llmanlaatu Kouvolan keskustassa oli viime vuonna suurimman osan ajasta hyvä
Ilmanlaatu oli ilmanlaatuindeksillä luokiteltuna Kouvolan keskustassa viime vuonna 86 % ajasta hyvä. Huonoimmillaan ilmanlaatu oli katupölyaikaan huhtikuussa sekä talven pakkasjaksoilla.
Biojäteastioiden toimitukset osin myöhässä lakkojen jälkiseurauksena
Kymenlaakson Jäte kertoo tiedotteessaan, että osa tuulettuvista astioista toimitetaan palvelun tilanneille omakotiasukkaille vasta touko-kesäkuussa.
Tartu miljoonan roskapussin haasteeseen!
Siisti ympäristö on tärkeä viihtyisyyttä ja turvallisuutta lisäävä seikka ja kaikkien kouvolalaisten asia. Kouvolan Siisti Siti kannustaa tänäkin vuonna kaikkia huomaamaan roskat ympäristössä ja keräämään ne pois.
Siisti Siti kannustaa yhteisiin siivoustalkoisiin tänäkin keväänä
Ylen Miljoona roskapussia -kampanja jatkaa huhtikuussa koko Suomen yhteisiä siivoustalkoita. Viime vuonna kampanjassa kerättiin yli 210 000 pussillista roskaa. Tänä vuonna pottia on tarkoitus kasvattaa reilusti, ja samalla kisata leikkimielisesti kuntien välillä isoimmasta roskasaaliista. Kouvolan kaupunki ja Siisti Siti on mukana kampanjassa, joka alkaa 15. huhtikuuta ja huipentuu maailman ympäristöpäivänä 5. kesäkuuta.
Terveydensuojelulain mukainen valvonta
Terveydensuojelun tehtäviä ovat asumisterveysasiat, talousveden ja uimavesien laadun valvonta, oppilaitosten, päiväkotien, sosiaalialan laitosten, kauneudenhoitoalan toimintojen, majoitustilojen ja liikuntatilojen valvonta. Terveydensuojelulain mukaista valvontaa tekevät terveystarkastajat.
Luonnonkukkaniityt
Kouvolan uudet luonnonkukkaniityt tukevat kaupunkiluonnon monimuotoisuutta. Kestävä kaupunki -hankkeessa perustettiin kolme uutta luonnonkukkaniittyä käytöstä pois jääneille hiekkakentille Katajaharjussa ja Kouvolan Alakylässä sekä entisen huoltoaseman paikalle Tornionmäessä.
Rakennusalan markkinayhteistyöseminaari 18.4. pureutuu julkisiin hankintoihin
Rakennusalan ammattilainen – tervetuloa kuulemaan julkisen alan hankinta- ja sopimusmalleista sekä hankintakriteereistä 18.4. klo 9.00 kaupungintalon juhlasaliin. Seminaarissa esitellään myös alueen julkisten hankintayksiköiden tulevien vuosien investointisuunnitelmat, joten tärkeää infoa luvassa paikallisille yrityksille.
Tunnetko jo Kouvolan uusitut ympäristönsuojelumääräykset?
Kouvolan ympäristönsuojelumääräykset on uusittu ja ne ovat astuneet voimaan kesällä 2022.
Ympäristöterveydenhuollon koulutukset ja ohjeet
Ympäristöterveydenhuoltoon kuuluvat terveydensuojelun, elintarvikkeiden, tupakkalain, eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonta sekä eläinlääkäripalvelut.
Kouvolan Kunta-Helmi -hanke
Helmi-ohjelmassa tartutaan Suomen luonnon köyhtymisen suurimpaan suoraan syyhyn: elinympäristöjen vähenemiseen ja laadun heikkenemiseen. Helmi-ohjelma vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta ja parantaa elinympäristöjen tilaa muun muassa suojelemalla ja ennallistamalla soita, kunnostamalla ja hoitamalla lintuvesiä, perinnebiotooppeja ja metsäisiä elinympäristöjä sekä kunnostamalla vesi- ja rantaluontoa. Lisäksi ohjelma edistää ekosysteemipalveluja, vesiensuojelua, hiilensidontaa sekä muuta ilmastonmuutoksen hillintää ja muutokseen sopeutumista.
Kaupunki etsii energiansäästökohteita
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on johtanut energian hinnan epävakauteen ja huimaan nousuun. Kouvolan kaupunki on aloittanut varautumisen haasteelliseen talveen ja hakee energiansäästökohteita. Kuntalaiset voivat myös antaa energiansäästövinkkinsä kaupungille.
Kouvolan yleisten uimarantojen uimavedenlaatu on hyvä
Tällä viikolla otettujen näytteiden mikrobiologinen laatu oli hyvä kaikilla Kouvolan kaupungin 11 yleisellä uimarannalla. Sinilevää on havaittu ainoastaan Särkkien uimarannalla.