Uusi valotaidetapahtuma Kouvolaan – ehdota nimeä
Syksyllä 2021 Kouvola nousee ansaittuun loistoon, kun uusi valotaidetapahtuma käynnistyy. Maamerkkien valaisun sijaan nyt tuodaan esille tarinallisia, sisällöltään monitulkintaisia, itsenäisiä valoteoksia. Kouvolassa asuvat tai sinne muuten yhteydessä olevat taiteilijat ovat vahvasti edustettuina tapahtumassa. Tapahtuman suunnittelu on jo pitkällä, mutta nimi puuttuu vielä. Yleisön apua kaivataan!
Yleisten uimarantojen uimaveden laatu
Kesäkuussa otettujen näytteiden mikrobiologinen laatu oli hyvä kaikilla yleisillä uimarannoilla. Sinilevästä tehtiin vähäisiä havaintoja Sompasen uimarannalla, Jokelan uimarannalla sekä Lappalanjärvellä Valkealan kirkonkylän ja Särkkien uimarannoilla.
Alvar Aalto -viikko tuo Kouvolaan monipuolisen ohjelmiston kaiken ikäisille kulttuurin ystäville
Alvar Aalto -viikkoa vietetään tänä vuonna 14.–22.8.2021 Kouvolassa ja tapahtumaviikon teemana on Kouvola – yhtä Aaltoa. Monipuolinen ja runsas ohjelmistokimara on julkaistu.
Urheilupuiston uimahalli palvelee uimareita läpi kesän
Kouvolan liikunta- ja kulttuurilautakunta päätti 9.6. pidetyssä kokouksessaan selvitysten ja keskustelujen jälkeen kaupungin liikuntapaikkojen kesän aukioloajoista. Kaupungin neljästä uimahallista kolme suljetaan pakollisten huolto- ja korjaustoimenpiteiden vuoksi, mutta keskeisellä paikalla toimiva Urheilupuiston uimahalli palvelee uimareita poikkeuksellisesti normaali aukioloajoilla koko kesän.
Turvallisesti Kimolan kanavalla – uusi kävelysilta avattu
Uusi kulkusilta, opasteet ja nopeusrajoitukset parantavat Kimolan kanavalla vierailijoiden turvallisuutta niin maalla kuin vesilläkin.
Kaupunginvaltuustossa 14.6.2021 käsiteltäviä asioita
Kouvolan kaupunginvaltuusto käsittelee kokouksessaan 14.6.2021 mm. seuraavia asioita: Osallistuminen Itärata Oy:n omistamiseen ja rahoittamiseen, maanvuokrasopimus 286-10-9906-0 Railgate Finland Oy sekä osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2021.
Wiipurintien markkinat järjestetään elokuussa
Kasarminmäen puistot ja kentät täyttyvät mielenkiintoisesta koko perheen ohjelmasta. Musiikkia, työpajoja, historianelävöitystapahtumia, hevosturnajaisia, sirkusta ja paljon muuta.
Kesäistä ohjelmaa kulttuuritalojen ulkonäyttämöillä
Mukavaa kesäistä ohjelmaa Kouvolatalon ja Kuusankoskitalon ulkonäyttämöillä.
Kuusankosken aktiivipuiston kehittämiseen kolme eri mallia
Nyt esiteltävissä suunnitelmissa painottuvat erilaiset asiat. Vaihtoehtoina ovat koko perheen aktiivipuisto, osin metsään rakennettu keidas ja unelmien urheilukeskus. Ohessa Kuusankosken urheilupuiston kehittämissuunnitelman kuvitusta. Kuva: Teemu Rantanen.
Kouvolan liikennepuisto sai lahjoituksena kaksi uutta polkuautoa
Kouvolan VPK on lahjoittanut liikennepuistoon kaksi palokuntateemaista polkuautoa. Tiistaina luovutetut autot tulivat heti ahkeraan käyttöön ja sopivat painorajoiltaan myös nuorille ja aikuisille. Kouvolan liikennepuistossa liikennesääntöjä ja turvallista liikkumista voi harjoitella 46 autolla ohjaajien opastuksessa.
Koulujen harrastetunnit jatkuvat syksyllä – kaupunki sai tarkoitukseen 80 000 euron valtionavustuksen
Kouvolan kaupunki on tämän kevään ajan järjestänyt Suomen malli -erityismäärärahan avulla kouluissa oppilaille maksuttomia harrastetunteja. Pilottiin osallistui neljä koulua. Tulokselliseksi osoittautunut toiminta jatkuu syksyllä: Kouvolan kaupunki on saanut 80 000 euroa valtionavustusta Suomen mallin mukaisen harrastetoiminnan järjestämiseen syksystä lähtien.
Koronatiedote Kouvolan liikunta- ja urheilutoimijoille 27.5.2021
Koronatilanne on kääntynyt taas Kymenlaaksossa hiukan laskuun. Olemme edelleen kiihtymisvaiheessa, mutta viimeisen viikon ajan tartuntojen määrä on ollut hiukan laskeva. …