Ammatillisen koulutuksen yhtiöittäminen kaupunginhallitukseen

Kouvolan ammatillisen koulutuksen yhtiöittäminen etenee kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Kaupunginhallitus päättää 26.4.2021 kokouksessaan Kouvolan kaupungin ja Kouvolan aikuiskoulutussäätiön yhteisesti omistaman ammatillisen koulutuksen yleishyödyllisen yhtiön perustamisesta. Yhtiön omistus jakautuu 60 % Kouvolan kaupunki ja 40 % Kouvolan aikuiskoulutussäätiö.

Yhtiön toiminta on verovapaata tutkintoon tai osatutkintoon johtavaa koulutusta, opiskelijoiden tuottamaa palvelua ja hanketoimintaa. Yhtiö tarjoaa ja järjestää pääosin omana toimintanaan toisen asteen koulutusta, aikuiskoulutusta ja muuta koulutusta sekä työelämän kehitystä palvelevaa toimintaa. Uuteen yhtiöön siirtyisi Kouvolan seudun ammattiopiston sekä Aikuiskoulutus Taitajan valtionosuusrahoitteinen koulutus.

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajille, eikä yhtiö jaa omistajilleen osinkoa. Mahdollinen voitto käytetään yhtiön oman toiminnan kehittämiseen. Uuden yhtiön on tarkoitus aloittaa toimintansa vuoden 2022 alusta. Perustettavalla yleishyödyllisellä yhtiöllä on 100 % omistettu tytäryhtiö, joka harjoittaa elinkeinotoimintaa eli markkinaehtoista toimintaa. Tytäryhtiö tuottaa maksullista koulutuspalvelua, kuten täydennys- ja lisäkoulutusta.

Parantaa Kouvolan kilpailukykyä kouluttajana

Keskeisenä tavoitteena uudelle koulutusyhtiölle on vastata mahdollisimman hyvin Kouvolan seudun elinkeinoelämän koulutustarpeisiin.
”Näin varmistetaan laadukkaan ammattityövoiman riittävyys ja saatavuus. Yhtiö vahvistaisi myös Kouvolan imagoa opiskelukaupunkina ja sitä kautta vaikuttaisi myös Kouvolan vetovoimaisuuteen”, sanoo Kouvolan kaupungin kasvatus- ja opetusjohtaja Veikko Niemi

Ammatillisen koulutuksen yhtiöittäminen parantaisi Kouvolan kilpailukykyä kouluttajana. Samalla vältettäisiin kilpailu oppilaitosten välillä. Suuntauksena on, että ikäluokat pienenevät, työelämän muutos nopeutuu ja ammatit muuttuvat. Uudelleenkoulutusta tarvitaan ja sen kysyntä kasvaa.

”Isompana toimijana voimme tarjota laajempaa valinnanmahdollisuutta opiskelijoille ja toisaalta vaikuttamismahdollisuutemme kasvavat leveämpien hartioiden myötä. Yhtiöittämisen kautta vastataan myös ulkopäin tulevaan kilpailuun työvoimakoulutuksessa”, sanoo Aikuiskoulutus Taitajan toimitusjohtaja Leena Kaivola.

Tavoitteena on myös ammatillisen koulutuksen tehokkuuden ja taloudellisuuden varmistaminen. Nykyisiä opetustiloja voidaan hyödyntää tehokkaasti ja investointitarpeet minimoida. Päätöksenteko on ketterää, ja yhtiö mahdollistaa myös panostuksen yrityskoulutuksiin ja koulutusvientiin sekä avaa ovia kansainväliseen yhteistyöhön.

Yhtiöittämiseen liittyvä päätöksenteko sekä yhtiön perustamisen käytännön toteutus pohjaavat PricewaterhouseCoopers Oy:n aiemmin tekemään, kaupungin, KSAO:n, Aikuiskoulutus Taitajan, Parik-säätiön ja KRAO Oy:n johdon edustajista kootun työryhmän ohjaamaan selvitykseen sekä aiemmin vuonna 2020 tehtyyn selvitykseen.

Lisätietoja:
Veikko Niemi, kasvatus- ja opetusjohtaja, Kouvolan kaupunki, puh. 020 615 7727
Leena Kaivola, toimitusjohtaja, rehtori, Aikuiskoulutus Taitaja, puh. 0400 930 475

Kaupunginhallituksen esityslista 26.4.2021

Sivun alkuun