Sijaispankki auttaa, kun kaupungin henkilöstöön tarvitaan väliaikaista täydennystä

Nainen sinisessä liivimekossa kumartuneena auttamaa tyttöä pulpetin ääressä tehtävän teossa.

Kuntarekryn sijaispankki on osoittautunut käteväksi järjestelmäksi Kouvolan kaupungilla esimerkiksi varhaiskasvatuksen sekä ruoka- ja puhtauspalveluiden sijaisten haussa.

”Vuosittain kaupungin sijaisrekisteriin jättää hakemuksensa yli 300 hakijaa, joista varhaiskasvatukseen on osoitettu reilut 150 hakemusta. Tänä vuonna hakemuksia on jätetty 81 kpl,” kertoo rekrytointikoordinaattori Reija Rantalainen. Hän kannustaa määräaikaisista sijaisuuksista kiinnostuneita työnhakijoita ilmoittautumaan sijaisrekisteriin, koska sen käyttö on nopeaa ja kätevää – puolin ja toisin.

Sijaispankin toiminta perustuu siihen, että kaikki sinne tulleet hakemukset käsitellään ja soveltuvat henkilöt haastatellaan. Samalla tarkistetaan hakijan kelpoisuudet sekä merkitään hakijalla sopivat käytettävyystiedot ajan ja paikan osalta. Kun tarve sijaiselle tulee, voi esihenkilö joko hakea sijaista sijaispankista tai käynnistää järjestelmästä tai mobiilisti nopean SMS-sijaishaun.

Rekrytointikoordinaattori Reija Rantalainen kertoo, että kaupungilla on ollut järjestelmä käytössä jo vuosia. Siihen pyritään ohjaamaan järjestelmällisesti kaikki eripituisia määräaikaisia sijaisuuksia hakijat. Kuntarekryn sijaispankki on osoittautunut käteväksi järjestelmäksi esimerkiksi varhaiskasvatuksen sekä ruoka- ja puhtauspalveluiden sijaisten haussa.

Keskustan päiväkodin johtaja Olli Vilkko on ollut Rantalaisen parina kehittämässä Kuntarekryä Kouvolan osalta jo vuosia. Vilkko vastaa varhaiskasvatukseen hakemuksensa jättäneiden läpikäymisestä ja ensimmäisten haastatteluiden tekemisestä.

”Tällä hetkellä on kyllä oikeasti pula sijaisista,” Vilkko kertoo. ”Koronan lisäksi on tietysti muuta flunssaa, noroa ja muita poissaoloja. Siksi Kuntarekryn käytön laajentaminen ja sinne ilmoittautuneiden hyödyntäminen on erityisen tärkeää. Sijaispankki toimii parhaimmillaan silloin, kun sinne keskitetään kaikki lyhytkestoisiin määräaikaisiin sijaisuuksiin käytettävät henkilöt. Näin syntyisi kunnon sijaisten verkosto, jota olisi kätevä ja ennen kaikkea nopea hyödyntää, kun tarve tulee.”

Eri mittaisia sijaisuuksia tarjolla ympäri vuoden

Sijaisia tarvitaan kaupungin palveluissa jatkuvasti. Tällä hetkellä Kuntarekryssä etsitään opetuspalveluissa jatkuvalla haulla henkilöitä koulunkäynninohjaajien, luokanopettajan, aineenopettajan tai erityisluokanopettajan ja erityisopettajan eripituisiin sijaisuuksiin.

Varhaiskasvatuksessa sijaisia tarvitaan varhaiskasvatuksen opettajan, lastenhoitajan, lasten erityisohjaajan, perhepäivähoitajan ja päiväkotityöntekijän töihin.

Eri mittaisia sijaisuuksia on tarjolla myös ruokapalvelutyöntekijöille koulujen, palvelukeskuksien ja päiväkotien keittiöissä sekä siivoojille ja laitoshuoltajille päivittäisiin ylläpito ja perussiivoustehtäviin.

Sijaishaun lisäksi Kouvolan kaupungilla on tällä hetkellä Kuntarekryssä avoinna noin 15 muuta työpaikkailmoitusta kirjastovirkailijasta valvontaeläinlääkäriin ja työvalmentajasta kaavoitusarkkitehtiin. Lisäksi avoinna ovat kaupungin kesätyöpaikat.

Lisätietoja:

Avoimet työpaikat kunnissa ja kaupungeissa – Kuntarekry

rekrytointikoordinaattori Reija Rantalainen, reija.rantalainen@kouvola.fi, 020 615 4531

Sivun alkuun