Palvelu: Talous- ja omistajaohjaus

Kaupunginhallitukselle esitetään talousarviomuutoksia

Kouvolan päivitetyt verotuloennusteet tälle vuodelle ovat ennakoitua alhaisempia. Taloudellisen tilanteen korjaamiseksi käynnistettäviä toimenpiteitä esitetään kaupunginhallitukselle 13.4.2026. Niillä tavoitellaan vähintään kolmen miljoonan euron kohentavaa vaikutusta tämän vuoden aikana.

Tilinpäätös ennakkotiedon mukainen  

Kouvolan kaupungin tilinpäätös 2025 noudattelee ennakkoon arvioitua. Toimintakate toteutui talousarviota paremmin. Verotulojen alhainen kertymä käänsi Kouvolan viime vuoden tilinpäätöksen 4,0 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Kaupunginhallitus käsittelee tilinpäätöstä 30.3.2026. Kaupunginvaltuusto hyväksyy tilinpäätöksen 8.6.2026.

Tilinpäätöksen ennakkotieto: toiminnan kustannukset hallinnassa  

Kouvolan kaupungin toiminnan kustannukset ovat hallinnassa: tilinpäätöksen ennakkotietojen mukaan toimintakate toteutui 1,7 miljoonaa euroa talousarviota paremmin. Pitkäjänteinen työ talouden tasapainottamiseksi näkyy samaan aikaan kun kaupunki investoi merkittävästi ja Kouvola on ollut häviäjä valtionosuuksissa. Verotulojen alhainen kertymä käänsi Kouvolan viime vuoden tilinpäätöksen 4,1 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Kaikkiaan verotulot jäivät yhdeksän miljoonaa ennakoitua pienemmiksi.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi talousarvion

Kouvolan kaupunginvaltuusto hyväksyi ensi vuoden talousarvion 8.12.2025 kokouksessaan. Se on 0,9 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Talousarvio ja -suunnitelma noudattaa Kouvolan kaupungin suunnitelmallista talouden linjaa, jolla saavutetaan tasapainoinen talous ja kerrytetään ylijäämää pidemmällä aikavälillä.

Päivitetty talousarvio kaupunginhallituksen käsittelyyn

Kouvolan kaupungin päivitetty talousarvio ennakoi positiivista tulosta ensi vuodelle. Arvioitu ylijäämä vuodelle 2026 on noin 1,1 miljoonaa euroa. Taseeseen kertynyttä ylijäämää arvioidaan olevan 18,3 miljoonaa euroa. Kaupunginhallitus käsittelee kaupunginjohtajan talousarvioehdotusta toisen kerran 3.11.2025, jonka jälkeen asia etenee kaupunginvaltuustoon 8.12.205.

Osavuosikatsaus 1-9: tilinpäätösennuste lähes kuusi miljoonaa ennakoitua parempi

Kouvolan kaupungin tilinpäätösennuste 2025 on noin 0,3 milj. euroa positiivinen. Se on noin kuusi miljoonaa euroa talousarviota (-5,7 milj. euroa) parempi. Toimintatuottojen arvioidaan toteutuvan 1,7 milj. euroa talousarviota suurempina. Toimintakulujen ennakoidaan olevan 1,4 milj. euroa talousarviota pienempiä. Henkilöstömenot ovat edellisvuoden tasolla huolimatta työllisyyspalvelujen henkilöstön siirtymisestä kaupungin palvelukseen. Kaupunginhallitus käsittelee osavuosikatsausta kokouksessaan 3.11.

Osavuosikatsaus 1–4: Tilinpäätösennuste hieman ennakoitua parempi

Kouvolan kaupungin tilinpäätösennuste vuodelle 2025 on -5,4 miljoonaa euroa. Se on noin 0,3 miljoonaa euroa vähemmän kuin talousarviossa on ennakoitu (-5,7 milj. euroa). Kaupungin toimintakate oli tammi-huhtikuussa 1,5 miljoonaa euroa suurempi kuin edellisenä vuonna ja sen arvioidaan tässä vaiheessa toteutuvan 2,9 miljoonaa euroa talousarviota paremmin. Toimintakate ei ole suoraan vertailukelpoinen edellisvuoteen, sillä työllisyys- ja yrityspalvelujen siirtyminen kasvatti toimintakatetta noin kuusi prosenttia. Verotuloja ennakoidaan saatavan 5 miljoonaa euroa talousarviota vähemmän.

Tilinpäätös 2024: Sopeuttamistyö tuottaa tulosta

Kouvolan kaupungin tilinpäätös vuodelta 2024 on -2,4 milj. euroa alijäämäinen. Alijäämä on noin kahdeksan miljoonaa euroa vähemmän kuin talousarviossa ennakoitiin (-10,3 M€). Tuloksessa näkyy pitkäjänteisen sopeuttamistyön onnistumisia. Kaupungin 10-vuotissuunnitelma investoinneista eteni rinta rinnan palveluverkkojen uudistamisen kanssa. Kouvolan kaupunginhallitus käsittelee tilinpäätöstä 31.3.2025.

Kaupungin tilinpäätösennuste selvästi arvioitua parempi

Kouvolan kaupungin tilinpäätöksen ennakkotietojen mukaan kaupungin talous on tilikaudelta 2024 noin 2,4 miljoonaa euroa alijäämäinen. Alijäämä on noin kahdeksan miljoonaa euroa vähemmän kuin talousarviossa on ennakoitu. Arviota parempaan tulokseen vaikuttivat verotulojen suurempi kertymä sekä toimintakatteen parempi toteutuma.

Talousarvio 2025: Talouden tasapainotusta ja puskuria tulevaisuuden varalle

Kouvolan kaupungin tiukka talouskuri näkyy ja kustannusten kasvua on pystytty hillitsemään, kasvu onkin pienempää kuin kunnissa yleisesti. Ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta kaupungin taloutta on jouduttu sopeuttamaan enemmän kuin edellisissä talousarviossa on ollut tavoitteena. Eniten negatiivisia talousvaikutuksia on ollut sote-uudistuksesta johtuvilla valtionosuusleikkauksilla. Kouvolan kaupunginhallitus käsittelee päivitettyä kaupunginjohtajan talousarvioehdotusta 25.11. 2024 kokouksessaan.

Osavuosikatsaus 1–9: Positiivisia signaaleja – tiukka talouskuri jatkuu

Kouvolan kaupungin talouden sopeuttamistoimenpiteet ovat purreet. Syyskuun lopun osavuosikatsauksen mukaan tilikauden toimintakatteen ja alijäämän arvioidaan toteutuvan talousarviota parempana. Henkilöstömäärä ja henkilöstökulut vähenevät edelleen. Edunvalvonnassa on saatu hyviä tuloksia. Osavuosikatsaus 1–9/2024 on kaupunginhallituksen käsiteltävänä maanantaina 4.11., jonka jälkeen se etenee kaupunginvaltuustoon.

Sivun alkuun