Viime viikkoina on keskusteltu niin julkisuudessa kuin suljettujen ovien takana maakuntarajoista Kaakkois-Suomessa. Oman käsitykseni mukaan asian nosti ensimmäisenä esille Puumalan kunnanjohtaja. Tämän jälkeen, ja varsin nopeasti, Etelä-Karjalan maakuntaliiton johtaja tarttui aiheeseen. Toimittajat ovat kyselleet niin virkamiesten kuin poliittisten päättäjien näkemyksiä. Näkökulmia on noussut niin Kymenlaaksosta, Etelä-Savosta kuin Etelä-Karjalastakin.
Jokaisen näkökulmat asiaan lähtevät, ainakin jollain tasolla, omista lähtökohdista käsin. Tällä hetkellä, pian kolme vuotta virkamiesuraa Pohjois-Kymenlaaksossa ja sitä ennen kolmen eri kaupungin virkamiehenä Etelä-Karjalassa 2000-luvun alusta lukien, tarkastelen asiaa hyvin kaakkoissuomalaisena virkamiehenä. Juurenihan ovat Joutsenossa ja kuuden vuoden pääkaupunkiseudun ja muutaman ulkomaan oleskelukauden lisäksi olen asunut koko ikäni Kaakkois-Suomessa. Omat lähtökohtani asian tarkasteluun ovat siis hyvin kaakkois-suomalaiset, jos mietin asiaa maantieteellisestä näkökulmasta.
Tosiasia on, että tässä keskustelussa olevat maakunnat ovat kaikki väestömäärältään mitattuna melko pieniä suomalaisia maakuntia, itse asiassa sieltä pienimmästä päästä. Edunvalvonnan näkökulmasta voimavarat yhdistämällä voisimme ehkä saavuttaa jotain nykyistä enemmän? Teemme jo paljon yhteistyötä, esimerkiksi ammattikorkeakoulutuksen osalta, toivottavasti jatkossa myös yliopistokoulutuksen osalta. Elinkeinorakenteemme on hyvin samankaltainen. Voisimmeko löytää syvempää yhteistyötä myös sairaanhoitopiiriemme vastuiden osalta?
Kouvolan kaupungin sijainti tämän alueen keskiössä vahvistaisi todennäköisesti kaupungin asemaa uudessa maakunnassa. Kaikissa muissa maakuntavaihtoehdoissa olemme maakunnan takarajalla. Tällä hallituskaudella tuskin lähdetään päivittämään maakuntarajoja maan ”keskushallinnosta” käsin. Mutta se ei toki estä tarkastelua maakuntatasolta ja kuntatasolta katsottuna.
Olen itse varsin avoin maakuntarajojen tarkastelulle. Ihmettelen, miksi tässäkin keskustelussa kerrataan tapahtumia, aina omista näkökulmista käsin, vuosikymmenien takaa. Niissäkin tarinoissa on niin monta puolta, kun on kertojaa. Tässäkin asiassa huomaan nuoremman sukupolven katsovan pidemmälle tulevaisuuteen, ei ole tarvetta kerrata vanhaa, jolla ei rakenneta tulevaisuutta. Tämä niin sanottu ”nuorisosiipi” myös varsin vastuullisesti tiedostaa ne tosiasiat, johon Suomi tällä hetkellä kulkee. Kun väestö vähenee, maakunnat Kaakossa pienevät entisestään. Meidän vaikutusvalta kansallisessa kilpailussa kaventuu, kansainvälisestä vaikuttamisesta puhumattakaan.
Toisaalta, mikäli Kouvolassa joskus lähdetään maakunnan keskuksena pohtimaan maakuntarajoja näitä yleisiä keskusteluja syvällisemmin, tulee meidän pystyä tekemään perusteellinen tarkastelu eri maakuntavaihtoehdoista, ilman sen suurempia intohimoja menneiden aikojen tai synnyinjuurien pohjalta. Itse haluaisin olla tulevaisuuden rakentamisessa mukana etujoukoissa myös maakuntarajojen suhteen. Mieleeni tulee kaupunginhallituksen ensimmäiset strategiaseminaarit, joissa esitykseni alkoi Kouvolasta Kaakkois-Suomen keskuksena. Liekö alintajunta silloin jo ajatteli tiedostavaa puolta enemmän?
Marita Toikka
Kaupunginjohtaja
Kouvolan kaupunki