Anja-palvelulinja liikennöi Anjalan, Inkeroisten, Keltakankaan, Myllykosken, Ummeljoen ja Muhniemen alueella. Tiistaisin on lisäksi yhteys Korian kautta Prismaan, Veturiin, Ratamoon ja Kouvolan keskustaan.

Anja palvelulinja on kaikille avointa aikataulun mukaista reittiliikennettä. Anja liikennöi maanantaista perjantaihin lukuun ottamatta arkipyhiä. Palvelulinja-autot ovat matalalattiaisia autoja, joihin on helppo nousta kyytiin myös pyörätuolin tai rollaattorin kanssa. Aikataulut sallivat henkilökohtaisen palvelun.

Kyytiin pääset lähtökohtaisesti reitin linja-autopysäkeiltä, mutta tarvittaessa myös muualta reitin varrelta. Auto voi poiketa mahdollisuuksien mukaan vakioreitiltään ja noutaa sinut esimerkiksi kotiportilta alueilla. Sovi noudosta palvelulinjan kuljettajan kanssa edellisellä matkustuskerralla tai soittamalla autoon viimeistään 30 minuuttia ennen lähtöä.

Puhelinnumero autoon on 050 354 2244. Voit kysyä puhelinnumerosta myös lisätietoja reitistä ja aikatauluista.

Liikennöitsijä: Matka-Majuri.

P9: Ummeljoki – Myllykoski – Anjala – Myllykoski – Koria – Keskusta – Koria – Myllykoski – Inkeroinen – Anjala – Muhniemi – Junkkari

Tiistaisin, ei arkipyhinä

P9 reitti tiistaisin. Ajo Muhniemelle ja Junkkariin iltapäivällä.
P9 reitti tiistaisin keskustassa

T = tarvittaessa. Ajetaan vain, jos kyydintarpeesta on soitettu kuljettajalle tai sovittu muuten kuljettajan kanssa.

Pysähtymispaikka1. vuoro
Ummeljoki9:00
Myllykoski9:10
Keltakangas9:20
Inkeroinen9:30
Anjala (Anjalan kirkko)9:35
Inkeroinen9:40
Keltakangas9:50
Myllykoski10:05
Ummeljoki10:15
Koria10:30
Veturi10:45
Prisma10:55
Ratamo11:10
Hansa, Huoltokatu11:15
Matkakeskus H111:20/12:30
Hansa, Huoltokatu12:35
Ratamo12:45
Prisma12:55
Veturi13:00
Koria13:15
Ummeljoki13:30
Myllykoski13:40
Keltakangas13:50
Inkeroinen14:00
Anjala14:05
Muhniemi / JunkkariT

P10: Ummeljoki – Myllykoski – Keltakangas – Inkeroinen – Anjala – Muhniemi – Junkkari

P10 reitti ma, ke, to ja pe

Ma, ke ja to, ei arkipyhinä

T = tarvittaessa. Ajetaan vain, jos kyydintarpeesta on soitettu kuljettajalle tai sovittu muuten kuljettajan kanssa.
I = ei aja paikan kautta.

Pysähtymispaikka1. vuoro2. vuoro3. vuoro
Ummeljoki9:0011:0013:30 T
Myllykoski9:1011:15 / 11:4513:40
Keltakangas9:2012:0013:50
Inkeroinen9:3012:1014:00
Anjala9:3512:1514:05
Muhniemi / JunkkariTTT
Anjala10:0012:30I
Inkeroinen10:2012:35 / 13:05I
Keltakangas10:3013:15I
Myllykoski10:4513:25I
Ummeljoki11:0013:30 TI

Perjantaisin, ei arkipyhinä

T = tarvittaessa. Ajetaan vain, jos kyydintarpeesta on soitettu kuljettajalle tai sovittu muuten kuljettajan kanssa.
I = ei aja paikan kautta.

Pysähtymispaikka1. vuoro2. vuoro
Ummeljoki9:0011:00
Myllykoski9:1011:15 / 11:45
Keltakangas9:2012:00
Inkeroinen9:3012:10
Anjala9:3512:15
Muhniemi / JunkkariTT
Anjala10:0012:30
Inkeroinen10:2012:35
Keltakangas10:3012:45
Myllykoski10:45I
Ummeljoki11:00I

Päivitetty 18.4.2023

Sivun alkuun