Kuntatyötä tehdään sydämellä – kaupungin uusi henkilöstöohjelma hyväksytty

Iloista tekemistä - liikunnanohjaajat ihmispyramidissa.

Kouvolan kaupunginhallitus hyväksyi 17. toukokuuta kaupungin uuden henkilöstöohjelman vuosille 2021–2024. Osaava henkilöstö on kaupungin tärkein resurssi. Tulevaisuudessa rekrytointitarve kasvaa ja osaavaa työvoimaa tarvitaan eläkkeelle siirtyvien tilalle. Kouvolassa panostetaan entistä enemmän osaamisen, työhyvinvoinnin ja toimintatapojen kehittämiseen.

Henkilöstöohjelmassa määritellään kaupunkistrategiaan pohjautuvat tavoitteet henkilöstön ja työyhteisöjen hyvinvoinnin edistämiseen, osaamisen kehittämiseen sekä johtamiseen ja esimiestyöhön.

Rakkaudesta lajiin – me teemme Kouvolaa

Kuntatyö on ihmisläheistä ja merkityksellistä työtä sekä työskentelyä yhteisen hyvän puolesta. Se on kouvolalaisten arjessa olemista ja siihen vaikuttamista. Henkilöstöohjelmassa on määritelty henkilöstöjohtamisen visioksi ”Rakkaudesta lajiin – me teemme Kouvolaa!”, jossa kaupungin henkilöstö on aktiivisesti tekemässä ja rakentamassa Kouvolaa yhdessä asukkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa.

”Jokainen kaupungin työntekijä voi omalla työllään ja osaamisellaan vaikuttaa kaupungin palvelujen laatuun ja asiakaskokemukseen, joten henkilöstön osaaminen ja hyvinvointi heijastuvat suoraan kaupungilla tehtyyn työhön ja tuotettuihin palveluihin”, sanoo henkilöstöjohtaja Päivi Karhu.

Tavoitteena osaava henkilöstö ja hyvä johtaminen

Henkilöstöohjelmassa on asetettu kolme tavoitetta: 1. osaava ja riittävä henkilöstö, 2. hyvinvoiva henkilöstö ja turvallinen työyhteisö sekä 3. hyvä johtaminen ja osallistuva työyhteisö. Jokaisen tavoitteen osalta on määritelty sitä koskevat linjaukset ja mittarit sekä kehittämistoimenpiteet seuraavalle kahdelle vuodelle.

Osaavan ja riittävän henkilöstön turvaamiseksi mm. kehitetään henkilöstösuunnittelua, rekrytointiprosessia sekä toimintamalleja henkilöstön osaamisen saamiseksi paremmin käyttöön. Hyvinvoivan henkilöstön ja turvallisen työyhteisön saavuttamiseksi vahvistetaan työhyvinvointia lisääviä tekijöitä sekä kehitetään työkykyprosesseja ja työhyvinvointia mittaavia kyselyjä ja niiden hyödyntämistä. Hyvän johtamisen ja osallistuvan työyhteisön osalta tavoitteena on turvata riittävät edellytykset ja toimivat rakenteet hyvälle johtamiselle sekä auttaa työntekijöitä onnistumaan omassa työssään. Tarkoituksena on kehittää muun muassa lähijohtamista tukevia toimintamalleja, työurajohtamista ja henkilöstön palkitsemisjärjestelmää.

Johtamisessa tarvitaan selkeää suuntaa ja innostamista

Henkilöstöohjelmassa on määritelty myös hyvän johtamisen periaatteet Kouvolan kaupungilla ja mitä ne tarkoittavat toimintatapoina ja johtamisen tekoina. Periaatteet ovat: luomme selkeän suunnan yhdessä, toimimme arvostavasti, innostamme vaikuttamaan ja uudistamme asiakaslähtöisesti.

Toimintatapoina ne tarkoittavat tavoitteiden asettamista yhdessä keskustellen, muutostarpeiden ennakointia ja uusiin mahdollisuuksiin tarttumista. Luottamusta rakennetaan toimimalla avoimesti ja oikeudenmukaisesti. Henkilöstöä kannustetaan tuomaan ideoita esiin, ottamaan vastuuta oman työn ja palveluiden kehittämisestä ja rohkaistaan uusiin kokeiluihin. Ammattitaitoon ja osaamiseen luotetaan ja hyvin tehty työ huomioidaan.

”Johtamisen periaatteiden määrittelyä tehtiin yhteisissä työpajoissa, joissa käytiin keskustelua, mitä hyvä johtaminen Kouvolan kaupungilla tarkoittaa. Yhteisten periaatteiden on tarkoitus ohjata arjen johtamista koko organisaatiossa”, henkilöstöjohtaja Päivi Karhu toteaa.

Lisätiedot:
henkilöstöjohtaja Päivi Karhu, puh. 020 615 4001, paivi.karhu(a)kouvola.fi
henkilöstösuunnittelupäällikkö Annamaija Saarela, puh. 020 615 7231, annamaija.saarela(at)kouvola.fi

Henkilöstöohjelmaa valmisteli työryhmä, jossa oli mukana edustus kaupunginhallituksesta, henkilöstöpalveluista, toimialoilta sekä henkilöstön edustajien keskuudesta. Valmistelussa kartoitettiin myös päättäjien, henkilöstön ja henkilöstön edustajien näkemyksiä. Henkilöstöohjelman ja kehittämistoimenpiteiden toteutumista sekä vaikutuksia seurataan ja arvioidaan vuosittain laadittavassa henkilöstökertomuksessa.

Vuoden 2020 lopussa Kouvolan kaupungin palveluksessa oli 3 138 henkilöä, joista vakinaisia 2 560. Naisia henkilöstöstä oli 78 % ja miehiä 22 %. Henkilöstön keski-ikä oli 48,3 vuotta. Henkilöstömenot olivat vuonna 2020 yhteensä noin 143,0 miljoonaa euroa eli noin 25 prosenttia kaikista toimintakuluista.

Sivun alkuun