Liikuntaohjelma luo suuntaviivat liikkumiselle ja urheilulle Kouvolassa

Eri ikäisiä ihmisiä hurraamassa urheilutapahtuman katsomossa.

Liikuntaohjelma on pitkän aikavälin liikuntapoliittinen suunnitelma, jonka tavoitteena on edistää liikkumista ja urheilua Kouvolassa. Lautakunta hyväksyi ohjelman 6.6.2023. Päätöksen jälkeen kootaan työryhmä pohtimaan konkreettisia toimenpiteitä ohjelman linjausten toteuttamiseksi.

Ohjelmatyössä katsetta on pyritty kohdistamaan aina vuoteen 2032 saakka. Tästä syystä ohjelma-asiakirja tulee nähdä ajan ja tilannemuutosten myötä päivittyvänä työkaluna, jonka tavoitteita ja toimenpiteiden toteumista seurataan ja arvioidaan vuosittain talousarvioprosessin yhteydessä.

Päätavoitteina olosuhteiden ja palveluiden kehittäminen sekä toimintatapojen ja resurssien optimointi 

Olosuhteiden kehittämisen osalta tavoitteena on mm. saada ohjelmakauden aikana ratkaistuksi kaupungin isoihin sisäliikuntapaikkoihin liittyvät uudistamistarpeet sekä vahvistettua määrällisesti ja laadullisesti kaupunkilaisten omatoimista liikkumista tukevaa lähiliikuntapaikkojen sekä liikkumisreitistöjen verkostoa.

Palveluiden kehittämisellä ohjelmassa tavoitellaan lisää aktiivisuutta eri ikäryhmille. Esimerkiksi jokaiselle kouvolalaiselle lapselle ja nuorelle halutaan mahdollistaa mielekäs liikuntaharrastus kehittämällä kaupungin liikuntakerhotarjontaa sekä edistämällä tukimekanismein heidän seuraharrastamistaan.

Ohjelmakauden aikana pyritään vahvistamaan entisestään kaupunkiorganisaation sisäistä yhteistyötä liikkumisen edistämistyössä sekä myös uudistaa seurayhteistyön toimintatapoja.

Onnistunut toteutus edellyttää liikunnan mahdollisuuksien tunnistamista ja laajaa yhteistyötä 

Liikuntaohjelman onnistunut toteutus edellyttää liikunnan mahdollisuuksien tunnistamista koko kaupunkiorganisaatiossa ja laajaa yhteistyötä toimialojen, päättäjien ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Tästä syystä ohjelma-asiakirjan valmistelu on toteutettu poikkihallinnollisesti ja sen laatimisessa on hyödynnetty laajasti erilaisia osallistamis- ja tausta-aineistoja.

Ohjelmaluonnos kävi lausuntokierroksella kaupungin liikuntaseuroissa ja ohjelmaa esiteltiin kaupunginhallituksen iltakoulussa 18.4.2023.  

Liikuntaohjelman seuranta ja arviointi sovitetaan kaupungin talousarviovalmistelun vuosikelloon, osavuosikatsauksen ja tilinpäätöksen yhteyteen. Seurannan ja arvioinnin työkaluina toimivat esimerkiksi säännölliset seura- ja kuntalaiskyselyt. 

Liikuntaohjelman sisällöstä vastasi liikunta- ja kulttuurilautakunnan nimeämä ohjausryhmä.

Liikunta- ja kulttuurilautakunta hyväksyi Kouvolan liikuntaohjelman vuosille 2023–2032 kokouksessaan 6.6.2023. Liikuntaohjelmaan ja siihen liittyvän aineistoon voi tutustua kokousasiakirjoissa Dynasty tietopalvelu : Kouvolan kaupunki

Lisätietoja:

liikuntapäällikkö Teemu Mäkipaakkanen, puh. 020 615 8228, teemu.makipaakkanen(at)kouvola.fi

Sivun alkuun