Palvelu: Yhteisöpalvelut

Elokuisia auringonkukkapeltoja ympäri Kouvolaa

Valkealan aluetoimikunnan toimesta ja viljelijöiden toteuttamina Valkealassa oli viime kesänä hienot auringonkukkapellot. Tänä kesänä 2021 auringonkukkapellot laajenevat muillekin alueille.

Siisti Sitissä siivottiin jälleen Kouvolaa asukkaiden ja työyhteisöjen voimin

Kouvolalaisten omaan siisteyskampanjaan osallistui kevään ja alkukesän aikana lähes 3000 kouvolalaista. Monien muiden aktiivisten kouvolalaisten tavoin myös etsivän nuorisotyön henkilökunta ja Nurmiröllien päiväkotilapset ahkeroivat toukokuussa siistimmän sitin puolesta. Yhteisöllinen Siisti Siti oli tänäkin vuonna koronapandemian vuoksi yksilölaji.

Tule vaalitoimitsijan sijaiseksi

Kouvolan keskusvaalilautakunta etsii vaalitoimitsijan sijaisia kuntavaalien ennakkoäänestysaikana 26.5.- 8.6.2021. Tehtävään järjestetään koulutus ja tehtävästä maksetaan 17 € tuntipalkka. Vaalipäiväksi 13.6.2021 etsitään myös vaalilautakuntiin vaaliavustajia, jotka auttavat äänestäjää. Myös muutamasta vaalilautakunnasta puuttuu varajäsen.

Sivun alkuun