Kouvolan kaupunki

Monitoimiareenan rakennustöillä vaikutuksia liikennejärjestelyihin Kalevankadulla

Monitoimiareenan rakentaminen Urheilupuistossa on alkanut työmaan perustamisella ja maarakennustöillä. Paalutustöiden arvioidaan alkavan viikolla 46. Rakennustöiden vuoksi Salpakujan ja Kalevankadun välisen katuosuuden liikennejärjestelyjä muutetaan liikenneturvallisuuden parantamiseksi ja työmaaliikenteen sujuvuuden varmistamiseksi.

Talousarvio 2027: Tulevaisuutta rakennetaan taloutta tasapainottamalla

Kouvolan kaupunginjohtajan talousarvioesitys vuodelle 2027 on 0,8 miljoonaa euroa alijäämäinen. Suunnitelmavuodet 2028–2030 ovat lievästi ylijäämäisiä, kun palveluverkkouudistusten kustannusvaikutukset alkavat näkyä taloudessa. Kaupungin taseeseen jää edelleen noin 11,7 miljoonaa euroa kertynyttä ylijäämää eikä uutta alijäämää kerry. Kaupunginhallitus käsittelee ensi vuoden talousarviota ensimmäisen kerran 5.10. kokouksessaan.

Kouvolan kaupunki on mukana LVV26-valmiusharjoituksessa

Lupa- ja valvontaviraston järjestämän valtakunnallisen valmiusharjoituksen teemana on tänä vuonna väestönsuojelu. Harjoitus vahvistaa yhteiskunnan kykyä toimia normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa ja antaa siten osallistuville organisaatiolle tärkeää kokemusta.

Liikunta- ja kulttuurilautakunta hyväksyi esityksen Kouvolan kirjastonverkon uudistamisesta

Liikunta- ja kulttuurilautakunta hyväksyi 22.9.2026 sivistysjohtajan esityksen Kouvolan kirjaston palveluverkkosuunnitelmasta vuosille 2027–2035. Suunnitelmassa linjataan kirjastoverkon kehittämisestä, omatoimikirjastojen lisäämisestä sekä Korian ja Haanojan kirjastojen lakkauttamisesta. Päätös etenee seuraavaksi kaupunginhallituksen ja valtuuston käsittelyyn.

Sivun alkuun