Kouvolan kaupungin tapahtumien markkinointiyhteistyötuen hakua sekä tuki- ja arviointiperusteita on uudistettu vuosille 2026-2028.
Kouvolan kaupunkistrategian 2025–2029 tavoitteen mukaisesti tapahtumayhteistyö tukee kaupungin kasvua tapahtuma-, urheilu- ja kulttuurikaupunkina. Tapahtumayhteistyön toimintamalli on osa kaupunkimarkkinoinnin kokonaisuutta. Kouvolaan halutaan tapahtumia, joilla on sekä taloudellisia että imagollisia vaikutuksia. Tavoitteena on edelleen kehittää Kouvolan kilpailukykyä tapahtumien luoman alueellisen veto- ja pitovoiman avulla. Tapahtumilla tuetaan myös matkailun ympärivuotisuuden ja muiden palveluiden kehittymistä.
Tapahtumien markkinointiyhteistyötuki on suunnattu elämystapahtumien järjestäjille, ja tavoitteena on vahvistaa tapahtumien markkinointia sekä edistää Kouvolan elinvoimaa ja lisätä vetovoimaa tapahtumakaupunkina.
Haku 2026
Tuki on jaettavissa tapahtumille, joiden osallistujamäärä on vähintään 500 henkilöä.
Hakemukset tulee jättää käsiteltäväksi vähintään 2 kk ennen itse tapahtumaa.
Arviointiryhmä käsittelee hakemuksia kaksi kertaa vuodessa, jonka jälkeen ne viedään päätöksentekoon.
• kokous 19.2.2026 (hakemus jätettävä viimeistään 1.2.2026)
• kokous 9.4.2026 (hakemus jätettävä viimeistään 1.4.2026)
Huom. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei käsitellä.
Hakemus (yhteystietolomake, täytettävä pdf-lomake, 303 kt) on toimitettava tarvittavine liitteineen
• vapaamuotoinen hakemus,
• tapahtuman budjetti,
• markkinointisuunnitelma ja -budjetti;
suunnitelman tulee sisältää kirjattuna markkinoinnin toimenpiteet ja tavoitteet, aikataulu toimenpiteille sekä käytettävät markkinointikanavat/mediat.
osoitteeseen kirjaamo@kouvola.fi viitteellä ”Tapahtumien markkinointiyhteistyötuki”.
Kouvolan kaupunki myöntää vuosittain harkinnanvaraisia yhteistyötukia ja avustuksia talousarvioon varatuista määrärahoista. Avustuksia myöntävät palvelukokonaisuudet noudattavat yhteisiä jakoperiaatteita. Kaupunki voi pääsääntöisesti avustaa järjestöjä ja yhteisöjä yhden toimialan kautta. Kullakin toimialalla/palvelulla on lisäksi omia yksityiskohtaisempia ohjeita jakoperusteista.
Vuodelle 2026 tapahtumien markkinointiyhteistyöhön on budjetoitu elinvoimapalvelujen Viestintä ja VisitKouvola -yksikön talousarvioon 91 000 euroa.
Arviointikriteerit 2026–2028
Tapahtumien markkinointiyhteistyötuen arviointikriteerit vuosille 2026–2028 (KH 27.10.2025 § 285, Dynasty) on tarkistettu aiempien vuosien 2019–2025 kokemusten pohjalta ja päivitetty pisteytyksineen.
Tapahtumatuen suuruus määräytyy arviointikriteereiden kokonaispistemäärään perustuen.
Arviointikriteerit 2026-2028 (KH 27.10.2025 § 285)
Mikäli tapahtuma on saanut kaupungin tapahtumien markkinointiyhteistyötukea useana peräkkäisenä vuotena, arvioidaan harkinnanvaraisesti markkinointiyhteistyön jatkamisen edellytykset laadittujen kehityskriteerien (Kh 27.10.2025 § 285) perusteella.
Lue lisää tapahtumayhteistyötuesta
Tapahtumayhteistyön koordinoinnista ja valmistelusta tapahtumien osalta vastaa Kouvolan kaupungin elinvoimapalvelujen Viestintä ja VisitKouvola -yksikön tapahtumatiimi.
Kouvolan alueen tapahtumat löytyvät verkosta www.kymenlaaksonyt.fi/kouvola.
Lisää tapahtumasi maksuttomaan kalenteriin!
Kuulemme mielellämme vuoden 2026-2027 tapahtumista jo etukäteen!
Tapahtumatiimi
yhteyspäällikkö Anne Käki, p. 020 615 8173, anne.kaki(a)kouvola.fi
brändipäällikkö Anne Harrila, p. 020 615 7518, anne.harrila(a)kouvola.fi