Ajankohtaiset

Euroopan neuvoston komitean kokous Kouvolassa – ensimmäistä kertaa Suomessa

Kouvolassa pureudutaan väestön murrokseen, alueelliseen muuttoliikkeeseen ja maaseutuyhteisöjen mahdollisuuksiin 9.–10. kesäkuuta. Euroopan neuvoston kunta- ja aluehallintokongressin Social Inclusion -komitean kokous tuo kaupunkiin noin 60 kunta- ja aluehallinnon poliittista päättäjää Euroopan neuvoston 46 jäsenmaasta. Vastaavaa kokousta ei ole aiemmin järjestetty Suomessa.

Kouvola tukee kulttuuri- ja liikuntatoimijoita lähes 262 000 eurolla

Avustuksilla edistetään kuntalaisten hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja kaupungin eloisuutta sekä mahdollistetaan monipuolinen harraste- ja kulttuuritoiminta eri puolilla Kouvolaa. Kouvolan kaupunki jatkaa kulttuuri- ja liikuntatoimijoiden tukemista myös tilanteessa, jossa avustuksiin käytettävissä oleva kokonaismääräraha on pienentynyt.

Monitoimiareenan urakoitsijaksi SRV Rakennus

Kouvolan kaupunginhallitus hyväksyi monitoimiareenan urakoitsijaksi SRV Rakennus Oy:n. Hanke toteutetaan kokonaisvastuurakentamisen (KVR) urakkana, johon sisältyy sekä areenan suunnittelu että rakentaminen.

Ukrainalainen insinööri ja 21 muuta osaajaa kehittivät kouvolalaisyrityksille uusia kasvuratkaisuja – kaksi suoraa työpaikkaa löytyi heti

Kouvolassa on juuri päättynyt Future Expert -ohjelman pilotti, jossa 22 korkeakoulutettua työnhakijaa työskenteli tiimeinä viiden paikallisen yrityksen kehityshaasteiden parissa. Tuloksena löytyi kaksi uutta työpaikkaa, useita konkreettisia liiketoimintakonsepteja sekä esimerkki siitä, miten maahanmuuttajaosaajien ammattitaito saadaan oikeasti käyttöön.

Katupölytilanne oli viime vuonna huonoin reiluun kymmeneen vuoteen ja heikensi ilmalaatua Kouvolan keskustassa

Ilmanlaatu oli ilmanlaatuindeksillä luokiteltuna Kouvolan keskustassa viime vuonna 88 % ajasta hyvä. Huonoimmillaan ilmanlaatu oli maalis-huhtikuussa, jolloin ilmanlaatua heikensi katupöly sekä muutamina päivinä marras-joulukuussa. Vuonna 2025 kevään katupölytilanne oli selvästi huonoin reiluun kymmeneen vuoteen. Hengitettävien hiukkasten raja-arvotaso ylittyi 14 vuorokautena kun vastaavasti vuonna 2024 ylityksiä ei ollut lainkaan. Vuonna 2025 ilmanlaatuun vaikutti ajoittain myös kaukokulkeumat Etelä- ja Itä-Euroopasta ja Venäjältä.

Kouvolassa torjutaan lupiineja Crowdsorsa-mobiilipelin avulla

Kouvolassa voi tänä kesänä ansaita palkkioita hävittämällä haitallista lupiinia Crowdsorsa-mobiilipelin avulla. Jokainen voi osallistua torjuntatyöhön lataamalla sovelluksen omaan älypuhelimeensa ja lähtemällä luontoon. Peliin osallistuville on jaossa yhteensä 2000 euroa palkkioina.

Kevätjuhlat ja valmistujaiset päättävät lukuvuoden

Lähes 700 opiskelijaa valmistuu Kouvolassa ammattiin tai päättää lukio-opinnot valkolakkiin. Koulujen päättymistä juhlistetaan päihteettömässä School’s Out -tapahtumassa. Huoltajia muistutetaan vastuusta alaikäisten juhlinnasta päättäjäisiltana.

Kaupunginhallituksessa käsiteltäviä asioita 1.6.

Kouvolan kaupunginhallituksen esityslistalla 1.6.2026 ovat mm. osavuosikatsaus ja talousarviomuutokset vuoden 2026 investointiosaan. Kaupunginhallitus päättää myös monitoimiareenan urakoitsijavalinnasta, joka tulee julkiseksi vasta tiistaina 2.6.2026.

Sivun alkuun