Kymenlaaksossa 70 vuotiaista ja tätä vanhemmista on rokotettu noin 85 prosenttia

Ikääntyneiden rokotuksissa on päästy tavoitteeseen. Seuraavien viikkojen ajan painopiste on sairaudelliseen riskiryhmään kuuluvien rokotuksissa, mutta samalla Kymsote suunnittelee jo 65-vuotta täyttäneiden perusterveiden rokotusten aloittamista huhtikuun aikana. Muun väestön rokotusten osalta odotetaan vielä tietoa rokotusasetuksen mahdollisista muutoksista ja kansallisesta ohjauksesta.

Tällä viikolla Kymenlaaksossa rokotukset ovat keskittyneet erityisesti 70–74-vuotaiden rokottamiseen. Tämän on väestömäärältään suurin ikäluokka Kymenlaaksossa. Samalla on rokotettu myös edelleen tätä vanhempiakin. Yli 70-vuotiaista nyt noin 85 prosenttia on saanut rokotuksen 1. annoksen.

– Rokotuskattavuuden näkökulmasta tilanne on hyvä ja ikääntyneiden rokotuksissa voidaan sanoa päästyn tavoitteeseen. Vaikka ikääntyneimpien rokotukset alkavat olla valmiit, niin edelleen jokainen halukas yli 70-vuotias on tervetullut rokotukseen. Eli myöhäistä se ei ole, sanoo Kymsoten rokotuskoordinaattori Tanja Metsola.

Sairaudelliseen riskiryhmään 2 kuuluvien ajanvaraus laajenee kaikille 18-vuotta täyttäneille ensi maanantaina

Kymenlaaksossa on päästy jälleen vauhtiin myös sairaudelliseen riskiryhmään kuuluvien rokotuksissa. Rokotukset ovat tällä hetkellä käynnissä sairaudelliseen riskiryhmään 1 kuuluville 16–69-vuotaille ja sairaudelliseen riskiryhmään 2 kuuluville 60–69-vuotiaille. Ensi maanantaista 19.4. lähtien myös kaikki 18-vuotta täyttäneet riskiryhmään 2 kuuluvat voivat varata ajan rokotukseen.

– Tämän jälkeen siis kaikki sairaudellisiin riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat voivat varata aikoja rokotukseen. Jatkossa näissä ryhmissä on vain kansallisesti määritelty alaikäraja, joka ryhmästä riippuen on joko 16 tai 18 vuotta, kertoo Metsola.

Tarkempaa tietoa riskiryhmistä löytyy Kymsoten Koronainfosta: https://korona.kymsote.fi/rokotusjarjestys/.

Huhtikuun ajan rokotukset painottuvat sairaudellisiin riskiryhmiin kuuluvien rokotuksiin, mutta Kymsote suunnittelee myös 65-vuotta täyttäneiden perusterveiden rokotusten aloitusta huhtikuun aikana. Tästä tiedotetaan heti, kun päätös aloituksesta on tehty. Toukokuussa käynnistyvät puolestaan ikääntyneiden kakkosrokotukset. Muun väestön rokotuksista Kymsotessa odotetaan kansallista ohjetta ja rokotusasetuksen mahdollisia muutoksia, joilla muun väestön rokotusjärjestystä tarkennetaan.

Astra-Zeneca käytössä kansallisen ohjeen mukaan yli 65-vuotaille

Kymenlaaksossa käytetään kaikkia kolmea Suomessa olevaa rokotevalmistetta. BioNTechin ja Pifzerin Comirnaty ja Modernan rokote on käytössä kaikilla ikäryhmillä. Astra-Zenecan Vaxveria on puolestaan käytössä 65-vuotiaiden ja vanhempien rokotuksissa kansallisen ohjeistuksen mukaan.

– Astra-Zenecaan on nyt liittynyt hieman sitä, että rokotuksesta kieltäydytään rokotuspaikalla. Rokotus on vapaaehtoinen, joten kieltäytyä voi. Suuressa määrin tämä johtaa siihen, että rokotteita menee hukkaan, mikä on tietysti hyvin valitettavaa, kun edelleenkään rokotteita ei ole liiaksi käytettävissä, kertoo johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa.

Kymsote noudattaa rokotevalmistajan ja THL:n ohjeita rokotteiden antamisessa. Tällä hetkellä Astra-Zenecan käyttöön liittyvän 65-vuoden ikärajan THL on määritellyt varovaisuusperiaatteen mukaisesti. Samalla periaatteella AstraZenecan rokotetta ei kuitenkaan anneta niille 65 vuotta täyttäneille, jotka ovat aikaisemmin sairastaneet sinustromboosin eli aivolaskimotukoksen tai hepariinihoitoon liittyvän trombosytopenian (HIT). Nämä laskimotukoksen muodot ja vuotohäiriöt ovat erittäin harvinaisia. Tavallisemmat verisuonitukokset, kuten aikaisemmin sairastettu aivoinfarkti, aivoverenvuoto tai lukinkalvonalainen vuoto ei ole este rokotteen antamiselle. Myöskään aikaisemmin sairastettu keuhkoembolia tai syvä laskimotukos esimerkiksi alaraajoissa ei ole este rokottamiselle.

– Koronarokotteiden hyödyt arvioidaan kokonaisuutena joka tapauksessa selvästi haittoja suuremmiksi. Koronainfektioon liittyvä verisuonitukosriski on moninkertainen epäiltyihin rokotehaittoihin nähden, sanoo Mäntymaa.

Kymsotelta on toivottu, että rokotusajanvarauksen yhteydessä tietäisi, mitä rokotetta saa. Käytännössä varmaa tietoa ei kovin pitkälle aikavälille ole. Kymsote rokottaa turvallisuus syistä eri rokotteilla eri päivinä.

– Puhelinajanvarauksessa pystymme kertomaan arvion, mutta jos rokotuspäivä on viikon päästä, niin tieto voi ehtiä muuttua. Jotta rokotukset kokonaisuutena saadaan toteutettua mahdollisimman joustavasti, niin rokotussuunnitelmaa pitää pystyä muuttamaan ketterästi, toteaa Tanja Metsola.

– Lähtökohtaisesti rokotettava ei voi valita rokotevalmistetta emmekä voi myöskään luvata täydellä varmuudella tiettyä rokotevalmistetta tietylle rokotusajankohdalle. Varmistamme kyllä, että lähtötietojen perusteella rokotevalmiste on turvallinen käytettäväksi rokotettavalle iän tai harvinaisten riskisairauksien osalta.

Lisätietoa rokotevalmisteista löytyy Kymsoten Koronainfosta: https://korona.kymsote.fi/yleista-koronarokotteista/

Lisätietoja:

Marja-Liisa Mäntymaa, johtajaylilääkäri
puh 020 622 2003, marja-liisa.mantymaa@kymsote.fi 

Tanja Metsola, rokotuskoordinaattori

puh 040 649 1005, tanja.metsola@kymsote.fi

Sivun alkuun