Koko perheen Vapputapahtuma ilahduttaa Jaakonpuistossa 1.5.2025
Kevät otetaan Kouvolassa vastaan kuorolaululla ja taikatempuilla. Jaakonpuiston vapputapahtumassa 1.5. viihdyttävät Kouvolan kuorot sekä koomikkotaikuri JP Pirinen. Tapahtumaan on kaikilla vapaa pääsy.
Tekemistä ja kokemista jokaiselle -esite tarjoaa tietoa nyt myös englanniksi ja ukrainaksi
Tekemistä ja kokemista -esitteeseen on koottu kattava listaus vinkkejä Kouvolan kaupungin tarjoamista mahdollisuuksista virkistäytymiseen ja itsensä kehittämiseen maksutta tai lähes ilmaiseksi. Esite on käännetty englanniksi ja on nyt tarjolla myös ukrainaksi.
Kansalaisopiston tapahtumakevät 2025 on käynnistynyt
Maalis-toukokuussa pääsee eri puolilla Kouvolaa tutustumaan lukuvuoden aikana opittuun ja ihailemaan eri ikäisten opiskelijoiden teoksia, töitä ja esityksiä. Tarjolla on näyttelyitä, musiikkimatineoita ja teatteria. Tapahtumiin on vapaa pääsy.
Talvivalkeat on tänä vuonna klassikoiden äärellä
Talvivalkeat tarjoaa jälleen edullisia elämyksiä kulttuurinälkään. Tapahtumasarjan käynnisti oopperasatu Punahilkasta mutta Kuusankoskitalon lavalla nähdään ja kuullaan myös muita ikivihreitä.
Kuulas-festivaali uudistuu ja lisää saavutettavuuttaan – maksuton Taidelauantai koko perheelle Verlassa
Lasten Teatteritapahtuma Kuulas järjestetään 37. kertaa Kouvolassa 21.–24. toukokuuta 2025. Kuusankoskitalon lisäksi Kuulas koetaan ensimmäistä kertaa myös Verlan tehdasmuseoalueella. Kouvolan kaupunki on yksi tapahtuman yhteystyökumppaneista.
Kymi Sinfoniettan tuleva rahoitus käsittelyssä liikunta- ja kulttuurilautakunnassa Kouvolassa
Sivistysjohtaja esittää liikunta- ja kulttuurilautakunnalle, että Kouvolan kaupunki jatkaa Kymenlaakson orkesteri Oy:n eli Kymi Sinfoniettan rahoitusta mutta 100 000 euroa pienemmällä toiminta-avustuksella. Kouvolan ja Kotkan kaupunkien omistama orkesteri on yksi alueen elinvoimaa ja vetovoimaa vahvistavista tekijöistä.
Tekemistä talvilomaan!
Kouvolan kaupungin palvelut tarjoavat monenlaista tekemistä talvilomaa viikolla 9 viettäville lapsille, nuorille ja lapsiperheille.
Tehtaanmäen koulu tulossa myyntiin
Koulutoiminta loppuu Alvar Aallon suunnittelemassa Tehtaanmäen koulussa kesällä 2025. Vuonna 1938 valmistunut koulurakennus sijaitsee Kouvolassa Inkeroisten taajamassa. Kouvolan kaupunki haluaa myydä arkkitehtonisesti arvokkaan kiinteistön, jotta se olisi käytössä jatkossakin. Tiloissa halutaan mahdollistaa muukin kuin opetustoiminta, minkä vuoksi kaupunki ei puolla laajaa sisätilojen suojelua.
Tunne-ryhmä palkitsee kulttuurikouvolalaisen ystävänpäivänä
Kouvolan kulttuurilaitoksista koostuva Tunne-ryhmä palkitsee kulttuurikouvolalaisen 14.2.2025
Kouvolan taidemuseo Poikilossa on avautunut näyttely Ainainen kesä
Kouvolan taidemuseo Poikilossa o avautunut näyttely Ainainen kesä – Teoksia Viipurin Taiteenystävien kokoelmista, 6.2.–27.4.2025. Kino-Poikilossa on nähtävillä Pink Twinsin mediateos The Transient.
Ehdota Kouvolan kulttuuripalkinnon 2025 saajaa
Tiedätkö kulttuurin ja taiteen alalla ansioituneen henkilön, ryhmän, yhteisön tai yhdistyksen, joka on tehnyt Kouvolalle merkittävän kulttuuriteon ja luonut kaupungille myönteistä julkisuuskuvaa? Ansaitseeko joku sinusta tunnustusta merkittävästä kulttuurin alalla saavutetusta urasta tai taiteellisesta saavutuksesta? Jätä ehdotuksesi 28.2.2025 mennessä.
Lasten Kulttuuriviikkojen ohjelmistossa näkyy ystävyys
43. kertaa järjestettävät Lasten Kulttuuriviikot ilahduttavat jälleen 1.-28.2.2025 runsaalla ja monipuolisella tarjonnallaan. Tänä vuonna ohjelmistossa näkyy teemana ystävyys sen monissa muodoissaan. Monipuolisia taide-elämyksiä perheiden sekä varhaiskasvatuksen ja alakoulujen arkeen tarjotaan Kouvolan lisäksi Haminassa, Kotkassa, Loviisassa, Pyhtäällä, Virolahdella ja Miehikkälässä.