolan Asuntojen kanssa.

Markkinointi pohjautuu kuitenkin aina tekoihin ja faktaan. Vuokra-asuminen tulee Kouvolassa kehittymään Kouvolan Asuntojen toimesta tulevina vuosina paljon, mikä on hieno lähtökohta uusien asukkaiden houkutteluun. Asumisen tarpeet ja odotukset kehittyvät, ja asuntojen tulee vastata kysyntään.

Punatiilinen kerrostalo Prikaatintiellä, jonka edessä polkupyöräteline ja pyöräilijä
Kouvolan Asunnoilla on kohteita eri puolella Kouvolaa. Kuvassa on Kasarminmäen opiskelijatalo, jossa on tarjolla esimerkiksi kahden hengen soluasuntoja sekä suurempia perheasuntoja.

Kouvolan Asunnot on laatinut kiinteistöstrategian, jolla tähdätään vastaamaan tulevaisuuden asumisen vaateisiin. Vuokra-asumisen mahdollisuuksissa on otettava huomioon alati kasvava iäkkään väestön osuus, mutta toisaalta myös tahto tarjota moderneja asumisen vaihtoehtoja Kouvolaan työn tai opiskelujen perässä muuttaville tai jo asuville nuorille aikuisille ja perheille.

Kouvolan Asunnot tarjoaa uudistettuja vuokra-asumisen mahdollisuuksia

Kouvolan Asunnoilla tapahtuu nyt paljon: huhtikuussa Viialankatu 5:ssä alkanutta peruskorjausurakkaa seuraa kolmen muun kerrostalon peruskorjaus seuraavan neljän vuoden aikana. Peruskorjattavia kohteita on paljon, sillä suurin osa Kouvolan Asuntojen kiinteistöistä on 70-luvun taloja. Peruskorjattavissa kohteissa uusitaan käytännössä kaikki: LVIS-tekniikka, sisätilat, talon julkisivu ja vesikatto sekä piha-alueet.

Viialankadulla huoneistojakoja muutetaan niin, että paljon kysyttyjen kohtuukokoisten kaksioiden määrää saadaan lisättyä. Lisäksi asunnoista tehdään mahdollisimman esteettömiä, jotta senioreiden tai liikuntarajoitteisten on helppo liikkua. Rakennuksen energiatehokkuus paranee mm. ikkunoiden uudistamisella ja asuntoihin asennettavien asuntokohtaisten ilmanvaihdon ansiosta. Kohde tulee olemaan ensimmäinen laatuaan kaupungin vuokratalokohteista.

Toisaalta jotkut sijainniltaan ja kunnoltaan huonot kiinteistöt vaativat myös purkupäätöksiä. Uutta on puolestaan rakennettava sinne, missä on kysyntää. Kouvolan Asunnot on tehnyt päätöksen uuden asuinkerrostalon rakentamisesta Kouvolan Halkotorille, joka tuo oman lisänsä keskustan asuntotarjontaan. Kerrostaloon on alustavien suunnitelmien mukaan tulossa kuusi kerrosta ja 60 asuntoa. Sijainti keskustassa takaa tuleville asukkaille kattavat palvelut. Rakentaminen alkaa ensi vuonna, ja ensimmäiset asukkaat saadaan taloon vuoden 2024 aikana. Tämä on hieno mahdollisuus joustavaa keskusta-asumista kaipaavalle, oli sitten opiskelija, työssäkäyvä tai eläkeläinen.

Mies huomioliivissä osoittaa tyhjän tontin suuntaan Kouvolan Halkotorilla
Tontti Halkotorilla on vielä tyhjä, mutta rakentaminen alkaa ensi vuonna. Ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan Kouvolan Asuntojen uudiskohteeseen vuoden 2024 aikana.

Näköisesi paikka

Tavoitteemme on, että Kouvola nähtäisiin koko komeudessaan: meillä on upeaa monimuotoisuutta kaupunkikeskustoista eloisiin ja yhteisöllisiin kyliin, luonto on lähellä ja palvelut nopeasti saavutettavissa. Asumiseen on erilaisia mahdollisuuksia talon rakentamisesta vuokra-asumiseen. Elä kuin elät, ole kuin olet – Kouvola on näköisesi paikka.

Kouvolan kaupunki ja Kouvolan Asunnot jatkavat asumisen markkinointia suunnitelmallisesti, mutta uskomme viestin joukkoistamiseen – tarvitsemme sinut mukaan Kouvola-joukkueeseen!

Me kaikki voimme vaikuttaa mielikuviin Kouvolasta: esimerkiksi sosiaalisessa mediassa voit jakaa kuvia kotiseudultasi. Kerro, mistä olet ylpeä asuinpaikassasi ja lisää julkaisuihin paikkasijainti sekä aihetunniste #kouvola. Kerro tuttavillesi ja kollegoillesi hienoista kesätapahtumista ja puhu hyvää Kouvolasta. Yhdessä voimme vaikuttaa siihen, miten Kouvola näkyy ja kuuluu. Näin kesän kynnyksellä haastamme kaikki meidät kouvolalaiset mukaan kertomaan kaupunkimme kauneudesta, monipuolisuudesta ja mahdollisuuksista oman näköiseen elämään!

Kirjoittajat:

Christina Suni, brändipäällikkö, Kouvolan kaupunki

Mari Martikainen, markkinointi- ja viestintäasiantuntija, Kouvolan Asunnot Oy

Sivun alkuun