Kaapo Karhu vai Helmi Hevonen edustamaan Eurooppaan – lapset pääsevät äänestämään omaa ehdokastaan Kouvolassa ja Iitissä Eurovaalien yhteydessä

Keskiviikkona alkavan EU-vaalien ennakkoäänestyksen rinnakkaistapahtumiin kuuluu tänä vuonna Lasten vaalit, joissa lapset pääsevät äänestämään fiktiivisten eläinhahmojen joukosta omaa ehdokastaan matkalle Eurooppaan. Lasten vaalien äänestyspisteitä löytyy eurovaalien aikana ainakin 40:tä kunnasta ympäri maata, joukossa myös Kouvola ja Iitti.

Vaaleissa äänestyspisteet on sijoitettu lähelle virallisia äänestyspisteitä ja lapsi voi äänestää omatoimisesti vanhemman tai muun aikuisen opastuksella. Kaikkien paikkakuntien lasten vaalien tulokset lasketaan yhteen ja voittaja julkistetaan varsinaista vaalipäivää seuraavalla viikolla. Voittavan hahmon terveiset viedään Euroopan parlamenttiin valittaville Suomen edustajille ja hän pääsee matkalle Eurooppaan. Voittajasta julkaistaan myös lasten iloksi puuhatehtävä.

Tempauksen taustalla ovat Suomen Nuorkauppakamarit, Porin kaupunki ja Kuntaliitto. Idea vaaleihin on lähtöisin Porista, jossa lapset ovat päässeet äänestämään vuodesta 2017 lähtien. Tuolloin turhautunut äiti oli Facebook-päivityksessään tuskaillut sitä, ettei lapsi ollut saanut pudottaa äidin äänestyslipuketta vaaliuurnaan.

Kouvolan Nuorkauppakamari järjestää Lasten vaalit Kouvolaan ja Iittiin yhteistyössä Kouvolan kaupungin, Kauppakeskus Veturin ja Iitin kunnan kanssa. Äänestämään pääsee EU-vaalien ennakkoäänestyksen aikana seuraavissa toimipisteissä: Iitin kunnantalon Yhteispalvelupiste Monitori, Kauppakeskus Veturi sekä Haanojan, Inkeroisten, Korian, Kuusankosken, Myllykosken ja Valkealan kirjastot. Iitin kunnantalolla äänestyspiste löytyy kunnantalon aulasta, Kauppakeskus Veturissa yläkerrasta lasten leikkipaikan vierestä ja kirjastoista lastenosastolta.

– Haluamme olla paikallisesti mukana luomassa positiivista suhtautumista äänestämiseen ja mahdollistaa lapsille mukavan kokemuksen äänestämisen parissa. Tällä tavoin vaaleista ja äänestämisestä tulee koko perheen yhteinen tapahtuma, kertoo Kouvolan Nuorkauppakamarin puheenjohtaja ja Lasten vaalien paikallinen projektipäällikkö Essi Kortesalo.

Lasten eurovaalit

Ehdokasasettelu ja kaikki äänestyspisteet löytyvät sivustolta www.lastenvaalit.fi.

Äänestyspisteet:

Iitti

Yhteispalvelupiste Monitori
Rautatienkatu 20, 47400 Kausala
15.5.–17.5. klo 09–18
18.5.–19.5. klo 10–13
20.5. klo 09–20
21.5. klo 09–18

Kouvola

Haanojan kirjasto
Tasankotie 6, 45150 Kouvola
15.5.–17.5. klo 10–19
18.5.–19.5. klo 10–15
20.5.–21.5. klo 10–19

Inkeroisten kirjasto
Päätie 22, 46900 Inkeroinen
15.5.–17.5. klo 10–19
18.5.–19.5. klo 10–15
20.5.–21.5. klo 10–19

Korian kirjasto
Kyminasemantie 1 F, 45610 Koria
15.5.–17.5. klo 10–19
18.5.–19.5. klo 10–15
20.5.–21.5. klo 10–19

Kauppakeskus Veturi
Tervasharjunkatu 1, 45720 Kuusankoski
15.5.–17.5. klo 10–19
18.5.–19.5. klo 12–17
20.5.–21.5. klo 10–19

Kuusankosken kirjasto
Kymenlaaksonkatu 1, 45700 Kuusankoski
15.5.–17.5. klo 10–19
18.5.–19.5. klo 10–15
20.5.–21.5. klo 10–19

Myllykosken kirjasto
Paperitehtaantie 10, 46800 Myllykoski
15.–17.5. klo 10–19
18.–19.5. klo 10–15
20.–21.5. klo 10–19

Valkealan kirjasto
Kustaa III tie 12, 45370 Valkeala
15.–17.5. klo 10–19
18.–19.5. klo 10–15
20.–21.5. klo 10–19

Lisätietoja:
Essi Kortesalo, projektipäällikkö, Kouvolan Nuorkauppakari ry, puh. 040 821 8309/ essi.kortesalo@jci.fi, www.konuka.fi/projektit/lasten-vaalit/

Elna Jokinen, projektipäällikkö, Suomen Nuorkauppakamarit ry, puh. 040 576 4748/ elna.jokinen@jci.fi,
www.lastenvaalit.fi