Talousarvio 2026: Tulos lievästi positiivinen

Kouvolan kaupungin talousarviokehys ennakoi vuodelle 2026 noin 0,9 miljoonan euron ylijäämää. Taseeseen kertynyttä ylijäämää arvioidaan olevan 12,4 miljoonaa euroa. Taloussuunnitelmavuosina 2026–2029 tulos paranee asteittain ja kertynyt ylijäämä kasvaa. Kunnallisveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit säilyvät ennallaan. Kaupunginhallitus käsittelee talousarviokehystä kokouksessaan 16.6.2025.

Toimintakatteen muutos (toiminnan tuottojen ja kulujen erotus) on osavuosikatsauksen 1–4/2025 ennusteeseen nähden 2,9 prosenttia ja vuoden 2025 talousarvioon nähden 1,4 prosenttia. Toimintakatteen maltillinen kasvu kertoo toimintaan kohdistuvista talouden tasapainottamistoimenpiteistä.

Verotulot ovat pienentyneet aiemmista valtiovarainministeriön ja Kuntaliiton arvioista. Valtionosuuksissa merkittävänä vähentävänä tekijänä on edelleen hyvinvointialueuudistuksesta johtuva leikkaus. Sen vaikutus Kouvolan valtionosuuksiin on noin 23 miljoonaa euroa vuonna 2026.Tämän hetken tiedon mukaan valtionosuusuudistus tulee voimaan vuoden 2027 alussa. Koska uudistuksen talousvaikutuksista ei ole vielä saatu tietoja, on valtionosuudet arvioitu nykyjärjestelmän mukaisesti.

– Talousarvion mukaan saamme talouden käännettyä ylijäämäiseksi ensi vuonna, kuten suunniteltua. Se on hyvä tulos, kun huomioidaan julkisen rahoituksen väheneminen. Kaikki Suomen kunnat ovat haastavassa taloustilanteessa. Kouvolassa on kuitenkin tehty määrätietoista sopeuttamista jo pitkään ja voimme edelleen vaikuttaa talouskehitykseen omilla toimenpiteillä esimerkiksi palveluverkon suhteen, sanoo kaupunginjohtaja Marita Toikka.

Kunnallisveroon, 8,9 prosenttia, ei kehyksessä esitetä muutosta. Myöskään kiinteistöveroprosentteihin ei esitetä muutoksia. 10 vuoden investointisuunnitelmaa on tarkasteltu kevään ajan ja sen työstäminen jatkuu edelleen. Investoinneiksi hyväksytään ainoastaan käyttötalouskustannuksiin säästöjä tuovat uudet investoinnit, elinvoimaa lisäävät investoinnit sekä välttämättömimmät korjausinvestoinnit. Infran korjausinvestointien osalta tulee pyrkiä tavoittelemaan kansallista keskitasoa korjausvelan osalta eli korjausvelan määrä ei saa suhteellisesti kasvaa Kouvolassa muita kuntia suuremmaksi.

– Edelleen Kouvolan taloutta rasittavat sote-leikkaukset, jo kolmatta vuotta peräkkäin. Erityisesti vapaaehtoisen kuntayhtymän, Kymsoten, viimeisenä kuntien vastuulla olevana vuonna toteuttamat palkkaharmonisoinnit nostivat kustannuksia. Vastustimme kuntien kustannuksella tehtävää harmonisointia, koska maksamme sen vaikutusta osana valtionosuusvähennyksiä. Tämä on epätasa-arvoista niiden kuntien kanssa, joissa harmonisointi tehtiin vasta hyvinvointialueiden aloittamisen jälkeen. Kouvolan tahtotila on, että valtionosuusuudistus etenee ripeästi, eikä enää viivästy, sanoo talousjohtaja Hellevi Kunnas.

Pitkän aikavälin talouden linjaukset

Kouvolan pitkän aikavälin talouden tavoitteiksi ja ylätason linjauksiksi esitetään:

  • kertyneen ylijäämän kasvattaminen vuosittain
  • toimintakatteen kasvu 0–3 % huomioiden toiminnassa tapahtuvat muutokset sekä julkisen rahoituksen muutokset.
  • investointitason alentaminen vuodesta 2029 lähtien 30 milj. euroon vuositasolla tai 120 milj. euroon neljän vuoden taloussuunnittelukausille.
  • Poistot kattavat investoinnit vuodesta 2029 lähtien.
  • lainakannan asteittainen alentuminen kuntien keskiarvoon vuodesta 2029 lähtien
  • tuloveroprosentin alentamisen mahdollisuuden tarkastelu seuraavan, eli vuonna 2029 alkavan valtuustokauden alussa.

Tavoitteita tarkastellaan ja päivitetään tarvittaessa vuosittain talousarvion laadinnan yhteydessä.

Vuoden 2026 talousarviokehykseen vaikuttavat merkittävimmin valtakunnalliset palkkaratkaisut ja sosiaaliturvamaksujen muutokset, julkisen rahoituksen määrä (verotulot ja valtionosuudet), oppimisen tuen uudistus sekä kaupungin omat päätökset palveluverkkoihin liittyen.

Kouvolan palveluverkkoa on analysoitu ja tehty kustannus- ja toimintavertailua saman koko luokan kuntiin jo useita vuosia. Vähenevä väestö alentaa kaupungin tulorahoituksen pohjaa, joten kaupungin tulee mitoittaa palvelunsa asiakasmäärään sekä käytettävissä olevaan tulorahoitukseen. Talouden tasapainottamista tulee edelleen jatkaa. Toimialojen edellytetään edelleen tarkastelemaan eläkkeelle siirtymistä ja muusta syystä vapautuvien virkojen ja tehtävien täyttämistä erittäin kriittisesti sekä noudattamaan kaikilta osin tiukkaa henkilöstösuunnittelua.

Vuoden 2024 tilinpäätöksen jälkeen Kouvolan kaupungilla on taseessa kertynyttä ylijäämää noin 16,9 milj. euroa. Osavuosikatsauksen mukaan tilinpäätöksessä alijäämän arvioidaan toteutuvan hieman ennakoitua parempana eli -5,4 milj. euroa (2025 talousarvio -5,7 milj. euroa).

Sivun alkuun