Kymenlaakson koronatilanne parantunut – koordinaatioryhmä lievensi osaa suosituksista

Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmä totesi Kymenlaakson tilanteen kehittyneen edelleen parempaan suuntaan. Hyvän suuntauksen myötä ryhmä linjasi suosituksiin ja rajoituksiin lievennyksiä, vaikka totesikin alueen olevan edelleen leviäimisvaiheessa. Suotuisan muutoksen toivotaan jatkuvan, jolloin Kymenlaakso voisi siirtyä kiihtymisvaiheeseen.

Kymsote tiedottaa koronasta
Kymsote tiedottaa koronasta!

Kymsoten tilastoihin on kertynyt 93 uutta tartuntaa 7.-20.4.2021. Ilmaantuvuusluku maakunnassa on niin ikään edelleen laskenut ja se on nyt noin 56. Positiivisten tulosten osuus kaikista näytteistä on laskenut, ja se on nyt 1,9 prosenttia.

Noin 40 prosenttia uusista tartunnoista on saman talouden sisällä ja lisäksi noin 20 prosenttia muusta lähipiiristä. Tällä hetkellä tartunnoista pystytään jäljittämään yli 80 prosenttia.

– Nyt muutos parempaan alkaa jo vahvistua, varsikin kun koko maan tasolla suuntaus on pysynyt samana. Seuraamme kuitenkin tilannetta tarkasti, ja linjauksia rajoitusten purkamiseen tehdään asteittain ja varovaisuusperiaatteen mukaan. Vielä ehkä on hyvä pitää mielessä, että jos tilanne huononisi, niin toiseenkin suuntaan voidaan joutua menemään, toteaa johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa.

– Ei siis hellitetä vielä lainkaan perusohjeista, eli tarkasta hygieniasta, riittävistä turvaväleistä, kontaktien välttämisestä ja maskien käytöstä. Näistä ei päästä luopumaan kyllä vielä hetkeen, vaikka tilanne paranee ja rokotuskattavuus kasvaa.

Lasten ja nuorten harrastustoimintaa avataan, toisen asteen lähiopetusta lisätään

Kymenlaakson koordinaatioryhmä päätti purkaa lasten ja nuorten harrastustoimintaan liittyviä suosituksia ja rajoituksia. Kaikkien kuntien alueella lasten ja nuorten harrastustoimintaa voi toteuttaa seuraavasti:

  • 2003 syntyneiden ja sitä nuorempien ulkona tapahtuva ryhmäharrastustoiminta on mahdollista ilman ryhmäkoon rajoitusta siten, että toiminnassa voi noudattaa turvavälejä.
  • 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien ryhmäharrastustoiminta on mahdollista sisällä ja ulkona ilman ryhmäkoon rajoitusta siten, että toiminnassa voi noudattaa turvavälejä.
  • Aikuisten (2002 syntyneet ja vanhemmat) ryhmäharrastustoiminta on edelleen keskeytetty kokonaan sisä- ja ulkotiloissa.

Toisen asteen opetuksessa siirrytään lähiopetukseen, niin että toiminnassa voidaan kuitenkin toteuttaa turvallisuutta edistävät toimenpiteet, kuten turvavälit, maskien käyttö ja hygieniaohjeet. Järjestelyjen tarkempi toteuttaminen ja ohjeistaminen ratkaistaan kunta- ja koulukohtaisesti, ja tällöin huomioidaan mm. koulun koko.

Tartuntatautilain 58g-pykälälle ei jatkoa – kokoontumisrajoituksille jatkoa 16.5. asti

Aluehallintovirastolle annettiin suosituksia liittyen tartuntatautilain 58d ja 58g -pykäliin sekä kokoontumisrajoituksiin. Koronakoordinaatioryhmä katsoi, ettei nykyisessä tartuntatautitilanteessa ole perusteita pykälän 58g jatkamiselle. Tällä hetkellä pykälän toimeenpanosta on aluehallintoviraston päätös 23.4. asti, eli laissa määriteltyjen tilojen, kuten kuntosalien ja kauppakeskusten yleisten tilojen, sulkupäätös päättyy tällä viikolla.

Tartuntatautitilain pykälän 58d osalta jatko suositeltiin 16.5. asti. Samoin tapahtumien ja yleisten kokoontumisten 6 henkilön rajoitusta jatkettavan samaan ajankohtaan asti.

Lisäksi ryhmä antoi suosituksen jatkaa AVIn määräystä rajalla tapahtuvista terveystarkastuksista toukokuun loppuun asti.

Lisätietoja:

Marja-Liisa Mäntymaa, johtajaylilääkäri
puh 020 622 2003, marja-liisa.mantymaa@kymsote.fi

Sivun alkuun