Lautakunta hyväksyi aikaistetun kahden lukion mallin
Kouvolan kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi eilen palveluverkon tiivistämisehdotukset. Ummeljoen, Tehtaanmäen, Pilkanmaan sekä Kaipiaisten alakoulujen lakkautuvat syksyllä 2020. Muutettu päätösehdotus Elimäen …
Palveluverkkoselvitykset valmistuneet: ehdotuksena neljän alakoulun ja yhden lukion lakkauttaminen
Perusopetuksen ja lukion kehittämisen palveluverkkoselvitysten loppuraportit ovat valmistuneet. Työryhmät ehdottavat neljän alakoulun ja yhden lukion lakkauttamista 1.8.2020. Lakkautus koskisi Ummeljoen, Tehtaanmäen, Pilkanmaan sekä Kaipiaisten kouluja sekä Valkealan lukiota. Palveluverkkoselvityksiä ovat tehnet virkamiestyöryhmät sekä Kasvatus- ja opetuslautakunta yhdessä.
Kouluvuosi käyntiin
Kouvolan kouluvusi on pyörähtänyt käyntiin. Peruskoulut ja lukiot aloittavat lukuvuotensa tänään, KSAO:n lukuvuosi käynnistyi jo tiistaina 6.8.
Perusopetusta kehitetään oppilas edellä
Kouvolan perusopetusta halutaan kehittää oppilaslähtöiseksi, tiloja monikäyttöiseksi ja esi- ja alkuopetusta joustavaksi. Raskasta erityistä tukea pyritään keventämään ja tehostamaan. Perusopetuksen kehittämisen monialainen työ on edennyt väliraporttivaiheeseen, joka viedään lautakunnan käsittelyyn 19.6. Lopullinen raportti valmistuu elokuussa.
Minecraftia kaupunkiympäristön suunnitteluun
Kouvolan kaupungin maasto- ja paikkatietopalveluissa on lähdetty kokeilemaan Mineraft-ympäristön hyödyntämistä kaupunkiympäristön suunnittelussa yhdessä Kouvolan seudun ammattiopiston datanomiopiskelijoiden kanssa. Menetelmä on uusi Suomessa.
Ennätyspotti EU:n Erasmus-rahaa Kouvolaan
Kouvolan seudun ammattiopisto on saanut 202 547 euroa EU:n Erasmus+ -liikkuvuusrahaa opiskelijoiden ja henkilökunnan ulkomaan vaihtojaksoja varten. Summa on suurin koskaan.
Perhekeskukset
Perhekeskus on palveluiden kokonaisuus, joka kokoaa erillään olevat palvelut siten, että jokainen lapsi, nuori ja perhe saa tarvitsemansa avun ja tuen.
Tuki varhaiskasvatuksessa
Lapselle annetaan tarvittavaa kohdennettua tukea joustavasti ja viipymättä. Pedagogisia, rakenteellisia ja hoidollisia tuen muotoja toteutetaan niin yleisessä, tehostetussa kuin erityisessä tuessa lapsen tuen tarpeen mukaisesti. Lapsen tarvitsema tuki arvioidaan aina tapauskohtaisesti.
Pidennetty oppivelvollisuus
Lapsella on oikeus pidennettyyn oppivelvollisuuteen, jos hänen ei ole mahdollista saavuttaa säädettyjä tavoitteita yhdeksässä vuodessa erityisvaikeuden, vammaisuuden tai sairauden vuoksi.
Voikkaan koulu
Koulu ja oppilaat Voikkaan koulussa opiskelee lukuvuonna 2025–2026 noin 130 opiskelijaa vuosiluokilla 1–6. Koululla on oma peda.net -sivut, joilta löydät …
Viialan koulu
Koulu ja oppilaat Viialan koulu on Myllykoskella sijaitseva yhtenäiskoulu. Koulumme tarjoaa opetusta myllykoskelaisille oppilaille sekä niille kouvolalaisille lapsille, joilla on …
Valkealan yhtenäiskoulu
Koulu ja oppilaat Valkealan yhtenäiskoulun toiminta on siirtynyt 8.1.2024 uuteen Valkealan monitoimitaloon. Monitoimitalo pitää sisällään nykyaikaiset tilat perusopetukselle, varhaiskasvatukselle, lähikirjastolle, …