Mielakan rinnekeskustoiminnan hankinta keskeytetään

Liikunta- ja kulttuurilautakunnalle esitetään Mielakan rinnekeskustoimintaa koskevan hankinnan keskeyttämistä, sillä kilpailutuksen voittaneen HupiSki Oy:n kanssa käydyt sopimusneuvottelut eivät ole johtaneet hankintasopimukseen. Rinnekeskus ei avaudu talvikaudelle 2026–2027. Asia etenee liikunta- ja kulttuurilautakunnan käsiteltäväksi 13.10.2026.

Kouvolan kaupunki käynnisti keväällä 2026 kilpailutuksen uuden rinnekeskustoimijan löytämiseksi Mielakkaan. Taustalla oli aikaisemman sopimuskumppanin, Mielakan Rinnekeskus Oy:n, ajautuminen konkurssiin syksyllä 2025. Liikunta- ja kulttuurilautakunta valitsi kesäkuussa uudeksi rinnekeskuspalveluiden tuottajaksi HupiSki Oy:n. Hankintamenettelyssä vastaanotettiin yhteensä kolme tarjousta. 

Kaupunki ja HupiSki Oy ovat neuvotelleet käyttöoikeussopimuksesta elokuusta alkaen. Sopimusneuvotteluihin sisältyi tilaajan ja palveluntuottajan välisiä vastuu- ja velvoiteseikkoja, joiden osalta ei saavutettu sellaista lopputulosta, johon kumpikin osapuoli olisi voinut sitoutua. HupiSki Oy ilmoitti syyskuun puolivälissä kaupungille vetäytyvänsä hankkeesta.

Kaupunki oli varautunut maksamaan tulevalle käyttöoikeussopimuskumppanille vuosittain käyttöoikeusmaksua 120 888 euroa (alv 0 %) rinnekeskuksen toiminnan uudelleen käynnistämiseksi ja ylläpitämiseksi.

”Sopimusneuvotteluiden päättyminen tällä tavalla on kaupungin kannalta erittäin valitettava tilanne. Kilpailutusta valmisteltiin perusteellisesti ja pitkään, ja yhteinen tavoitteemme oli saada keskus avattua tulevalle talvikaudelle. Nyt joudumme kuitenkin toteamaan, että edellytyksiä sopimuksen syntymiselle ei ole”, toteaa sivistysjohtaja Veikko Niemi.

Hankintaoikeudellisesti julkisessa hankintamenettelyssä annettu tarjous sitoo sen antajaa, mutta lopullinen hankintasopimus syntyy vasta erillisen sopimuksen allekirjoittamisella. Julkisissa hankinnoissa on poikkeuksellista, että sopimusneuvottelut eivät johda sopimukseen.

Tilanteessa, jossa edellytykset sopimuksen tekemiselle ovat ilmeisen heikot, hankintayksiköllä on käytännössä kaksi vaihtoehtoa; hankinta voidaan joko keskeyttää tai hankintaoikaisumenettelyssä voidaan valita palveluntuottajaksi kilpailutuksessa toiseksi tullut tarjoaja. Koska hankintaoikaisumenettelyn hankintalakiin perustuva määräaika on ylittynyt, ainoaksi vaihtoehdoksi jää hankinnan keskeyttäminen.

Kaupunki ryhtyy viipymättä selvittämään Mielakan alueen ja sen toimintojen tulevaisuutta ja mahdollisia uusia toimintamalleja.

Sivun alkuun