Kouvolan kaupungin kauppa- ja apteekkiasiointipalvelu sekä keskustelupuhelin

Kouvolan kaupungin yli 70-vuotiaiden kauppa-ja apteekkiasiointipalvelu toimii toistaiseksi kesäkuun loppuun ja keskustelupuhelin heinäkuun loppuun asti. Asiointipalvelujen tarvetta arvioidaan uudelleen elokuun aikana ottamalla huomioon mahdollinen koronapandemian toinen aalto.

Kouvolan kaupunki aloitti yli 70-vuotiaiden kauppa- ja apteekkiasioinnin avustamisen koronaepidemian takia 23.3.2020. Asiointipalvelua järjestetään toistaiseksi vielä kesäkuun ajan. Asiointiavun tarve arvioidaan uudelleen elokuun aikana ottamalla huomioon mahdollinen koronapandemian toinen aalto ja yli 70-vuotiaiden rajoitteiden tiukentuminen. Kaupunki kuljettaa kauppa-apua niille ihmisille, joilla ei ole ketään läheistä auttamassa. Kertaostoksen minimisumma on noin 40 euroa.

Kouvolan eri puolille ajetaan pääasiassa kerran viikossa: maanantaisin Valkeala, Kouvola ja Kuusankoski, tiistaisin Myllykoski, Inkeroinen ja Anjala, keskiviikkoisin Jaala, torstaisin Elimäki ja Koria, perjantaisin Kouvola ja Kuusankoski.

Kauppa- ja apteekkiasioinnin apua voi tilata maanantaista perjantaihin klo 9–15 asiointipuhelimesta 020 615 5299.

Asiakkaiden toivotaan tekevän tiliostosopimuksia lähikauppaan kauppa-asioinnin helpottamiseksi. Omasta kaupasta saa lisätietoja tiliasiakkuudesta.

Keskustelupuhelin auttaa  

Keskustelupuhelin 020 615 1266 toimii heinäkuun loppuun asti arkisin klo 9–15. Numeroon voi soittaa, kun haluaa juttukaverin tai kun on kysyttävää kaupungin palveluista. Keskustelupuhelimen tarve arvioidaan uudelleen elokuussa.

Lisätiedot: Yhteisöpalvelut Anne Eriksson, puh. 020 615 8492 tai anne.eriksson@kouvola.fi.

Kouvolan kaupunki
Hyvinvointipalvelut

Sivun alkuun