Liikenteessä on syytä olla jälleen erityisen tarkkana, sillä syyslukukauden alkaessa teillä kulkee tuhansia koululaisia ja opiskelijoita keltanokista kokeneempiin kulkijoihin. Noin 580 ekaluokkalaista aloittaa koulutiensä keskiviikkona.
Esiopetuksen aloittaa tänä syksynä noin 481 6-vuotiasta. Perusopetusta tarjotaan 21 koulussa, joissa opiskelee yhteensä noin 6450 oppilasta. Ensimmäisen luokan aloittaa 580 oppilasta, eniten Mansikkamäen, Inkeroisten ja Sarkolan kouluissa. Yläkouluun siirtyy noin 784 oppilasta.
Lukio-opinnot aloittaa Kouvolan Yhteislyseossa noin 370 opiskelijaa, joista 288 keskustassa ja 80 Kuusankoskella. Osa opiskelijoista opiskelee yleislinjan sijaan urheilulinjalla tai englanninkielisellä Studies in English -linjalla. Aikuislinjalla aloittaa noin 50 opiskelijaa.
Kouvolan Ammattiopisto Edukossa opintonsa jatkavat opiskelijat aloittivat jo heinäkuun lopussa, ja uudet opiskelijat aloittavat porrastetusti elokuussa. Jatkuvan haun kautta opintoja alkaa myös pitkin vuotta.
Palveluverkko kehittyy
Kasvatuksen ja opetuksen palveluverkossa on tapahtunut muutoksia syyslukukauden alussa, kun Viialan koulu, Korian koulun Napan ja Pilkan toimipisteet sekä Mäyränkorven, Upseerin ja Viialan päiväkodit on lakkautettu, ja lapset ja nuoret ohjattu muihin toimipisteisiin.
Kaupungin investoinnit uusiin kasvun ja oppimisen tiloihin etenevät syyslukukaudella mm. Marjoniemen yhtenäiskoulun ja Kaunisnurmen päiväkodin työmailla.
Hyvinvointia ja liikettä koulupäiviin
Lasten ja nuorten hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen panostetaan Kouvolan kouluissa alkavanikin lukuvuotena vahvasti. Lapsille sekä nuorille on tarjolla mm. koulupäivien aikana toteutettavaa kouluPT:n maksutonta ja matalan kynnyksen liikunta- ja hyvinvointiohjauspalvelu, sekä maksuttomia harrastetunteja koulupäivien yhteydessä. Lasten ja nuorten sujuvaa ohjautumista sopivan tuen tai harrastus- ja liikuntatoiminnan pariin edistetään myös keväällä päättyvällä, maakunnallisella EELI-hankkeella.
Lisätietoa:
Opetuspalvelupäällikkö Silja Kavilo, p. 020 615 9010
Koulutuspalvelupäällikkö Maria Lammi, p. 020 615 5338
Varhaiskasvatuspäällikkö Tiina Kirvesniemi, p. 0206157224