
Kouvola on Suomen suurin maatalouskaupunki ja sen merkitys on tunnistettu eri toimijoiden taholta. Pitkäjänteinen maatalouden ja elintarvikesektorin kehittäminen näkyy erityisesti koulutuksessa ja kehittämistoiminnassa. Nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa vahva alkutuotanto on kriittinen tekijä ruokaturvan kannalta.
Kouvolassa on lähes 800 maatilaa, mikä on eniten kaikista Suomen kunnista. Vaikka tilojen lukumäärä on viime vuosina pienentynyt, niin tilojen viljelyala on puolestaan kasvanut. Pääosa tiloista on kasviviljelytiloja, suosituimpana viljana on kaura. Myös luomuviljelyn osalta Kouvola on suomen kärkikunta, viljellystä peltoalasta 22 prosenttia on luomuviljelyä.
Vahvan alkutuotannon lisäksi Kouvolan kaupungin maaseutupoliittisissa linjauksissa on nostettu tavoitteiksi ekologinen maaseutuasuminen, monipuolinen yrittäjyys ja vireät yhteisöt. Vaikka väestö on vähentynyt kaupungin maaseutualueella suhteellisesti enemmän kuin kaupunkialueella, myös maaseutu halutaan pitää asuttuna ja kehittää asumisen edellytyksiä. Erityisesti ranta-asumisen mahdollisuuksia on lisätty ja myös viestinnällisesti tuotu esille.
Monipuolinen yrittäjyys kattaa koko ketjun alkutuotannosta elintarviketeollisuuden kansainväliseen vientitoimintaan. Elintarviketekniikan koulutusta on lisätty Kouvolassa, uusina koulutusohjelmina XAMK:n Elintarviketekniikan insinöörikoulutus ja LUT:n Food Processing Technology maisteriohjelma. Koulutustarjonnan lisäämisellä varmistetaan tulevaisuuden työvoimaa alueen yrityksille. Parhaillaan on menossa neljä mittavaa elintarvikesektorin kehittämishanketta Kinnon ja paikallisten oppilaitosten toteuttamina. XAMK:n elintarviketekniikan laboratorio (FoodLab) avautui helmikuussa 2025. Se tarjoaa paikallisille yrityksille mahdollisuuden testaukseen ja oppilaitos-/opiskelijayhteistyöhön.
Vireät yhteisöt maaseudulla käsittää sekä vakituiset asukkaat että vapaa-ajanasukkaat ja aktiiviset kylätoimikunnat. Kouvola on Suomen kahdeksanneksi suurin mökkeilykunta. Kylien kehittämistä toteutetaan myös osin hankerahoituksella esimerkkinä Kyläportaalin rakentamishanke.
Raportointi varmistaa tavoitteiden etenemisen
Tekninen lautakunta käsittelee kokouksessaan 8.5.2025 Kouvolan kaupungin maaseutupoliittisten linjausten 2023–2027 väliraportin. Raportti sisältää päivitettyjä faktoja Kouvolan maaseudun tilanteesta ja kuvauksen toteutetuista toimenpiteistä linjausten tavoitteisiin liittyen.
Kouvolan kaupunginvaltuusto hyväksyi nykyiset maaseutupoliittiset linjaukset marraskuussa 2023. Linjauksissa painottuvat ekologinen maaseutuasuminen, monipuolinen yrittäjyys ja vireät yhteisöt. Toteutumista seurataan valtuustokausittain ja raportoidaan tekniselle lautakunnalle.
Lisätietoja:
Teknisen lautakunnan esityslistat ja pöytäkirjat (Dynasty)
Liisa Kolari, kehittämispäällikkö, liisa.kolari(at)kouvola.fi, 0206158026