Sepäntien saneeraus alkaa Kuusankoskella

Sepäntien peruskorjaus alkaa maanantaina 9. tammikuuta. Alueella liikkuvia pyydetään huomioimaan muuttuvat yleisen liikenteen järjestelyt sekä noudattamaan erityistä varovaisuutta työmaata ohitettaessa.

Sepäntien peruskorjauksessa kadun itäpuolelle rakennetaan kevyen liikenteen väylä. Noin 400 metrin väylä ulottuu Kuntalantieltä Kettumäentielle. Yhteys Sepäntieltä Pohjoistielle katkaistaan muilta paitsi kevyeltä liikenteeltä. Pohjoistielle tehdään kääntöpaikka, joka mahdollistaa kuorma-auton kääntymisen peruuttamalla. Lassilanpellontien varrelle rakennetaan meluvalli suojaamaan omakotitalotontteja. Se tehdään mahdollisimman pitkälle muun rakentamisen ylijäämämaista. Meluvallin päälle tehdään 2,5 metrin levyinen puistoväylä. Se on kivituhkapintainen ja kulkee korkeimmillaan 2,5 metrin korkeudella. Meluvallille istutetaan mäntyjä ja pihlajia.

Urakka sisältää katu- ja vesihuoltosaneerausta ja hulevesiverkoston, katuvalaistuksen, maisemavallin sekä jalankulku- ja pyöräteiden rakentamisen. Urakkaan sisältyy myös Neitokurjentien alueen hulevesiputkistojen ja laskuojan rakentaminen.

Töiden tulee olla nurmetus- ja istutustöitä vaille valmis 31.10.2023 mennessä.

Nurmetus- ja istutustyöt tulee olla valmiit 31.5.2024 maisemavallin mahdollisen painumisen jälkeen. Urakka jakautuu siten kahdelle vuodelle ja se toteutetaan yhteishankintana Kouvolan Vesi Oy:n kanssa.

Saneerauksesta johtuen alueella tulee olemaan työmaaliikennettä, katujen käyttöä saatetaan tulla rajoittamaan vaiheittain ja kiertoteitä saattaa myös esiintyä.

Alueella liikkuvia pyydetään huomioimaan muuttuvat yleisen liikenteen järjestelyt sekä noudattamaan erityistä varovaisuutta työmaata ohitettaessa. Tienkäyttäjiä pyydetään välttämään tarpeetonta liikkumista alueella.

Kaupunki ja Kouvolan Vesi Oy pahoittelevat työmaasta johtuvaa haittaa.

Lisätietoja:

Rakennuttajapäällikkö Markku Brandtell

p. 020 615 5445

markku.brandtell@kouvola.fi

Sivun alkuun