Kouvolan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt isojen liikuntatilojen palveluverkkosuunnitelman vuosille 2026–2030. Suunnitelma linjaa uimahallien, jäähallien sekä liikunta- ja palloiluhallien tulevaisuutta, niiden määrää ja kehittämistä kaupungin taloudelliset reunaehdot ja muuttuva palvelutarve huomioiden.
Kaupungin isojen liikuntatilojen palveluverkkoon kuuluu tällä hetkellä neljä uimahallia, neljä jäähallia sekä 11 liikunta- ja palloiluhallia. Tilojen ylläpidosta aiheutuu vuosittain merkittäviä kustannuksia, ja esimerkiksi uimahallien yhteenlaskettu korjausvelka on yli 12 miljoonaa euroa.
Palveluverkkosuunnitelman tavoitteena on sovittaa liikuntatilojen määrä ja rakenne vastaamaan paremmin kaupungin väestökehitystä, palvelutarvetta ja taloudellista kantokykyä. Taustalla on arvio, jonka mukaan Kouvolassa on suuria liikuntatiloja määrällisesti enemmän kuin verrokkikaupungeissa, ja samalla tiloihin kohdistuu merkittävä korjausvelka.
Lakkautusten rinnalla investoidaan uusiin liikuntatiloihin
Keskeinen muutos palveluverkkoon liittyy Urheilupuiston uimahallin peruskorjaus- ja laajennushankkeen valmistumiseen vuonna 2027. Laajennusosan kautta syntyvä lisääntynyt allastila on suurempi kuin kaupungin kolmen muun uimahallin allastila yhteensä. Uimahallipalvelut ovat siten kustannustehokkuuden ja palveluiden laadun kehittämisen näkökulmasta järkevä keskittää yhteen halliin. Tämä tarkoittaa kaupungin muiden uimahallien lakkauttamista. Päätöksen mukaan Kuusankosken uimahalli sulkeutuu uuden uimahallin avautuessa. Inkeroisten ja Valkealan uimahallit sulkeutuvat, kun niiden tekninen käyttöikä täyttyy, terveysturvallinen käyttö ei ole enää mahdollista tai käyttäjämäärä vähenee kuuden kuukauden tarkastelujaksolla 30 %. Suunnitelman mukaan käyttäjämäärän on arvioitu vähenevän kriittisen rajan alle vuonna 2028.
Jäähallien osalta muutos koskee Inkeroisten jäähallia, jossa on kaupungin halleista selvästi vähiten käyttöä ja käyntikertaan suhteutetut kulut siksi kaksinkertaiset muihin kaupungin jäähalleihin verrattuna. Liikunta- ja kulttuurilautakunnan päätöksen mukaan lakkauttamiseen liittyen valmistellaan erillinen jatkoselvitys ennen mahdollisia sulkemispäätöksiä (13.5.2026 § 45 Dynasty tietopalvelu).
Muiden isojen liikuntatilojen osalta poistuvia tiloja ovat Viialan liikuntahalli, josta liikunta- ja kulttuurilautakunta on tehnyt päätöksen aiemmin (13.5.2026 § 45 Dynasty tietopalvelu).
Lakkautusten ohessa kaupungin myös investoi palveluverkkoon. Urheilupuiston uimahallin peruskorjauksen ja laajennuksen lisäksi käynnissä on Kuusankosken urheilutalon peruskorjaus, sekä monitoimiareenan rakentaminen Urheilupuistoon.
Lautakunta toimeenpanee päätökset
Palveluverkkosuunnitelma perustuu alkuvuonna 2026 tehtyyn tarkasteluun, jossa arvioitiin Kouvolan isojen liikuntatilojen käyttöastetta, kustannuksia, teknistä kuntoa sekä harrastajamäärien kehitystä. Selvityksen mukaan monissa lajeissa harrastajamäärät ovat laskusuunnassa erityisesti nuorten ikäluokkien pienentyessä.
Suunnitelma on osa laajempaa sivistyspalvelujen palveluverkon tarkastelua, jolla pyritään varmistamaan palvelujen saavutettavuus ja laatu sekä kaupungin talouden kestävyys tulevina vuosina.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi palveluverkkosuunnitelman kokouksessaan 8.6.2026. Päätöksen saatua lainvoiman tekee liikunta- ja kulttuurilautakunta hyväksytyn palveluverkkosuunnitelman mukaiset, yksikkökohtaiset lakkauttamispäätökset.
Lisätietoa:
Kaupunginvaltuuston 8.6.2026 kokousasiakirjat Dynasty tietopalvelussa
Sivistysjohtaja Veikko Niemi, puh. 020 615 7727, veikko.niemi(at)kouvola.fi
Liikuntapäällikkö Teemu Mäkipaakkanen, puh. 020 615 8228, teemu.makipaakkanen(at)kouvola.fi