Eskolanmäen ja Mansikkamäen kouluissa korona-altistuksia – Kummassakin koulussa yksi luokka karanteeniin
Eskolanmäen ja Mansikkamäen kouluissa on kummassakin todettu Kymsoten toimesta korona-altistus, jossa koronavirukseen sairastunut henkilö on altistanut muita tartunnalle. Kummastakin koulusta Kymsote on asettanut karanteeniin …
Kymenlaakso jatkaa leviämisvaiheessa
Koronakoordinaatioryhmä totesi Kymenlaakson koronavirustilanteen jatkuvan edelleen leviämisvaiheessa. Ryhmä on jo linjannut alueelliset suositukset ja rajoitukset jatkumaan helmikuun puoliväliin. Lisäksi Aluehallintovirasto antaa tänään määräyksensä tapahtumista ja yleisötilaisuuksista helmikuun osalta.
Kymijoen ulkoilureitin lenkki täydentyy tänä vuonna
Kymijoen ulkoilureitin uusin osa Kuusankoskella on kerännyt paljon kävijöitä.
Koronavirustestit Vaalimaalla osoittautuneet jo viikon pilottiaikana tarpeellisiksi, positiivisia koronatestinäytteitä annettu lähes joka päivä
Vaalimaan raja-asemalla aloitettiin 19.1.2021 koronavirustestaukset osana uutta pilottia. Pilotissa Kymsote, Eksote ja Raja tekevät tiivistä yhteistyötä rajanylittämiseen liittyvissä koronaviruksen leviämisen haasteissa.
Kymenlaaksoon tulossa lähiviikkoina ennakoitua vähemmän koronarokotteita – vaikutuksia kaikkien ryhmien rokotuksiin
Kymsote on saanut tiedon, että helmikuun alkupuolen toimitusmäärä jää 2000 rokotetta odotettua vähemmäksi. Se tarkoittaa, että seuraavat pari viikkoa käytössä on vain 3000 rokotetta, kun suunnitelmat oli tehty 5000 rokotteelle. Rokotemäärän muutoksella on merkittävät vaikutukset tulevien viikkojen rokotusvauhtiin.
Jaalan kuntalaisilta verkossa 25. helmikuuta
Kouvolan kaupunki, Kymsote ja Kuusankoski–Jaala-aluetoimikunta järjestävät 25.2. klo 17–18.30 Jaalan kuntalaisillan, jossa aiheina ovat yhteisötilan käynnistäminen sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen.
”Muutimme perheeni kanssa äskettäin Oravalaan, mutta minulla on myös täysihoitotalli Valkealan Harjussa”
- Olen ratsastanut ja touhunnut hevosten kanssa lapsesta saakka. Minulla on tällä hetkellä terapiahevosten lisäksi kaksi ratsua ja yksi ravurivarsa, Päivi Kähkönen sanoo.
”Luonto ja luonnonmukaisuus ovat aina olleet minulle tärkeitä”
- Olen asunut Kouvolassa pian 14 vuotta. Kouvolassa on todella hyvät ulkoilu- ja urheilumahdollisuudet. Käyn itse kuntosalilla, joogassa ja ulkoilen päivittäin Iines-koirani kanssa lähimetsissä. Keskustastakin pääsee nopeasti luonnon keskelle, Heli Järvinen kertoo.
”Muusikolle Kouvola on hyvä paikka asua, sillä miltei kaikki isot keikkakaupungit ovat 150 kilometrin säteellä tai alle kahden tunnin ajomatkan päässä”
- Kouvolassa myös elämisen kustannukset ovat esimerkiksi pääkaupunkiseutuun verrattuna oikein kohtuulliset, muusikoiden kommuunista haaveileva Tarmo Ranta sanoo.
”Rakastan retroilua, ja Kouvolassa on ihan huikeat kirpputorit”
- On iso kunnia saada näytellä kotikaupungin teatterissa, Tiina Winter sanoo. Lisäksi hän kehuu Kouvolan kirpputoreja!
”Voikkaalla parasta on rauhallinen omakotitaloasuminen ja luonnonläheisyys”
- Kahvilatyössä pääsee juttelemaan useiden ihmisten kanssa. Kovana höpöttäjänä olen tuonut esille myös omasta mielestäni Kouvolan parhaat puolet, kuten monien itsestäänselvyytenä pitämät monimuotoiset jokimaisemat tai kalavedet, Tommi Jattu kertoo.
”On ollut hienoa saada palautetta, että olen muuttanut ihmisten käsityksiä romaneista ja romanikulttuurista”
Kouvolassa on hyvä ilmapiiri. Täällä ei mielestäni olla niin ennakkoluuloisia romaneja kohtaan kuin mihin olen muualla Suomessa törmännyt, Maria Tuominen sanoo.