Lähes 55 000 kymenlaaksolaista saanut koronarokotuksen

Joukkorokotukset ovat laajentuneet Kymenlaaksossa kaikkiin 60 vuotta täyttäneisiin ja tätä vanhempiin. Rokotukset ovat edelleen käynnissä myös sairauden tai tilan vuoksi riskiryhmiin kuuluville.
Koronarokotuksia on tällä viikolla laajennettu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeiden mukaisesti kiireellistä hoitoa antavalle sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle sekä vaalitoimikunnille.

Joukkorokotukset etenevät Kymenlaaksossa parhaillaan noin 6000 koronarokotuksen viikkotahtia. Kymenlaaksossa on annettu 54 900 1. rokotusannosta, lisäksi 2. rokoteannoksia on annettu noin 6000. Kymenlaaksolaisista 34 prosenttia on saanut koronarokotuksen 1. rokotusannoksen: yli 80-vuotiaista on rokotettu 91%, 75-79-vuotiaista 91,5 %, 70-74-vuotiaista 89,7% ja 65-69-vuotiaista 62,4%.

60 vuotta täyttäneiden koronarokotusten ajanvaraus alkoi sähköisen ajanvarauksen osalta tiistai-iltana 27.4. ja puhelimitse keskiviikkona 28.4.2021. Sähköisiä ajanvarauksia tehtiin heti ensimmäisen vuorokauden aikana yli 3000. Ensimmäisiä rokotusaikoja on ollut tarjolla jo tällä viikolla. 60-64-vuotiaista kymenlaaksolaisista on rokotettu reilu 30 prosenttia. Osa tähän ryhmään kuuluvista on rokotettu jo aiemmin, koska ikäryhmään kuuluu soteammattilaisia sekä sairauden tai tilan vuoksi riskiryhmiin kuuluvia.

Alustava arvio Kymenlaakson rokotusten etenemisestä

Joukkorokotukset ovat käynnissä kaikille 60 vuotta täyttäneille ja tätä vanhemmille sekä riskiryhmille 1 ja 2. Tavoite on edetä toukokuun aikana 50-vuotiaiden rokottamiseen.

Toukokuussa viikolla 20 alkavat ikääntyneimpien 2. rokotukset. Tämä vaikuttaa 1. rokotusten etenemiseen huomattavasti. Mikäli rokotetoimitukset kasvavat, on vaikutus vähäisempi.

Kesäkuun aikana on tavoite edetä 30-vuotiaisiin ja heinäkuun aikana aivan nuorimpiin ikäryhmiin. Rokotusten etenemiseen vaikuttaa selkeästi eniten Kymenlaakson saatavien rokotteiden määrä.

Rokotuksia soteammattilaisille ja vaalitoimikunnille

Soteammattilaisten oikeus koronarokotukseen on laajentunut. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeiden mukaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä rokotetaan niissä toiminnoissa, jotka ovat alueen arvion mukaan kiireellisiä ja kriittisiä. Näillä toiminnoilla turvataan potilaan lakisääteinen oikeus päästä kiireelliseen hoitoon. Kymsotessakin tällaisia henkilöitä on useissa yksiköissä kuten esimerkiksi vastaanottotoiminnassa, akuutin psykiatrian yksiköissä, synnytysyksikössä, leikkaus- ja toimenpideyksiköissä, kiireellisessä päihdehuollossa ja lastensuojelussa.

Lisäksi 19.4.2021 voimaan tulleen valtioneuvoston asetuksen lisäyksen mukaan vuoden 2021 kuntavaaleissa toimivat vaalitoimikunnat ja kotiäänestyksestä huolehtivat vaalitoimitsijat rinnastetaan rokotusjärjestyksen kohtaan 1. eli he ovat oikeutettuja koronarokotukseen. Tähän ryhmään kuuluvat vaalitoimikuntien puheenjohtajat, varapuheenjohtajat, jäsenet ja varajäsenet sekä kotiäänestyksestä huolehtivat vaalitoimitsijat. Vaalilautakunnat eivät kuulu tähän ryhmään. 
(Lisätietoja: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/tarttuminen-ja-suojautuminen-koronavirus/rokotteet-ja-koronavirus/rokotusjarjestys-ja-covid-19-taudin-riskiryhmat)

Sähköisen ajanvarauksen osuus kasvanut

Kymenlaaksossa koronarokotuksiin on tehty sähköisesti yli 23 000 ajanvarausta. Sähköisten ajanvarausten osuus on odotetusti kasvanut siirryttäessä nuorempiin ikäryhmiin.

  • Suosittelemme edelleen ensisijaisesti aina sähköistä ajanvarausta, jos sen käyttö on mahdollista, muistuttaa koronarokotuskoordinaattori Tanja Metsola.
  • Poikkeuksena on tärkeä huomioida, että 16-17-vuotiaiden riskiryhmiin kuuluvien ajanvaraus on tehtävä puhelimitse, koska 16- ja 17-vuotiaille sopii ainoastaan yksi rokotevalmiste.

Samoin kuntavaaleissa toimivien vaalitoimikuntien henkilöiden ajanvaraus on tehtävä puhelimitse. Ajanvaraus on syytä tehdä puhelimitse myös tilanteissa, joissa henkilö on epävarma, kuuluuko hän sairauden tai tilan vuoksi riskiryhmään ja haluaa keskustella asiasta.

Sekä sähköinen ajanvaraus että puhelinajanvaraus ruuhkautuvat usein hetkeksi silloin, kun uusi ajanvaraus aukeaa. Mikäli palvelu on ruuhkautunut, kannattaa kokeilla hetken kuluttua uudelleen.

  • Kuulun itse siihen ikäryhmään, joka sai nyt ajanvarausvuoron rokotuksiin. Illalla odotin sekuntikellon kanssa sähköisen ajanvarauksen aukeamista kello 21. Silloin oli varmaan ruuhkaa, sähköinen järjestelmä tuntui todella hitaalta eli vaati kärsivällisyyttä. Aamulla testasin uudelleen ja nyt minulla on rokotusaika ensi viikolle, jippii! kertoi johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa kokemuksistaan keskiviikkona Kymsoten mediainfossa.

Sähköinen ajanvaraus on toiminut pääsääntöisesti hyvin. Ajoittain voi olla hitauksia, jotka liittyvät ajanvarauksien aukeamiseen. Samaa ajanvarausjärjestelmää käyttävät myös muut sairaanhoitopiirit. Kymsote pyrkii kohdentamaan ajanvarauksien avaamisia eri päiviin kuin muissa sairaanhoitopiireissä, jottei järjestelmä hidastuisi tämän takia. Samasta syystä myös ajanvarauksen avautuminen ajoitettiin tällä viikolla ilta-aikaan.

Puhelinajanvaraus toimii takaisinsoitto-periaatteella. Takaisinsoitto on viime viikkoina pystytty yleensä tekemään jo saman päivän aikana.

Lisätietoja:

Marja-Liisa Mäntymaa, johtajaylilääkäri
puh 020 622 2003, marja-liisa.mantymaa@kymsote.fi

www.korona.kymsote.fi/rokotukset

Sivun alkuun