Museoveturi Ruuhveltti valmiina vastaanottamaan asuntomessuvieraat

Ruuhveltin luovutus ja kunnostus

Talkoovoimin kunnostettu veturivanhus Ruuhveltti luovutettiin takaisin kaupungille.

Kaupunginhallitus hyväksyi veturin uuden kunnostamissuunnitelman toukokuun puolivälin jälkeen, jonka jälkeen talkootyöt saatiin käyntiin pian. Tavoitteena oli, että veturivanhuksen kunnostustyöt pitää saada valmiiksi ennen 12.7. alkavia Kouvolan Asuntomessuja.

Ruuhveltin pelastustalkoot ideoi alun perin kaupunginvaltuutettu Miia Witting ja hänen aloitteesta hankkeesta otti kopin kaupunginvaltuutettu, kansanedustaja Kristian Sheikki Laakso. He ovat vastanneet myös paikan päällä töiden suunnittelusta ja toteutuksesta. Heidän mukaansa kunnostustalkoissa on vallinnut hyvä henki ja huumoriakin on riittänyt. – Yhtään ei kaduta, että tähän ryhdyttiin, molemmat toteavat.

Miia Witting ja Sheikki Laakso

Kouvolalaisyritykset innostuivat mahdollisuudesta osallistua veturin kunnostukseen ja muutenkin Ruuhveltin kunnostus nostatti kiitettävästi ihmisten talkoomieltä. Yhteensä museoveturin kunnostuksessa oli mukana kymmenkunta yritystä ja parikymmentä talkoolaista.

Kaupungin puolesta kunnostetun veturin hyväksyi ja Wittingiä ja Laaksoa onnitteli rakennuttajapäällikkö Anneli Vartiainen. Vaikka kunnostus on pääosin nyt valmis, veturiin on tarkoitus tehdä vielä pieniä yksityiskohtia ja lopuksi veturin päälle asennetaan vielä lasivitriini. Varsinainen Ruuhveltin luovutus- ja kiitosjuhla pidetään myöhemmin.  

Ruuhveltti poistettiin liikenteestä vuonna 1969 ja Kouvolan asemalla se on seissyt vuodesta 1970 asti. Lempinimensä Ruuhveltti sai Kouvolan silloisen kaupunginjohtajan Eino Brofeldtin mukaan vuonna 1973. Veturia on aiemmin kunnostettu talkoovoimin, mutta viime vuosina talkooväki on vähentynyt, ja veturi on päässyt rapistumaan.