Palvelu: Liikuntapalvelut

Kouvolan Urheilupuiston ja keskustan kehittämisen hanke etenee

Urheilupuistosta kehittyy liikunnan ja kulttuurin keskittymä, joka tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia virkistykseen, harrastamiseen ja elämyksiin. Ydinkeskustan kehittämiseen toivotaan asukkaiden näkemyksiä kävelykierroksen yhteydessä.

Liikuntatilojen varaaminen

Haluatko varata liikuntatilojamme omaan käyttöön tai seuratoimintaan? Tältä sivulta löydät ohjeet liikuntatilojen varaamiseen, vakiovuorojen hakemiseen ja varauksen perumiseen helposti. Näin varmistat, että pääset liikkumaan silloin kun sinulle sopii.

Energiakatselmuksille tukirahoitus – energiatehokkuus lisääntynyt

Kouvolan kaupunki on saanut Business Finlandin noin 150 000 euron tukirahoituksen energiatehokkuuden parantamistoimistaan Motiva-hankkeessa Myös muut kaupungin energiansäästötoimet purevat: viime vuoden energiatehokkuussopimukselle raportoiduilla energiansäästötoimilla saatiin sähkössä ja lämmityskuluissa vuositasolla noin 3 500 MWh:n säästöt. Eniten säästöä syntyi jäähallien lauhdelämmön entistä tehokkaammasta hyödyntämisestä sekä katuvalojen vaihtamisesta ledeiksi.

Kaupungin tenniskentät ovat nyt varattavissa sähköisesti  

Tennisvuoron Kouvolan kaupungin ylläpitämillä tenniskentillä voi nyt varata etukäteen Timmi-varausjärjestelmän kautta. Maksuttomien kenttien käyttö on edelleen mahdollista myös ilman varausta, jos kenttä on vapaana mutta varauksen tehnyt pelaaja on aina etusijalla. Suurin osa ulkokentistä on jo avattu.

Vähävaraisten perheiden liikunnan rahaston haku käynnissä

Kymenlaakson Liikunta tukee kymenlaaksolaisten alle 18-vuotiaiden lasten liikunnan harrastamista urheiluseuroissa. Haku on auki 1.5.2025 asti. Tukea voi hakea välttämättömiin varusteisiin, kuukausi- ja kausimaksuihin, kilpailumaksuihin, urheiluakatemiamaksuihin tai bussikorttiin.

Sivun alkuun