Suomenkadun vesihuolto saneerataan välillä Myllypuronkatu-Kotkankallionkatu vuosina 2020-2021

Työt alkavat 15.10.2020 liikennejärjestelyillä ja muilla valmistelevilla töillä Suomenkadulla osuudella Myllypuronkatu - Kankaronkatu.

Kyseessä on Kouvolan kaupungin ja Kouvolan Vesi Oy:n yhteishanke, jossa tehdään vesihuollon saneerausta ja parannetaan alueen kuivatusta sekä saneerataan kevyenliikenteenväylän rakenteet. Nykyisen vesijohdon ikä on 66 vuotta ja jätevesiviemäriä on saneerattu sujuttamalla 20 vuotta sitten.

Kouvolan Vesi Kuva: Marja Seppälä

Urakassa rakennetaan nykyisen kevyenliikenteenväylän viereen vesihuoltolinja yhteensä 600 metrin matkalle, sekä toteutetaan liitokset vanhoihin olemassa oleviin putkiin ja kiinteistöihin.

Urakoitsijana toimii Recset Oy.

Saneerauksesta johtuen kulkua kevyenliikenteenväylällä välillä Myllypuronkatu – Kotkankallionkatu tullaan rajoittamaan vaiheittain ja kevytliikenne tullaan ohjaamaan Peltomiehentielle. Kohteessa pyydetään seuraaman kiertotieopasteita.

Alueella liikkuvia pyydetään huomioimaan muuttuvat kevyenliikenteen järjestelyt ja välttämään turhaa liikkumista alueella sekä noudattamaan erityistä varovaisuutta työmaata ohitettaessa.

Saneerauksen aikana Suomenkadun ajokaistat ovat normaalisti käytettävissä ajoneuvoliikenteelle, mutta häiriöitä ja hetkellisiä liikenteen katkaisuja saattaa ilmetä.

Tienkäyttäjiä pyydetään välttämään tarpeetonta liikkumista alueella.

Kaupunki ja Kouvolan Vesi Oy pahoittelee työmaasta johtuvaa haittaa.

Rakennuttajat:
Kouvolan Vesi Oy, Jarkko Aho, p. 0400 6579 55
Kouvolan kaupunki, Asuminen ja ympäristö, Yhdyskuntatekniikka, Antti Nyberg, p. 020 615 7728