Tavaranvaihtopäivät toteutuivat koronatauon jälkeen

Kahdeksan hymyilevää naista vihreät huivit kaulassaan poseeraavat kameralle.

Perinteiset tavaranvaihtopäivät järjestettiin kolmen vuoden tauon jälkeen. Tapahtuma keräsi jälleen runsaasti kierrätyksestä kiinnostuneita kävijöitä ja tavarat löysivät hienosti uusia omistajia.

Kerkko-verkoston järjestämät jo perinteiset tavaranvaihtopäivät pystyttiin kolmen vuoden koronatauon jälkeen järjestämään innokkaiden tavaran kierrättäjien iloksi. Tällä kertaa tapahtuma pidettiin torstaista lauantaihin 10.–12.11. Kuusankosken keskustassa entisissä Osuuspankin liiketiloissa. Tapahtumaan löysi tiensä hienosti liki 2000 kävijää kolmepäiväisen tapahtuman aikana.

Tavaranvaihtopäivillä nimensä mukaisesti vaihdettiin käyttökelpoista tavaraa. Tapahtumaan sai tuoda ehjiä ja puhtaita tavaroita, jotka olivat jääneet itselle tarpeettomiksi ja toisaalta tapahtumasta sai myös viedä mukanaan mitä halusi – ilmaiseksi. ”Tässä tapahtumassa ei käsitellä rahaa, mikä onkin monelle uudelle kävijälle hämmästyksen aihe”, kertoo Marleena Kuitikka.

Toisen roska on toisen aarre

Tapahtumassa tavarat lajiteltiin teeman mukaan omille pöydilleen ja rekkeihin. Kävijät saivat halutessaan viedä tavarat itse paikoilleen ja tarvittaessa tapahtuman vihreähuiviset työntekijät avustivat, jotta tavarat löysivät paikalleen ja pöydät pysyivät siisteinä. Vaatteet, kodintekstiilit, astiat ja lelut löysivät hienosti uusia omistajia. Jotkut tavaroista eivät ehtineet olla pöydällä kovinkaan kauaa, kun jo aarre löysi uuteen kotiin.

Vapaaehtoisin voimin

Tapahtuman järjestelyissä olivat mukana Kouvolan kaupungin ympäristöpalvelut, kansalaisopisto, puhtauspalvelut sekä nuorisopalvelut. Nuorisopalveluista mukana oli myös vapaaehtoisia EU-rahoitteisen nuorisovaihdon (European Solidarity Corps, ESC, Opetushallitus) kautta nuorisopalveluihin töihin tulleita nuoria.

Kerkko-verkostosta mukana olivat myös Kymenlaakson Jäte Oy, Kymenlaakson Martat ja Liikenneturva Kymenlaakso, jolla oli tapahtumassa perjantaina liikennesääntöjen opastuspiste. Uutena yhteistyötahona mukana oli myös Kuusankosken Lukio, jonka yrittäjyyskurssin opiskelijat tutustuivat oppituntiensa puitteissa tapahtuman järjestämiseen sekä itse tapahtumassa työapuna.

Muita yhteistyötahoja olivat Kouvolan Ammattiopisto Eduko, Kymenlaakson Steinerkoulu, Kymenlaakson Osuuspankki ja Kotikenttä Oy sekä Solvay Oy, Space Supply Oy ja Tukipuu ry.

Tavaranvaihtopäivät Kiertotalousteot -finalistien joukossa

Kouvolassa jo yli 15 vuoden ajan järjestetyt tavaranvaihtopäivät pääsivät kuluneena kesänä 20 finalistin joukkoon Kuntien parhaat kiertotalousteot 2022-kisassa. Kestävyysloikka on Suomen ympäristökeskus SYKEn tarjoama ja ylläpitämä verkkopalvelu hyvien ilmasto-, kiertotalous- ja luontoratkaisujen esittelemiseksi ja levittämiseksi.

Tapahtumalle on selvästikin tarvetta ja seuraavat tavaranvaihtopäivät pyritäänkin järjestämään perinteiseen tapaan keväällä huhti-toukokuussa SiistiSiti -kampanjan yhteydessä.

Lisätietoja:

Marleena Kuitikka, ympäristötarkastaja, Kouvolan kaupunki, puh. 020 615 8016, marleena.kuitikka@kouvola.fi

Tavaranvaihtopäivät Kestävyysloikka-sivuilla

Euroopan solidaarisuusjoukot | Opetushallitus (oph.fi)

Sivun alkuun