5.9.2019 Elinkeinoministeri Katri Kulmuni. Kuntaliitto. Kaupunkipoliittinen työryhmä. Edunvalvonta.

Tänään Helsingissä Kuntatalolla tapasimme Kaupunkipoliittisen työryhmän nimissä ministeri Katri Kulmunin. Kulmuni toi meille ministeriönsä terveiset ja haastoi selvästi kuntia antamaan ”tulitukea” elinvoimatyöhön.

Oli hienoa nähdä nuori, koulutettu ja osaava nainen elinkeinoministerinämme. Naisia ei ole vieläkään liikaa johtavien päättäjien, virkamiesten ja yritysten johtotehtävien joukossa. Mietin omaa taivaltani, usein ainoana naisena porukassa, varsinkin nuorena Kulmunin iässä, hieman reilu kolmikymppisenä. Olin keskimmäisen lapsen osalta äitiyslomalla, 30-vuotiaana, kun hain syntymäkaupunkini kaupunginjohtajaksi. Pääsin aika pitkälle, mutta en maaliin asti. Toisaalta ovi aukesi kotikaupungissani myöhemmin toimialajohtajan tehtävään. Työtä on saanut tehdä monin verroin paikkojensa eteen. Juuri siksikin koen vahvaa sympatiaa näitä nuoria naispäättäjiä kohtaan, jotka raivaavat rohkeasti tietään tässä yhteiskunnassa ja näyttävät mallia muille.

Kaupunkipoliittisen työryhmämme asialistalla oli muutakin. Kuntaliitto valmistelee palaverimme keskustelujen pohjalta huomiseksi meille kuntajohtajille edunvalvontakirjeluonnoksen, koskien verotulokertymien epäselvyyksiä. Verohallinnon, ilmeisesti tekniseksi korjaukseksi ajateltu, järjestelmämuutos on aiheuttanut kunnille melkoista päänvaivaa, kun verotulojen ennustaminen on käynyt mahdottomaksi. Ajatuksemme on saada valtio mukaan tähän jatkossa. Ei tässä vaiheessa edunvalvontakirjeestämme tämän enempää. Toivottavasti se näkyy pian jo julkisuudessa ja saa vauhtia asian etenemiselle.

Marita Toikka
Kaupunginjohtaja
Kouvolan kaupunki

Muut blogikirjoitukset löytyvät täältä

Sivun alkuun