Kouvolan kaupungin liikunta- ja kulttuurilautakunta on päättänyt myöntää vuoden 2025 Kouvolan kulttuuripalkinnon Lions Club Jaala ry:lle. Kunniamaininnan saa Kouvolan festarikesän kehittäjä Matti Lindholm.
Lions Club Jaala ry saa kulttuuripalkinnon ansiokkaasta työstä uuden Jaala Areenan toteuttamisessa Kouvolaan. Yhdistys on puheenjohtaja Petri Ryynäsen johdolla rakentanut kokonaan katetun, ympäristöystävällisen, puusta tehdyn tapahtuma-areenan talkoovoimin.
Areena tarjoaa laadukkaat puitteet esittävälle taiteelle ja tukee Kouvolan strategisia tavoitteita kulttuurin elinvoimaisuuden ja yhteisöllisyyden edistämisessä. Jaala Areena on merkittävä osoitus rohkeasta ja laajasti tuetusta yhteistyöhankkeesta kulttuurin hyväksi aikana, jolloin ala kohtaa valtakunnallisia säästöjä.
Matti Lindholm saa kunniamaininnan merkittävästä panoksestaan Kouvolan festivaalikesän kehittäjänä. Hän on järjestänyt perinteistä Koria Roll -tapahtumaa ja ideoinut uusia kulttuuritapahtumia, kuten Kouvolan Wiinijuhlat Kuusankoskella ja tulevan Masafest-kesäfestivaalin Kouvolan raviradalla.
Lindholm on monipuolinen kulttuurivaikuttaja, jonka työn tuloksena Kouvola on saanut lisää elinvoimaa, positiivista kaupunkikuvaa ja laadukasta tapahtumatarjontaa kaikenikäisille.
Tunnustus merkittävästä kulttuurisesta tai taiteellisesta saavutuksesta
Kouvolan kulttuuripalkinnolla palkitaan taiteeseen ja kulttuuriin liittyviä tekijöitä ja tekoja. Kulttuuripalkinto jaetaan tunnustuksena merkittävästä kulttuurisesta tai taiteellisesta urasta tai saavutuksesta kulttuurin alalla ansioituneelle henkilölle tai ryhmälle.
Kaupungin liikunta- ja kulttuurilautakunta myöntää palkinnon vuosittain kulttuuripalkintotyöryhmän esityksen perusteella. Ehdotuksia kerätään kaikille avoimen kyselyn avulla. Tänä vuonna palkitsemisehdotuksia saapui kaikkiaan 145 mikä oli enemmän kuin aiemmin. Ehdotukset kohdentuivat 42 eri taholle.
Kulttuuripalkintotyöryhmään kuuluvat vuonna 2025: liikunta- ja kulttuurilautakunnan edustajat puheenjohtajana Anne Hasu ja Henna Hovi sekä Kouvolan kaupungin edustajat kirjastopalvelujohtaja Selja Kunttu ja sihteerinä kulttuurikasvatuskoordinaattori Jaana Vuorio-Palmumaa. Järjestöjä edustaa Jaana Ahola Kouvolan Kameraseura ry:stä.
Palkinto on suuruudeltaan 2000 euroa. Vuonna 2024 palkinnon sai Kulttuuritalo Wanha Rautakauppa ja Reuna kustantamo. Aiemmat kulttuuripalkinnot löytyvät kaupungin verkkosivulta Kulttuuripalkinnot – Kouvolan kaupunki.
Palkinnon saaja ja kunniamaininta julkistettiin lauantaina 10.5.2025 klo 14 kaupunginmuseossa järjestetyssä palkintotilaisuudessa, joka oli osa Kouvola-päivän juhlintaa.
Lisätietoja: kulttuurikasvatuskoordinaattori Jaana Vuorio-Palmumaa, jaana.vuorio-palmumaa@kouvola.fi, puh. 020 615 8591